Uutiset

Kuljetuskalusto

Raskone ostaa Asennustyö M Ahlqvist Oy:n osakekannan

Asennustyö M Ahlqvist on yli 30 vuotta toiminut raskaan kuljetuskaluston huolto- ja korjauspalveluita tarjoava yhtiö Varsinais-Suomessa. Yhtiö on tunnettu erityisesti raskaan kaluston perävaunuihin liittyvästä osaamisesta. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Ruskolla, Laitilassa ja Uudessakaupungissa ja se työllistää yhteensä 68 ammattilaista. Monipuolisiin palveluihin kuuluvat raskaan kuljetuskaluston huoltojen ja korjausten lisäksi myös rengaspalvelut, ajoneuvoteippaukset sekä suojapeitteiden valmistus kuljetuskalustolle. Huhtikuussa 2023 päättyneen tilikauden liikevaihto oli 8,7 MEUR ja tilikauden liikevoitto oli 0,64 MEUR.

Kaupan myötä Raskone vahvistaa asemiaan Varsinais-Suomessa ja laajentaa ydintoimintansa palveluvalikoimaa erityisesti perävaunujen korjauksen ja huollon osalta. Tony Ahlqvist jatkaa
Asennustyö M Ahlqvist Oy:n toimitusjohtajana ja hänet on nimitetty myös Raskoneen
johtoryhmään 2.5.2024 alkaen vastaten Raskone-konsernin perävaunutoimintojen
kehittämisestä.

Raskoneen toimitusjohtaja Jan Popov:

”Raskone on kasvanut vahvasti haastavissa markkinaolosuhteissa ja olemme kyenneet kehittämään toimintaamme jatkuvasti laajemmaksi ja monipuolisemmaksi. Asennustyö M Ahlqvistin ostaminen on Raskoneelle strategisesti merkittävä kauppa, joka tarjoaa meille entistä paremmat mahdollisuudet jatkaa kasvuamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Yritysosto on looginen jatkumo viime vuoden lopulla tiedottamallemme kaupalle, jossa Raskone osti maineikkaan Jyväskylä Truck Centerin liiketoiminnan. Tavoitteenamme on laajentua edelleen myös uusien yritysostojen kautta.”

Asennustyö M Ahlqvist Oy:n perustajaomistaja Mika Ahlqvist:

”Päätös myydä perheyhtiömme Raskoneelle perustui vahvaan näkemykseen siitä, että Raskone
on paras mahdollinen koti jatkamaan perheyhtiömme kasvua, yhtiössä vallinnutta vahvaa
yrittäjähenkistä kulttuuria ja kunnioittamaan perheyhtiön arvoja. Itselleni on erittäin tärkeää,
että henkilöstöstä ja asiakkaista pidetään erinomaista huolta myös tulevaisuudessa.”

Asennustyö M Ahlqvist Oy:n toimitusjohtaja Tony Ahlqvist:

”Arvostettu perheyhtiömme astuu nyt uuteen jännittävään kehitysvaiheeseen ja olen erittäin tyytyväinen voidessani viedä yhtiötä eteenpäin sen vahvan Ahlqvist-identiteetin säilyttäen, mutta osana suurempaa konsernia ja sen voimavaroja. Palvelukonseptimme keskittyy asiakkaidemme kuljetuskaluston toiminallisuuden ylläpitämiseen ja parantamiseen ja nyt meillä on tähän entistäkin paremmat edellytykset. Samalla olen iloinen päästessäni antamaan panokseni koko Raskone-konsernin kehittämiseen sen johtoryhmässä.”


Lue seuraavaksi