Uutiset
Renault Trucks kiertää Suomen
Viime vuonna lanseerattu uusi Renault Trucks -mallisto kiertää Suomea ensimmäistä kertaa kuudella paikkakunnalla maaliskuun 28. päivästä alkaen. UUSI AIKAKAUSI -kiertueella suomalaisilla asiakkailla on ensimmäisinä Pohjoismaissa mahdollisuus tutustua koko Renault Trucks -mallistoon Volvo Truck Centereissä.
Euroopassa hyvän vastaanoton saanut uusi Renault Trucks -mallisto on pian suomalaisten kuljetusyritysten koeajettavissa. Kuusi paikkakuntaa kattava koeajo-iertue alkaa 28.3.2014 Vantaalla ja päättyy 22.4.2014 Jyväskylään. Esittelyssä on kolme rahtiliikenteen T-sarjan autoa, kaksi jakeluliikenteen D-sarjan autoa, Master pakettiauto ja erilliskorillinen kevytkuorma-auto. Kiertueella asiakkailla on myös mahdollisuus tutustua kattaviin Renault Trucks huolto- ja korjauspalveluihin Volvo Truck Centereissä.
”Renault Trucks mallisto uusiutui vuoden 2013 aikana täydellisesti, ja nyt asiakkailla on mahdollisuus tulla kokemaan tämä uudistus todellisena kevään kiertueen aikana”, sanoo Renault Trucksin myyntipäällikkö Erkki Evilä, jonka mukaan uuden Renault Trucks -malliston autoissa yhdistyvät taloudellisuus, erinomainen ajettavuus ja käytettävyys.
”T-sarjan autoissa on uuden Euro 6 -voimalinjan lisäksi täysin uusi ohjaamo, jonka laatuvaikutelma on noussut uudelle tasolle. D-sarjan jakeluliikennemallit ovat jakeluliikenteen tehokkaita työkaluja. Uuden voimalinjan lisäksi ohjaamon ilmeet on uusittu ja muun muassa äänieristys on parantunut merkittävästi. Master-mallistossa tarjoamme markkinoiden parhaalla kantavuudella varustetun 3,5 tonnin alustamallin umpikorilla ja takalaitanostimille varustettuna N1-luokan kuorma-autona”, kertoo Renault Trucksin tuotepäällikkö Mikko Aules.
Esittelyauto viikoksi käyttöön – polttoaineineen
Kiertuepäivinä koeajaneet osallistuvat Renault Trucks -merkkituotteiden arvontaan. Pääpalkinnon voittaja saa kuljetusyrityksen omasta ajosta riippuen joko T-sarjan rekkaveturin tai D-sarjan jakeluauton viikoksi oman kuljetusyrityksensä käyttöön polttoaineineen. Kiertueen aikana myynnissä on myös vain kiertueelta saatavia Renault Trucks -merkkituotteita.
”Haluamme kannustaa kaikkia kuljetusyrittäjiä ja kuljettajia tulemaan kiertueelle tutustumaan uuteen kalustoomme ja palvelutarjontaamme Volvo Truck Centereissä. Vain koeajamalla uudet tuotteemme voi vakuuttua kuorma-autoilun siirtymisestä aivan uudelle tuottavuuden ja miellyttävyyden tasolle”, korostaa Evilä.
Renault Trucks UUSI AIKAKAUSI – kiertueen aikataulu:
pe 28.3 Vantaa, Volvo Truck Center, Vetotie 4, klo 9-17
la 29.3. Vantaa, Volvo Truck Center, Vetotie 4, klo 9-14
ti 1.4. Kouvola, Volvo Truck Center, Alakyläntie 25, klo 9-17
pe 4.4. Lieto, Volvo Truck Center, Avantintie 20, Lieto, klo 9-17
la 5.4. Lieto, Volvo Truck Center, Avantintie 20, klo 9-14
ma 7.4. Pori, Volvo Truck Center, Korjaamonkatu 1, klo 9-17
pe 11.4. Tampere, Volvo Truck Center, Nuutisarankatu 19, klo 9-17
la 12.4. Tampere, Volvo Truck Center, Nuutisarankatu 19, klo 9-14
ti 22.4. Jyväskylä, Volvo Truck Center, Kuormaajantie 8, klo 9-17