Uutiset

Kuljetuskalusto

Nooteboomin siivensiirtäjät

Eri puolille maailmaa rakennettavien tuulivoimaloiden koko kasvaa jatkuvasti, mikä lisää haasteita logistisille toimijoille. Tuulivoiman rakentamisessa eletään varsin kiivasta aikaa, sillä edellisvuonna esimerkiksi Saksassa tuulivoiman kapasiteetti kasvoi reilulla neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna.

Aikaisempaa korkeammaksi kasvaneissa tuulivoimaloissa hyödynnetään nykyisin jopa 70-metrisiä siipiä, joiden kuljettaminen tehtaalta rakennuspaikalle vaatii paitsi ammattitaitoista henkilökuntaa, myös oikeaa kalustoa.

Hollantilainen Nooteboom on täydentänyt Super Wing Carrier-mallistoa Quatro Tele-PX -erikoiskuljetusperävaunulla, joka on suunniteltu pituudeltaan 50 – 70-metristen siipien kuljettamiseen. Nooteboomin mukaan yli 50-metristen siipien kuljettaminen vaatii aina käyttötehtävän mukaan räätälöidyn perävaunun. Pelkkä perävaunun pituuden kasvattaminen ei kuitenkaan riitä, sillä siipien pituuden kasvu on tuonut mukanaan myös uudelleen muotoiltuja siipiä, joiden painopiste on keskilinjasta sivussa. Tämä taas asettaa omat haasteensa kuljetuksen vakaudelle. Perävaunun suunnittelussa on huomioitava myös sekin seikka, että siipi on muotoiltu tarttumaan tuuleen mahdollisimman tehokkaasti. Fysiikan lakien mukaan tuuli tarttuu siipeen varsin hanakasti myös lavetilla matkustaessaan.

Nooteboomin mukaan 80 sentillä korotettava kaula parantaa käytettävyyttä eritoten kumpuilevassa maastossa.

Nooteboomin uutuuslavetissa hyödynnetään erittäin suuren kääntymiskulman tarjoavia pendeliakseleita, joissa on myös hyvä korkeudensäätövara. Nooteboomin mukaan pendeliakseleiden avulla rakenteesta saadaan erittäin jäykkä ja vakaa myös kaarteissa ja käännöksissä.

Nooteboomin mukaan nelijatkeisen Quatro Tele-PX-perävaunun merkittävä etu on alhainen, 109 sentin lastauskorkeus. Neljä jatkoa mahdollistaa 17-metrisen perävaunun venyttämisen aina 63 metriin saakka.  

Lue seuraavaksi