Uutiset

Kuljetuskalusto

Logistiikan ammattilaiset osaavat ajaa ja kuormata

Helsinkiläisen Heltechin logistiikkakeskuksen harjoittelualueella on tekemisen meininki. Joukko opiskelijoita harjoittelee täysperävaunuyhdistelmän peruuttamista ja pujottelua keilojen välistä. Kentän laidalle on kerääntynyt myös joukko linja-autonkuljettajiksi opiskelevia nuoria miehiä ja opettajia ihastelemaan uutta linja-autoa.

Keväällä valmistuva 18-vuotias Juho Kärkkäinen istuu kuljettajan penkille ja testailee kojelaudan kytkimiä. Hän opiskelee logistiikan perustutkintoa ja valitsi suuntautumisekseen kuljetuspalvelut ja linja-autonkuljettajan ammatin, sillä ajaminen kiinnosti häntä jo ennen kuin jalat yltivät polkimille.
”Opintojen myötä huomasin, että minua kiinnosti enemmän ihmisten kuin tavaroiden kuljettaminen. Menen töihin Helsingin Bussiliikenteelle, missä kuljettajan työtehtävät ovat mukavia: Aamulla hyppään pestyn ja tankatun bussin puikkoihin asiakaspalvelutehtäviin. Työ ei ole myöskään yksinäistä”, kuvailee Juho tulevaisuuttaan.
Alavalintaan vaikutti myös alan varmuus: töitä riittää ja Juhon sanojen mukaan ”palkallakin tulee ihan hyvin toimeen”.
Juho innostui Heltechillä koulunkäynnistä ja aloitti ammattiopintojen ohella iltalukion syksyllä 2010. Valmistumisen jälkeen vuorossa on armeija, jonka jälkeen Juho haluaisi jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa. Logistiikkainsinöörin työ tuntuu tällä hetkellä mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Käytännön työstä saadusta kokemuksesta on huomattava etu toimittaessa insinööritehtävissä.

Tonneja takana

Kahtena ensimmäisenä vuonna kuljetuspalvelujen koulutusohjelman opiskelijat oppivat muun muassa varastotyön perusteet, trukilla ajamisen, asiakaspalvelua ja yleisaineita. Toisena vuonna he suorittavat henkilöauto- ja kuorma-autokortit, joiden hankinnan jälkeen opiskellaan erikoisaineita. Juho Kärkkäinen valitsi linja-autonkuljettajan koulutusohjelman, Juho Honkavaara taasen valitsi yhdistelmäajoneuvonkuljettajan linjan.
”Ennen ammattiopintoja työskentelin Hartwallilla apupoikana. Pääasiassa autoin kuljettajaa viemään juomia kauppoihin. Työ tuntui mukavalta ja ajattelin, että opinnoissa saa suorittaa myös ajokortin”, perustelee Juho Honkavaara uravalintaansa.

Pitkää matkaa ajaessa ympäristö vaihtuu ja samalla näkee ja oppii monenlaisia uusia asioita. Se viehättää Juhoakin, mutta kuljettajan työhön kuuluu myös paljon muutakin. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajat opiskelevat esimerkiksi kuorman suunnittelua, jotta kuormatila saadaan käytettyä tehokkaasti. Ammattilaisen pitää osata lukea myös rahtikirjoja sekä käyttää erilaisia kuormankäsittelylaitteita. Vastuu on suuri, kun kyydissä on tonneittain tavaraa.
”Kyllä henkilöauto vähän formulalta tuntuu ison auton ajamisen jälkeen. Raskas ajoneuvo kun kiihtyy niin hitaasti, naurahtaa Juho.

Varastonhoitaja saa aina töitä

Logistiikan perustutkinnon ohjelmien joukosta löytyy myös varastopalvelujen koulutusohjelma. 21-vuotias Mickel Maijala opiskelee varastonhoitajaksi Heltchillä nyt toista vuotta. Hän innostui varastoalasta tehtyään varastoapupojan töitä ja päätti hankkia työkokemusta varastohommista vielä varastonhoitajanakin ennen opintojen aloittamista.
Tyypillisenä koulupäivänä opiskelijat istuvat aamulla luennolla oppimassa teoriaa, jonka jälkeen on vuorossa varasto-ohjelmien opettelua atk-luokassa. Varastonhoitajan pitää osata muun muassa lukea varaston pohjapiirustuksia, joiden perusteella varastopaikat on helpompi suunnitella.
Loppupäivästä opiskelijat saattavat olla varastolla purkamassa hyllyjä ja kasaamassa uusia, mutta välillä harjoitellaan myös trukilla ajamista. Opinnoissa perehdytään huomattavan paljon myös turvallisuuteen

Mickel aikoo valmistumisen jälkeen paiskia töitä, mutta harkitsee myös opintojen jatkamista ammattikorkeakoulussa.

”Varastotöitä on tarjolla erittäin paljon, joten työllistyminen on helppoa. Minua kiinnostaa myös mahdollisuus edetä, viiden vuoden päästä voisin toimia vaikkapa varastoesimiehenä”, hän haaveilee.

Lue seuraavaksi