Uutiset
Suvanto Trucks on nyt Wetteri Trucks

Pohjois-Suomessa jo pitkään toiminut Wetteri suuntautuu kasvavassa määrin myös Etelä-Suomen automarkkinoille. Henkilöautopuolella Wetteri Auto on tuttu nimi jo monella etelän paikkakunnalla. Nyt myös raskaan kuljetuspuolen automyynti on edustettuna aikaisemman Pietarsaari-Kuhmo-linjan eteläpuolella, kun Wetteri Oyj osti turkulaisen Suvanto Trucks Oy:n. Suvanto Trucksin kolme toimipistettä tulevat jatkossa toimimaan Wetteri Trucks -nimen alla.
Wetterin toiminta alkoi Oulussa vuonna 1960 Volvo-henkilö- sekä kuorma-autokauppana ja toiminta merkin parissa jatkuu edelleen keskeytyksettä yli 60 vuoden kokemuksella. Konsernin toimintoja on jaettu vuosien saatossa, ja henkilöautokauppaa tehdään nykyisin Wetteri Auto -nimellä jo lähes koko Suomen laajuisesti. Wetteri Power puolestaan toimii Volvo-kuorma-autojen jälleenmyyjänä sekä käytettyjen kuorma-autojen myyjänä edellä mainitun Pietarsaari-Kuhmo-linjan pohjoispuolella. Volvo-kuorma-autojen ohella Wetteri Power toimii Pohjois-Suomessa myös Renault Trucks -kuorma-autojen jälleenmyyjänä. Wetteri listautui Helsingin pörssiin vuoden 2022 joulukuussa. Wetteri Oyj:llä on nyt 49 toimipistettä ympäri Suomen.

Vuonna 2010 perustettu Wetteri Trucks myy ja huoltaa raskasta kalustoa, myös muitakin kuin kuorma-autoja. Wetteri Trucks on tuttu nimi monilla kaivoksilla ja maarakennuskoneiden huoltopuolella. Se on toiminut ja toimii myös jatkossa AJK-koukkulaitteiden maahantuojana ja PM-kappaletavaranostureiden jälleenmyyjänä.
”Me teemme Powerin ja Trucksin nimissä yli 170 000 työtuntia vuodessa huoltokorjausta raskaalle kalustolle”, sanoo sekä Wetteri Trucksin että Wetteri Powerin toimitusjohtajana toimiva Antti Ollikainen.
Suvanto Trucksista Wetteri Trucks
Autoalan kasvuyhtiö Wetteri Oyj osti turkulaisen Suvanto Trucks Oy:n 1.3.2024. Jatkossa Suvanto Trucksin kolme toimipistettä, Turku, Tampere ja Vantaa, operoivat Wetteri Trucks -nimen alla. Toimipisteet keskittyvät raskaan kuljetuskaluston käytettyjen ajoneuvojen myyntiin. Liiketoimintaa tullaan kasvattamaan kohta myös Itä-Suomeen, jossa myyntiä tulee Kuopion ja Joensuun alueella hoitamaan pitkään kuljetusyrittäjänä toiminut Mauri Laamanen. Oman lisänsä Wetteri Trucksin tuotetarjontaan tuo äskettäin solmittu Sany-maansiirtokoneiden maahantuonti- ja jälleenmyyntisopimus. Asiasta lisää tästä linkistä.
Suvanto Trucksin yrityskauppa on Ollikaisen mukaan jo Wetteri Oyj:n neljäs yrityksen pörssiin listautumisen jälkeen. Kauppa tehtiin 100-prosenttisena osakevaihtona.

Päällirakennus Turussa
Wetteri Trucksin kuorma-autojen päällirakentaminen keskittyy jatkossa Turkuun, jossa sitä on tehty jo Suvanto Trucksin nimissä pitkään.
”Wetteri Power ja Wetteri Trucks tulevat tekemään yhteistyötä vaihtokuorma-autojen osalta. Jommankumman yrityksen myyntilistoille tuleva vaihtoauto on automaattisesti tarjolla molempien yritysten listoilla maanlaajuisesti. Synergiaetu on ilmeinen, ja tarvittaessa ajoneuvoja voidaan lisävarustella vaikkapa Trucksin Turun pisteellä”, sanoo Ollikainen.
Wetteri Trucksin palveluksessa on 19 henkilöä, joista kuusi toimii raskaan kaluston myyntitehtävissä, loput valtaosin korjaamopuolella. Väkeä tullaan Ollikaisen mukaan varmasti tarvitsemaan lisää, varsinkin juuri solmitun Sany-kone-edustuksen johdosta. Powerin puolella henkilökuntaa on noin 150, joista kymmenen toimii myynnissä. Koko Wetteri Oyj -konserni työllistää Suomessa yli tuhat henkilöä.

Isot odotukset
Antti Ollikainen sanoo nyt tehdyn Suvanto Trucks -yrityskaupan ja Sany-edustussopimuksen myötä olevan hyvät edellytykset liiketoiminnan vahvaan kasvuun.
”Pystymme nyt Wetterin osalta palvelemaan asiakkaitamme aikaisempaa laajemmalla tuotetarjonnalla ja laajemmalla alueella”, sanoo Ollikainen. Ollikainen itse on kuorma-automies henkeen ja vereen. Liikkeenjohdollisten tehtävien lisäksi hän osallistuu päivittäin myös automyyntiin. Wetterin palveluksessa hän on ollut jo vuodesta 2008 alkaen. Tätä ennen hän on toiminut alalla jo pitkään. Nyt hän sanoo tarttuvansa suurella innolla Wetteri Trucksin laajentumisen mukana tuomiin uusiin haasteisiin niin kuorma-auto- kuin maarakennuskonepuolella.

