Uutiset
Kuljetuskalustoa oli esillä Metkossa
Puunkuormaajamestari 2018 -kilpailun finaali oli Finnmetkossa. Naisten sarjan mestariksi kuormasi Jonna Matikainen. Toiseksi sijoittui Sarah Lindahl ja kolmanneksi Maija Pohjankivi. Kuvassa Lindahlista vasemmalle muut finalistit, Terhi Flyktman (4.), Jenni Matikainen (5.) ja Laura Pyykkö (6.). Kisan voittaja, Jonna Matikainen, on 22-vuotias tuore kuljetusyrittäjä. Hän kertoo saaneensa ensikosketuksen nelivipuiseen kuormaajaan jo seitsemän vuotiaana, isänsä, moninkertaisen Puunkuormaajafinalistin, Tommi Matikaisen ohjauksessa.
Puunkuormaajamestari 2018 -kilpailun finaaliin oli alkukilpailujen perusteella valittu miesten sarjassa kymmenen kilpailijaa. Käytössä oli kaksi identtistä autoa, joten kilpailusuoritukset tehtiin ennalta arvottuina pareina. Se luo kilpailuun mukavaa mielenkiintoa ja luo kenties kilpailijoille hieman lisäpainetta. Tukkikuorma puretaan ja lastataan. Aika ratkaisee voittajan. Esimerkiksi tukkien putoamisesta, huonosti tehdystä kuormasta ja muista virheistä tuomaristo lisää kellotettuun aikaan lisäsekunteja.
Jännittävän finaalin voiton nappasi viimeisessä parissa kilpaillut Pekka Villman. Tuore mestari totesi Laura Ruoholan haastattelussa voiton avaimiksi nopeat liikkeet ja lastatessa maltilliset kauhalliset. Myös kilpailukokemus auttaa, Villman oli finaalissa yhdeksättä kertaa.
Veho esitteli osastollaan laajasti Mercedes-Benz hyötyajoneuvoja. Mukana oli muun muassa uusi Sprinter, nelivetoinen Fuso Canter ja Unimog. Puuautoja edusti kuvan Arocs, jossa on trippeliteli ja teliveto ilman napavälitystä. Se on uutta Arocsissa.
Asiakastoiveet ovat ehdoton tuotekehityksen moottori. Alucarin osastolla esillä olleessa Volvossa urealiuossäiliön sijainniksi oli valittu ohjaamon takakulma, kuten se usein puoliperävaunun vetoautoissa on. Perustekin valinnalle on sama: Akselivälille saadaan mahtumaan suurempi polttoainesäiliö. Tässä tapauksessa polttoainetilavuus on kasvanut noin 100 litraa. Toinen oivallus on trippeliakselin lokasuojien kiinnittäminen rungon sijasta akseliin, jolloin lokasuojan ja renkaan keskinäinen etäisyys ei muutu akselin joustoliikkeen myötä. Tasaisella alustalla lokasuoja jää etäämmälle kuormasta, jolloin kuorman sidonta helpottuu.
Scanian Suomen Jyväskylän toimipiste on osoittanut osaamisen olevan korkealla tasolla päällirakenneasioissa. Finnmetkossa oli nähtävillä puuauto, jossa päällirakenne oli suunniteltu ja valmistettu nimenomaan Scanian Jyväskylän toimipisteessä.
Alakaari oy valmistaa pitkälle räätälöityjä kuorma-autojen päällirakenteita ja perävaunuja. Finnmetkossa esillä ollut sorakasettiyhdistelmä piti sisällään useita käyttöä helpottavia ja turvallisuutta parantavia ratkaisuita. Hydrauliikan ohjaus tapahtuu väyläohjauksella, jolloin erilaisia toimintasarjoja tai turvarajoja on helppo määritellä. Toimintojen ytimenä ovat Ponssen omistaman Epec oy:n konekäyttöön tarkoitetut laitteet ja Alakaaren oma ohjelmointityö. Alakaari oy on tänä vuonna saanut SSAB:n Hardox in my body -sertifikaatin.
Jouni Porokka on etenkin puukuljetuksien kanssa tekemisissä oleville lukijoille tuttu kasvo. Finnmetkon aikana tuli täyteen 40 vuotta kaupan alalla, joista 37 on vierähtänyt nosturikaupan parissa. Jounin veljenpoika Jyrki Porokka on mukana Porokka Invest oy:ssä, joka on aloittanut Kilafors-perävaunujen myynnin. Käytettyjen puutavaranostureiden kunnostus ja myynti on myös merkittävä osa yrityksen toimintaa.
Viime vuosina lisääntyneet puutavaraterminaalit ovat lisänneet tarvetta isoille nostureille. Kuvassa KESLA 2024, jossa erityisesti terminaalikäyttöön suunnitellut tukijalat.
Koivunen oy:n raskaan kaluston uutena osastopäällikkönä 1.6. aloittanut Henry Andberg oli saanut messuvieraaksi samasta tehtävästä eläkkeelle toukokuun lopussa siirtyneen Raimo Kilpisen. Aiemmin mm. Toptruck-ketjukoordinaattorina toiminut Andberg on ollut tyytyväinen aloitukseen uudessa tehtävässä. ”Paljon on jo opittu ja paljon pitää vielä oppia, mutta hyvältä näyttää”, kertoi Andberg messuilla.
Koivunen oy:n raskaan kaluston apulaisosastopäällikkönä jatkaa Markku Virkki ja kuormankäsittelylaitteiden myyntipäällikkönä Mikko Virtanen. Raimo Kilpisen tuotevastuutehtävät on siirretty maaliskuussa tuotepäällikkönä aloittaneelle Johannes Alaniemelle.
Uutena Toptruck-ketjukoordinaattorina on aloittanut Antti Larte ja rengasosaston myyntipäällikkön tehtävään Koivunen oy:lle on nimitetty Tuomas Rupponen.
Perävaunuja ja päällirakenteita valmistavan Matec-Trailer oy:n tuotannosta merkittävä osa on hakkeen kuljetukseen käytettävää kalustoa. Tero Ahopelto Matec-Trailerilta sanoo, että nykymitoilla täyden kokonaispainon saavuttamiseen ei aina tilavuus riitä. Ainakin lastaaminen on tehtävä erittäin huolellisesti ja pikkutarkasti. Tulossa oleva mittamuutos parantaa Ahopellon mukaan tilannetta, sillä jo metrinkin pituuslisä kuormatilaan tuo selkeän helpotuksen asiaan, eikä se vielä merkittävästi aiheuta päävaivaa muuhun mitoitukseen.
Puutavaraperävaunujen pituus kasvaa. Tämä 11.5 metrinen Briab on siitä hyvä esimerkki. Tässä vaunussa on 8 pankkoa ja akseleista toinen, neljäs ja viides on nouseva. Vaikka pituus on kasvanut niin tämän Briabin omapaino on vain 7.520 kiloa. Briabit myy Kome oy.
Komen 13.6 metrinen ketjupurkavan komposiittiturvekärryn omapaino on 10.800 kiloa. Ketjuja on neljä ja lattiassa on uusi luistava krystal lasipinnoite, joka vähentää ketjuille tulevaa rasitusta ja näin pidentää vaunun käyttöikää.
KESLA proC -ohjausjärjestelmä on ollut markkinoilla muutaman vuoden ja kerännyt runsain määrin positiivista palautetta. Tällä hetkellä suurin osa kuormaimista ja nostureista lähteekin proC-varusteltuna. ”Sähköinen ohjaus on valtaamassa markkinoita, sillä se on hyvin säädettävissä, kevyt käyttää ja tarkka”, kertoo liiketoimintajohtaja Marko Härkönen Keslalta.
”Sähköinen ohjaus on toivottu ominaisuus avohallintalaitteissakin. Järjestelmän komponentit ovat kosteussuojattuja ja olemme testanneet ne toimiviksi monenlaisissa olosuhteissa”, kertoo Härkönen. Aluksi tarjoamme sitä Z-nostureihimme aina 2109Z-mallista 2117Z-malliin. Ohjausjärjestelmärintamalla suurimpana uutuutena on sähköinen ohjaus 4 vivulla ja 2 polkimella. Härkösen mukaan monilla mekaaniseen ohjaukseen tottuneilla on ennakkoluuloja sähköisten järjestelmien minivipuja kohtaan, joten uusi ohjausjärjestelmä helpottaa siirtymistä sähköiseen ohjaukseen.
Nostureiden siirtyessä metsästä kaupunkiin on kysyntää noussut nosturin vakaudenhallintajärjestelmälle. KESLA proSTABILITY:ssä yhdistyvät niin nosturin ohjaus- kuin vakaudenhallintajärjestelmä. Vakaudenhallintajärjestelmällä varustettua kuormainta voidaan ohjata radio-ohjaimella tai joystickeilla avohallintalaitteesta käsin.
”Vakaudenhallintajärjestelmällä varustettut mallit suunniteltiin alun perin Ranskan tarpeisiin. Nyt myynti on alkanut myös Suomessa City-nosturina”, kertoo Härkönen. – Tyypillisiä käyttökohteita ovat kierrätys, materiaalinkäsittely ja rakennustyömaat.
MAN TGS 35.500 8X4H-6 BL on MAN:n patentoimalla HydroDrive -etuvedolla varustettu pahojen paikkojen työkalu. 2. akselin hydrostaattinen veto toimii 30km/h saakka. HydroDrive on yhdistettävissä myös automatisoituun vaihteistoon ja myös molemmat voimanottovaihtoehdot ovat edelleen käytettävissä lisälaitteiden tarpeisiin. Päällirakenne on Hiab Frameworks -tuoteperheestä joka koostuu tehdasrakenteisista komponenteista ja päällirakennusaika on poikkeuksellisen lyhyt.