Uutiset

Kuljetuskalusto

Niemi-Korpi palvelee Pohjois-Suomea Tupoksessa

Niemi-Korpi Oy Oulu

Niemi-Korpi Oy tunnetaan laajan maantieteellisen alueen kattavasta Iveco-edustuksesta ja vilkkaasta käytetyn kuljetuskaluston kaupasta. Oulun toimipiste on yhtiön pohjoisin, ja se sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella Limingan Tupoksessa, reilut 15 kilometriä Oulun eteläpuolella. Toimipisteestä palvellaan pohjoisen Suomen asiakkaita, olipa kyseessä ajoneuvon hankinta, huolto tai varaosien tarve.

Niemi-Korvella on Oulun seudulla ollut toimipiste jo vuodesta 1998 eli 25 vuoden ajan. Yrityksen perustaja Esa Niemi-Korpi oli ehtinyt käydä Iveco-kauppaa toiminimellään jo vuodesta 1986, ja Oulussakin ensimmäinen vuosi ehdittiin toimia toiminimen alla, kunnes yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi 1999. Tänään Niemi-Korpi Oy:tä luotsaavat nyt jo edesmenneen perustajan pojat Miika, Sami, Tuomas sekä Jouni, joka vastaa Oulun toimipisteen toiminnasta.

Omat tilat Tupokseen

Tupos on paikannimenä sangen tuttu Oulun seudulla liikkuneille ammattikuljettajille, olipa kyseessä sitten uransa alussa oleva ammattilainen tai jo ”vanhan tien aikaan” kilometrejä kerännyt konkari. Vaikka Limingan kunnassa sijaitsevan Tupoksen kylän kohdalla, vanhan nelostien varressa olleen huoltamon piha oli yleensä aina tupaten täynnä raskasta kalustoa, ei sen ohi tahtonut millään malttaa ajaa poikkeamatta kahvilassa. Samantapainen meno on jatkunut, kun moottoritie valmistui ja sen varteen avattiin uusi liikenneasema. Raskasta liikennettä on paljon.

Jouni Niemi-Korpi (oik.) vastaa Niemi-Korpi Oy:n Oulun toimipisteestä ja hoitaa yhdessä poikansa Jaakon kanssa automyyntiä. Korjaamopäällikkö Vesa Saari vastaa jälkimarkkinatoiminnoista.

Niemi-Korven Oulun toimipiste siirtyi Tupokseen vuonna 2018, kun uudet modernit tilat valmistuivat moottoritien tuntumaan Rytiniementielle aivan edellä mainitun liikenneaseman naapuriin.

”Sopiva tontti ja erinomainen sijainti olivat ne tekijät, jotka vaikuttivat siihen, että päätimme rakentaa tänne uudet toimitilat. Tänne on hyvät kulkuyhteydet ja helppo tulla”, Jouni Niemi-Korpi sanoo.

Menestyksekästä myyntiä

Niemi-Korpi Oy myy Oulun toimipisteestään sekä uusia Iveco-paketti-, retkeily- ja kuorma-autoja, että käytettyä kuljetuskalustoa. Jouni Niemi-Korven lisäksi ajoneuvomyynnissä työskentelee Jounin poika Jaakko, joka edustaa jo kolmatta sukupolvea yhtiössä.

Iveco Daily -mallisto on monipuolinen ja kattaa painoluokat pakettiautosta keskiraskaaksi kuorma-autoksi luokiteltavaan 7,2 tonnin kokonaispainoon saakka. Dailyn ”hymy” on muuttunut viime vuosien aikana pariinkin otteeseen, kuten kuvasta saattaa todeta.

”Jaakko kysyi, voisiko hänkin kokeilla myydä autoja. Vastasin, että totta kai, ja myynti onkin lähtenyt hyvin liikkeelle”, Jouni Niemi-Korpi toteaa tyytyväisenä. Hän on itse oivallinen esimerkki osaavasta myyjästä, ja sen on huomannut myös Ivecon pohjoismainen organisaatio. Siitä osoituksena viime vuonna Jouni Niemi-Korpi pokkasi Gazelle of the Year -palkinnon, joka myönnetään tunnustuksena hyvästä myyntityöstä ja asiakaspalvelusta.

Palkittuja jälkimarkkinapalveluita

Oleellinen osa Niemi-Korven Oulun toimipisteen palveluita ovat huolto-, korjaus- ja varaosapalvelut, sekä myytävien autojen varustelutyöt. Myös tällä saralla on Tupokseen kannettu palkinto vuonna 2022 tehdystä ansiokkaasta työstä. Juuso Väyrynen palkittiin Aftermarket Hero -tittelillä ansiokkaasta jälkimarkkinatoimintojen kehittämisestä.

”Juuso hoitaa toimipisteen varaosatoimintoja ja kuuluu Diagnostic Expert Excelence Community -verkostoon (DEEC), jolla on tiedon hankintaa varten suorat yhteydet tehtaalle. Tehdas edellyttää, että valtuutetulla Iveco-korjaamolla on DEEC-tason koulutuksen saanut henkilö”, kertoo Niemi-Korven Oulun toimipisteen korjaamopäällikkö Veli Saari.

”Mekaanikkoja meillä on neljä. On sanottava, että rekrytoinnit ovat onnistuneet mainiosti, ja meillä on hyvä porukka osaavia tekijöitä.”

Saaren mukaan korjaamoa työllistävät pääsääntöisesti Ivecojen ja myynnissä olevien vaihtoautojen huollot ja korjaukset. Myös myytyjen autojen varustelu työllistää, ja Konepörssin vierailupäivänä työn alla olikin nelivetoinen Daily, josta myöhemmin valmistui paloauto.

Uusien autojen varustelu asiakkaan toiveiden mukaisesti on yksi tyypillisistä töistä Niemi-Korpi Oy:n Oulun toimipisteen korjaamolla. Paloautojen varustelu ei kuitenkaan ole jokapäiväistä.

”Autot ovat vuosien saatossa tulleet monella tavalla paremmiksi. Suunnittelu ja materiaalit ovat paljon parempia, kuin ennen. Esimerkiksi olkatappeja ei autoihin nykyään enää tarvitse vaihtaa juuri koskaan, vaikka takavuosina se oli aivan tavallista”, Jouni Niemi-Korpi sanoo.

Veli Saari täydentää, että autojen oma diagnostiikka suojelee autoa itseään rajoittamalla käyttöä niin, että pieni vika ei pääse kertautumaan ja aiheuttamaan suurempaa vauriota.

Palvelut pohjoisessa

Kuten todettua, Niemi-Korven Oulun toimipisteen toimialue on laaja Sievi–Kärsämäki–Kajaani-akselilta aina pohjoisinta Lappia myöten.

”Yksi asiakkaistamme on Hannu Alenius Oy Ivalosta, joka on paitsi Ivecoilla liikennöivä kuljetusliike, myös yhteistyökumppanimme jälkimarkkinatoiminnoissa. Aleniuksen korjaamolla on muun muassa meidän testerimme, joten Iveco-asiakkailla on apu lähellä Ivalossakin”, Jouni Niemi-Korpi sanoo päätteeksi.



Lue seuraavaksi