Uutiset

Kuljetuskalusto

Sukupolvenvaihdos Rekka Groupissa – toimitusjohtaja vaihtuu 1.9.2022

Suvi Wigrén

Joulukuussa 2021 toteutuneessa brändiuudistuksessa Rekka Groupin visioksi valikoitui ”Menestyvä kasvuyritys, joka muuttaa koko alaa”. Tavoitteeksi asetettiin tuplata liikevaihto vuoteen 2025 mennessä. Yritys on kasvanut, ja ahertanut uudistetun brändin ja strategian parissa menestyksekkäästi suurista toimintaympäristön haasteista huolimatta.

Nyt on aika tehdä Rekka Groupin sukupolvenvaihdos virallisesti.

Heikki Virtanen haluaa luovuttaa toimitusjohtajan valtikkansa eteenpäin. Hallitus nimesi Suvi Widgrénin Rekka Groupin uudeksi toimitusjohtajaksi 1. syyskuuta 2022 alkaen.

Matka jatkuu tavoitteita kohti alaa uudistaen

Väistyvä toimitusjohtaja Heikki Virtanen uskoo Suviin ja siihen, että yrityksen kasvu jatkuu uuden toimitusjohtajan johdolla.

Heikki Virtanen
Heikki Virtanen

 ”Suvilla on vielä alasta paljon opittavaa, mutta toisaalta hän on jo näyttänyt reilussa vuodessa, kuinka paljon annettavaa hänellä on Rekka Groupin kehitykselle”, kertoo Virtanen.

”Toimitusjohtaja vaihdos tulee juuri oikeaan aikaan”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Ville Mansikkamäki.

”Olemme saaneet Rekka Groupin kasvun polulle valitsemallamme strategialla. Haluamme olla halutuin työnantaja logistiikka-alalla, jolloin henkilöstökokemus on avainasemassa. Olemme ottaneet vastuullisuuden ympäristöstä tosissaan ja viemme asioita systemaattisesti eteenpäin. Tulevaisuus rakennetaan yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa ja siinä meillä on vahva vuoropuhelu keskiössä. Halusimme selkeän dynamiikan muutoksen roolitukseen ja kokonaisuuden johtamiseen. Suvilla on tämän ajan johtaminen hallussa. Heikin rooli pääsee nyt myös vahvemmin esiin teknisessä osaamisessa kaluston osalta, ja hänellä on liiketoiminnan vahva substanssi kemikaali- ja bulk-kuljetuksissa.”

”Yhdessä olemme vahva tiimi. Yksin ei muutosta tehdä. Kestävä kasvu Rekkassa tarkoittaa yhdessä oppimista, kuuntelemista ja kehittymistä”, Suvi Wigrén jatkaa.

Kokemusta, rohkeutta ja vahva visio tulevasta

Suvi Widgrén on kokenut ihmisten johtaja, joka näkee ympärillään mahdollisuuksia ja uskaltaa asettaa tavoitteet korkealle, kuten isänsäkin.

Suvi on kulkenut rohkeasti omaa polkuaan ja luonut uraa niin muotibisneksessä VILA-yrittäjänä kuin start-up-maailmassa sijoittajana ja palkkajohtajana. Hän koki omissa nahoissaan konkurssin ja päätyi mutkien kautta tekemään suurta muutosjohtajuutta pitkät perinteet omaavaan perheyritys Smartumiin ennen Rekka Groupilla kehitysjohtajana aloittamista tammikuussa 2021.

Kuinka sitten hyvä johtajuus syntyy? Suvin kohdalla rohkeat kokeilut ja niistä syntyneet kokemukset ovat olleet mittaamattoman arvokkaita.

”Oma johtajuuden identiteetti on hioutunut kovassa paineessa vahvistaen myös omia arvoja siitä millainen työelämän tulisi olla minulle ja kaikille, joiden kanssa saan töitä tehdä”, Widgrén kertoo.

Widgrén jatkaa: ”Olen nähnyt lukemattomia kertoa kuinka ihan tavalliset ihmiset saavuttavat uskomattomia asioita ja tuloksia, kun heihin luotetaan, heitä autetaan ja kuunnellaan, ja yhdessä tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen, jokaisen asiantuntijuutta hyödyntäen. Reilussa vuodessa on jo tapahtunut paljon.”



Lue seuraavaksi