Uutiset
Maahanmuuttajasta kuljettajaksi
Axxell ja TTS käynnistivät lokakuussa maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen, jonka tavoitteena on yhdistää suomen kielen- sekä kuljetusalan opinnot ja valmistua bussinkuljettajiksi. Koulutus toteutetaan kahden oppilaitoksen yhteisenä pilottihankkeena, jossa samalla haetaan kokemuksia kuinka suomen kielen opinnot voidaan integroida ammattiaineiden opintoihin.
Axxell:n ja TTS:n järjestämään KULKU-koulutukseen, kuljetusalan koulutus maahanmuuttajille, haki 361 opiskelijaa, joista suurimmalla osalla oli jonkin verran kuljettajakokemusta lähtömaassaan. Lähes kaikki olivat Suomessa jo hakeneet kuljettajakoulutukseen, mutta eivät olleet tulleet valituiksi puutteellisen kielitaidon vuoksi.
Kartoitusjaksolla selvitettiin motivaatiota
Koulutus käynnistyi viiden päivän kartoitusjaksolla, johon valittiin 40 opiskelijaa. Kartoitusjakson aikana selvittiin hakijoiden motivaatiota sekä kykyä toimia bussikuljettajana. Opiskelijoiden piti selviytyä mm. kolmesta simulaattorilla toteutettavasta ajokokeesta. Ajokokeet toteutettiin TTS:n Simulaattorikeskuksessa Vantaalla. Linja-autosimulaattori oli kaikille uusi kokemus, totesi TTS:n henkilöliikenteen päällikkö Teemu Lähde. Kukaan opiskelijoista ei ollut aikaisemmin kokeillut linja-autosimulaattoria.
Kartoitusjakson jälkeen koulutukseen valittiin 20 opiskelijaa, jotka ovat nyt suomen kielen opinnoissa Axxellin Tilkan toimipisteessä Helsingissä. ”Kieliopinnoissa pääpaino on kuljetusalan haastavassa sanastossa. Opintojen päätteeksi opiskelijan on suoriuduttava ajokokeesta ja työssään kuljettajan on selvittävä yksin hankalissakin asiakastilanteissa”, toteaa Axellin kieltenopettaja Tanja Sandberg.
”Opiskelijoita on useasta eri maista, suurimmat kieliryhmät ovat Venäjä, Arabia ja Albania, ja he ovat olleet Suomessa keskimäärin yhdestä viiteen vuotta. Osalla on taustalla kotouttamiskoulutus, osalla suomen kielen opintoja ja osa on ollut työssä täällä, mutta kaikilla on yhdistävänä tekijänä suuri motivaatio oppia suomen kieli ja työllistyä”, Tanja Sandberg toteaa.
Käytäntöä ja kieltenopetusta
Vuoden kestävä koulutus koostuu neljästä opintomoduulista, joissa kielikoulutus ja ammatillisen opinnot etenevät alusta asti käsi kädessä. Heti alkuvaiheessa on C-ajokorttiluokan korotus niille, joilta se puuttuu. Opintoihin kuuluu lisäksi työlainsäädäntöä, työelämätietoutta ja työnhaun opastusta. Tavoitteena on D-luokan ajokortti, sekä henkilöliikenteen kuljetusalan ammattipätevyys. Koulutuksen lopussa on noin 8 viikon mittainen työssäoppimisjakso. Teemu Lähde toteaa, että tavoitteena on, että tuolloin opiskelijalla on kortit suoritettuna ja niin hyvä suomen kielen taito, että hän työllistyy työssäoppimis yritykseen.
Haaveena linja-autonkuljettaja
”Hain linja-autonkuljettajakoulutukseen jo pari vuota sitten, mutta kielitaito ei silloin riittänyt”, kertoo koulutuksessa oleva Kocher Salah Ahmad. Hän on Irakin kurdi ja hän on ollut Suomessa noin viisi vuotta. ”Meillä on hyvä ryhmä ja koko ajan opitaan uutta”, toteaa Kocher. Kuljetusala on aina kiinnostanut Kocheria vaikka hänellä ei siltä alalta kokemusta olekaan. Nyt kielitaitoa ja osaamista kertyy yhtä aikaa ja tavoitteena on olla valmis kuljettaja ensi syksynä.