Uutiset
Onko ammattipätevyyskortti jo taskussa?
Trafi muistuttaa kuorma-autonkuljettajien ammattipätevyyden siirtymäajan päättyvän 10.9.2014. Syyskuun alkuviikoille onkin odotettavissa kortinhakuruuhkaa, joten oma kortti kannattaa hakea jo hyvissä ajoin. Siirtymäajan päättymisen jälkeen, 10.9.2014 alkaen on ammattipätevyyden alaisia ajoja ajavilla kuorma-autonkuljettajilla oltava ammattipätevyyskortti tai merkintä ammattipätevyydestä ajokortissa. Jos jatkokoulutusta ei ole suoritettu ja merkintää ajokorttiin tai ammattipätevyyskorttia saatu tähän päivään mennessä, kuorma-autoa ei lähtökohtaisesti saa kuljettaa kaupallisessa liikenteessä.
Ammattipätevyyden ylläpito vaatii kuljettajalta jatkokoulutusta viisi päivää viiden vuoden aikana. Pätevyys on voimassa aina viisi vuotta kerrallaan tai siihen asti, kun henkilön ajo-oikeus on voimassa.
Ammattipätevyystiedot netistä
Kuorma-autonkuljettajat voivat muiden ammattikuljettajien tavoin tarkistaa omat ammattipätevyystietonsa maksutta Trafin nettipalvelusta. Palvelu auttaa omien tietojen hallinnassa ja sen avulla voi tarkistaa perus- ja jatkokoulutustiedot esimerkiksi kuinka monta päivää ammattipätevyyskoulutuksesta on suoritettu. Tiedot voi tarvittaessa myös tulostaa.