Blogi

Lukijan kynästä – Kuljetusala on rikki


Artikkelikuvan kuvitus: Pauli Maukonen


Ehdin olla kuljetusyrittäjä lähes 17 vuotta. Olin yrittäjäkuljettaja, eli yksin autoaan ajava yrittäjä. Samanlaisia yrittäjiä on Suomessa paljon, varsinkin irtoperäpuolella se on yleinen tausta. Kirjoitan yrittäjyydestä irtoperäliikenteessä, koska siitä ovat kokemukseni. Uskon näkemyksieni pätevän silti laajemminkin.

Yrittäjyyden ongelma

Mikäli yrittäjäkuljettaja ajaa irtoperiä jollekin suurelle huolintaliikkeelle, on hän enemmän työntekijä kuin yrittäjä. Hänellä on vain molempien asemien huonot puolet. Hän ei päätä oikeastaan mistään itse, mutta kantaa kaiken yrittäjän riskin. Ohjeet ja työmääräykset tulevat tiskiltä, hinnan määrää toimeksiantaja.

Ainoa asia, mistä yrittäjäkuljettaja oikeastaan voi päättää, on se ajaako hän tälle toimeksiantajalle vai lähteekö kilpailijalle. Siellä on kuitenkin sama vastassa. Kuljettajana hän voisi vedota lakiin saadaksesi kaikki palkanlisät yms., mutta yrittäjänä hänellä ei käytännössä ole mitään mahdollisuutta vaatia mitään. Mikään laki ei määrittele, kuinka paljon rahdista pitää maksaa.

Tietysti toimeksiantajan kanssa käydään ajoittain neuvotteluja hinnankorotuksista, mutta niissä keskitytään puhumaan senteistä, kun pitäisi puhua euroista. Hintataso on ollut jo kymmeniä vuosia liian alhainen, eivät siinä mitkään indeksikorotukset auta. Keskusteluissa vedotaan kilpailuun: ”Ei voida maksaa, koska kilpailu on kovaa ja asiakkaat eivät maksa enempää.”

Ei tarvitse maksaa, kun sitä ei vaadita. Suuret vientiyritykset saavat rahtinsa niin halvalla, ettei niillä ole mitään motiivia lähteä purkamaan ongelmia. Ei niille kuulu Suomen kuljetusyrittäjien ongelmat, vedotaan kilpailuun.

Mielestäni on hieman ontuva selitys, ettei voida maksaa esimerkiksi Oulusta Helsinkiin siirtyvän miljoonan euron arvoisen rahdin kuljettamisesta sata euroa enemmän. On vaikea uskoa, että paperikoneet ja muut tilattaisiin kilpailevasta yrityksestä ja maasta, jos Suomesta tilattuna se maksaisikin miljoonan ja sen sata euroa päälle?

Tulijoita on

Liian halvaksi hinnoiteltuja kuormia löytyy aina ajamaan velkainen yrittäjä tai muualta Euroopasta saapuva yhdistelmä. Ulkomaisten autojen kohdalla puhutaan paljon, että heille maksetaan sama hinta rahdista kuin kotimaisellekin. Tämä väite taitaa mennä kyllä vitsin puolelle. Esimerkiksi asianmukaisen palkan maksamista on mahdotonta valvoa.

Ulkomainen yhdistelmä tuo mukanaan kotimaansa kulurakenteen polttoainetta, kalustoa ja kuljettajan eväitä myöten. Suomalaisen eivät selviä yhtä pienellä kuluilla, mutta tuloissa kilpailemme kuitenkin samalla tasolla. Siksi kai aika moni kotimainen yritys on liputtanut autonsa ulkomaan rekisteriin, vaikka kovasti mainostaa olevansa suomalainen. Tällaisen toiminnan laillisuus on varmaan tutkittu, mutta moraalin suhteen ei taida olla tulkinnanvaraa.

Tällaiset asiat ovat hyvin vakavia, eivätkä päättäjät varmaan ole tällaisia miettineet tehdessään päätöksiä vapaasta kilpailusta. Se on onnenpotku puolalaiselle kuljetusliikkeelle, mutta voi olla kuolinisku suomalaiselle.

Näistä asioista puhutaan paljon ja vakuutellaan kaikkea, mutta lopulta vedotaan yrityssalaisuuksiin ja sopimuksiin. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, kun joku suuri huolintaliike antaisi asiantuntijoiden nähdä, kuinka naurettavia nämä hinnat ovat. Mikäli kuljetusyrittäjä julkaisee ne, on se sopimusrike ja seuraukset sen mukaiset. Avoimuus voisi olla paikallaan.

Kutsun kaikkea tätä huolintaliikkeiden toimintaa hiljaiseksi kartelliksi. Huolintaliikkeet tietävät hintatason, joten eivät maksa enempää. Ei tarvitse. Yrittäjä voi vaihtaa taloa, mutta tilanne on joka paikassa sama. Miksi siis vaihtaa? Yrittäjällä on vaihtoehtona ajaa tai lopettaa, ja jos lopettaa, niin seuraava ”uhri” löytyy aina.

Huolintaliikkeet kilpailevat itse asiakkaista ja kilpailu tarkoittaa lähes aina hinnan alentamista. Sillä saadaan lisää asiakkaita ja töitä. Kuljetusyrittäjälle tämä näkyy lisääntyneenä ajona vieläkin halvemmalla hinnalla. Voidaan melkein sanoa, että mikäli huolintaliikkeellä on hirveästi keikkaa, se tarkoittaa, että siitä maksetaan vielä huonommin kuin kilpailijalla. 

Mielestäni yksi yrittäjyyden kantava ajatus on, että voisi itse hinnoitella palvelunsa. Asiakas päättää haluaako hän maksaa esim. paremmasta laadusta. Kuljetusyrittäjällä ei sitä mahdollisuutta läheskään aina ole. Irtoperämaailmassa hinta on lyöty lukkoon ja siitä ei keskustella yrityskohtaisesti – ainakaan ylöspäin.

Yrittäjän vapaudesta

Asetelma on sama kuin työntekijällä. TES-palkka on neuvoteltu etukäteen. Työntekijälle kerrotaan työaika ja työtehtävä, se ei ole neuvottelukysymys. Miten yrittäjäkuljettaja eroaa työntekijästä? Missä on yrittäjän vapaus?

Kuvaavaa on, että huolimatta 17 vuoden yrittäjyydestä kuljetusalalla, vasta kuljetustoiminnan lopettaminen sai aikaan tunteen aidosta yrittäjyydestä. Joudun itse miettimään hinnoittelun, mainonnan ja muita normaaleja yrittäjän asioita. Voin itse määritellä työaikani ja vapaapäiväni. Koko 17 vuoden aikana nämä kaikki asiat ovat olleet melko vieraita. Onko yrittäjäkuljettaja kuitenkaan aidosti yrittäjä?

Suuret huolintaliikkeet tiedostavat, että alalle tyypillisesti lähes jokaisella yrittäjällä on jopa satojen tuhansien eurojen velat kalustosta. Kiinteitä kuluja voi olla tuhansia euroja kuukaudessa riippumatta siitä, liikkuuko auto vai ei. Yrittäjän on pakko ottaa ajo, ja kun ei kilpailijakaan maksa paremmin, tulee väkisinkin mieleen vanhat mafiaelokuvat: ”Teet niin kuin me sanomme tai lopetat.”

Kuljetusyrittäjyys ja maanviljelys on monella tavalla hyvin samanlaista, ongelmia myöten. Hyvin usein elämän mittainen ura tulee siinä kuuluisassa äidinmaidossa. Lapsi kasvaa vanhempiensa ammattiin, koska vanhempien työ on niin täysipäiväistä, että siitä tulee osa elämää. Työn ja vapaa-ajan raja häviää.

Yrittäjän lapset näkevät miten isä tai äiti päivän jälkeen pesee kalustoa tai vaihtaa renkaan. Lapsen lomapäivinä on hienoa päästä isän tai äidin mukaan töihin, istua ison auton tai traktorin kyytiin. Onhan se järjettömän hieno kokemus pienelle lapselle. Isä tai äiti on tämän pienen lapsen sankari. Onko siis mikään ihme, että tällainen yrittäjyys ja elämäntapa kulkee suvussa? Eikä siinä ole mitään väärää, että tekee unelmatyötään ja lapsuuden haaveammattia. Se on hienoa.

Ongelma on, että yrittäjyyden realiteetit katoavat helposti. Yrittämisellä ja työnteolla pitää elää, rekkaromantiikka ei elätä. Nälkäpalkka ja järjetön taloudellinen riski ei ole sen arvoista, mitä kuljetusyrittäminen tänä päivänä tarjoaa.

En muista koskaan kuulleeni 30 vuotta kuljetusyrittäjänä toimivan ihmisen suusta lausetta: ”Tämä on todella hienoa hommaa ja suosittelen tätä lämpimästi kaikille”.  Aina viesti on päinvastainen. Varsinkin omalle lapselle sanotaan, että älä ikinä ryhdy tähän. Se on vain hieman myöhäistä, kun lapsen kymmenen ensimmäisen ikävuoden vapaapäivät on syöty eväsleipiä sankarinsa rekan tai traktorin hytissä.

Viranomaistoiminnasta

Viranomaisten toiminta ongelmia kohtaan saa joskus jopa koomisia piirteitä. Levähdyspaikalla on poliisin seurana työsuojeluviranomaiset tutkimassa harmaata taloutta. Kuljetusyrittäjä saa sakot, jollei kuljettaja ole saanut kaikkia hänelle kuuluvia korvauksia tai hänellä on teetetty liian pitkiä päiviä.

Haluaisin kovasti nähdä sen päivän, kun samat tarkastajat kävisivät suuren huolintaliikkeen toimistolla lukemassa sopimuksia. Niistä selviäisi ihan taskulaskinta apuna käyttäen, ettei kuljetusliike voi hoitaa edes velvoitteitaan sillä taksalla, mitä sille maksetaan. On laitonta maksaa kuljettajalle liian vähän, mutta yritykselle voidaan maksaa kuinka vähän tahansa.

Viisi euroa pitsasta aiheuttaa poliisioperaation, mutta 0,90 € kilometristä 150 000 euron autolla, jonka polttoainekustannus on 0,6 €/km, on vain kilpailutilanne. Edelleenkään huolintaliikkeen ei tarvitse maksaa enempää, koska muutkaan eivät maksa.

Koko kuljetusalaa kurittaa myös valtava kustannusten nousu. Ympäristönsuojelu on noussut suureen arvoon, eikä kukaan ole valmis ottamaan vastuuta kustannuksista. EU:ssa ollaan lyömässä lukkoon Euro 7 -moottorien vaatimuksia. Odotettavissa on merkittävä nousu kaluston hankintahintaan. Samaan aikaan polttoaineen hinta nousee erilaisten ympäristönormien takia.

Missä vaiheessa päättävät tahot ottavat vastuuta näiden kulujen kattamisesta? Suuret logistiikkayhtiöt hankkivat sähköautoja ja tekevät muilla toimilla imagopesua planeetan pelastajina. Samaan aikaan ne maksavat rahdista niin vähän, ettei kuljettajalle pystytä maksamaan edes sopimusten mukaisia ilta- tai ylityökorvauksia. Uudesta kalustosta ei voi edes haaveilla. 15 vuotta vanha kuorma-auto on todella kaukana siitä vihreäsiirtymäajatuksesta mitä meille tarjoillaan.

Suurten yritysten suunnalta on jo nähtävissä painostusta kuljetusyrittäjien suuntaan kaluston uudistamiseksi ympäristöystävällisemmäksi. Monet kaupungit ja kunnat vaativat jo nyt tietyn päästöluokituksen kaluston. Rahdin hinta ei vain riitä uuden kaluston hankintaan ja ylläpitoon.

Ympäristönormien kanssa samaan lokeroon menevät kiristyvät turvallisuusmääräykset, jotka kasvattavat kustannuksia. Harvaa toimialaa säädellään ja valvotaan yhtä paljon kuin kuljetusalaa, ja kaikkea perustellaan turvallisuudella. Turvallisuutta edistäisi myös rahdin hinnan valvonta. Järjetön taloudellinen paine niin yrittäjää kuin kuljettajaa kohtaan on varmasti suurin yksittäinen turvallisuustekijä.

Kaiken kaikkiaan kuljetusala on kriisissä. Epäilen, ettei tilanteen vakavuutta ymmärrä yksikään sellainen taho, jolla on jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Huoltovarmuus ei toteudu ulkomaisten yritysten ja kuljettajien avulla. Kotimaisia vaihtoehtoja ei kohta enää ole tarjolla.


Jani Paukku
Jani Paukku


Jani Paukku on yrittäjä. Aiemmin hän toimi kuljetusyrittäjänä, nyt hän on omien sanojensa mukaan ammattipuuhastelija, jonka pääasiallinen työpaikka on oma automaalaamo.

Lue seuraavaksi