Uutiset
Suomen puhtaimmat muutot – eSprinter osaksi Niemen vastuullista ympäristöpolitiikkaa
Suomen johtava muutto- ja logistiikka-alan palveluyritys Niemi Palvelut Oy on myös ympäristönsuojelun edelläkävijä. Yrityksen tavoitteena on saada omat pienhiukkaspäästöt nollaan vuoteen 2040 mennessä. Jo nyt Niemen kalusto kulkee sataprosenttisesti fossiilittomalla polttoaineella, sillä biokaasun ja sähkön rinnalla energialähteenä käytetään Neste MY -uusiutuvaa dieseliä. Myös täyssähköajoneuvojen määrä Niemellä on kasvussa, ja marraskuussa yritykselle luovutettiin Suomen ensimmäisenä täyssähköinen Mercedes-Benz eSprinter -pakettiauto.
Niemi Palveluiden kauaskantoinen ympäristöstrategia on maamme tasolla todella ainutlaatuinen ja sen toteutumiseen on panostettu niin aikaa kuin taloudellisia resursseja. Sähköajoneuvojen määrän lisäys on tärkeä osa prosessia, ja nyt sähköisten Mercedes-Benz eVitojen rinnalle liittyy ensimmäinen täyssähköinen eSprinter. Ajoneuvon luovutustapahtuma järjestettiin Veho Lommilassa, ja tilaisuudessa Niemen edustajat saivat Vehon ammattilaisilta kattavan käyttökoulutuksen sähköajoneuvon käytöstä ja optimaalisesta hyödyntämisestä.
Sähköstä säästöjä
Niemi Palveluiden kokemukset omista sähkö-Vitoista ovat olleet erittäin rohkaisevia ja autot ovat suoriutuneet tehtävistään moitteitta ilman minkäänlaisia lastentauteja. ”Sähköautot ovat osoittautuneet myös taloudellisesti kannattaviksi sijoituksiksi, sillä niiden käyttökustannukset ovat olleet todella alhaisia pienen sähkönkulutuksen ja huoltokustannusten laskemisen ansiosta. Erityisen kannattavaksi sähköautoilu on tullut omien latauspisteiden kautta ja aiomme lisätä niitä lähiaikoina tarpeen mukaan”, kertoo johtaja Juha Niemi.
Akuston teholla toimintakykyä
Uudet eSprinterit ovat saatavilla kahdella eri akkupakettivaihtoehdolla ja Niemi valitsi omaansa isomman, 55 kWh:n akkukapasiteetin version. Sähkömoottorin teho on 85 kilowattia ja WLTP:n mukaan ilmoitettu toimintamatka on noin 150 kilometriä. ”Tämä toimintasäde riittää ajoneuvon kuljetustehtäviin mainiosti ja eSprinter korvaakin yksi yhteen tavallisen automme toiminnan, eikä mitään reittimuutoksia ole tarpeen tehdä. Lataukset hoidamme omissa latauspisteissämme aina päivän päätteeksi, ja CCS-pikalatauksella saadaan 80-prosenttinen varaus noin kahdessa tunnissa”, kertoo Niemen liiketoimintapäällikkö Ville Häyrynen.
Ajotapa ratkaisee
Niemi Palveluille luovutettavan eSprinterin käyttökoulutuksen antanut Vehon tuotepäällikkö Henri Ekberg kertoo ajotavan merkityksen korostuvan sähköajoneuvojen käytön taloudellisuudessa. ”Sähköajoneuvossa olevan tarkan seurannan ansiosta kuljettajien yksilöllisen ajotavan analysointi on helppoa ja koulutuksella jokaiselle kuljettajalle saadaan kyllä oikeaoppinen ajotapa läpi suhteellisen helposti. Ajotavan lisäksi kannattaa huomioida esimerkiksi ilmastoinnin asetukset, jossa puhallusnopeutta säätämällä pyritään pitämään tilavuusvirta alhaisena, jolloin lämmityksen hyötysuhde on korkeampi. Myös ajotilan valinta, rekuperaatio eli liike-energian talteenotto sekä akkujen esilämmitys ovat merkittäviä tekijöitä ja pieni, mutta yllättävän tärkeä yksityiskohta on istuinten lämmitysten hyödyntäminen”, Ekberg korostaa.
Hyödyt käyttöön
Niemellä ajotavan merkitys onkin huomioitu tarkoin ja jo pikapuoliin yritys järjestää erillisen sähköajoneuvon käyttö- sekä ajotapakoulutuksen, jolla kilometrikustannukset saadaan minimoitua. ”Alhaiset ylläpitokustannukset ovat myös merkittävä tekijä sähköajoneuvojen hankinnan taloudellisuudessa ja hyvin yksinkertaiset huolto-ohjelmat tuovat selkeitä säästöjä pitkässä juoksussa. Huollot koostuvat lähinnä päivityksistä ja tarkistuksista, sillä esimerkiksi jarrut kuluvat rekuperaation ansiosta todella vähän”, lisää Niemi.
Veho panostaa sähköön
Veho Lommilan myyntipäällikkö Olli-Pekka Narvio sekä hyötyajoneuvomyyjä Matti Kampman kertovat sähköajoneuvojen merkityksen kasvaneen selvästi myös paketti- ja kuorma-autopuolella. ”Mielenkiinto sähköiseen kuljetuskalustoon on selvästi lisääntynyt ja pikkuhiljaa konkretisoitunut myös kaupankäynnissä. Olemmekin lisänneet henkilökuntamme koulutusta niin huollon kuin myynninkin parissa, mikä antaa meille loistavat valmiudet kulkea alan kärjessä myös tällä rintamalla. Tulemme myös lähiaikoina järjestämään eSprintereistä oman kattavan Road Show -kiertueen, jossa alan ammattilaisilla on mainio tilaisuus tutustua uuden sukupolven teknologiaan ja ominaisuuksiin”, vinkkaa Narvio.