Uutiset

Kuljetuskalusto

Joustavaa kalustohallintaa maansiirtoajoon

Kuorma-auton vuokraaminen on kasvattanut suosiotaan ja lyhytaikainenkin vuokraus kiinnostaa yhä enemmän. Keväällä varsinkin maasiirto- ja kiviainesten ajoon tarkoitetun kaluston kysyntä yleensä lisääntyy, ja sen ennakointi tuo omat haasteensa.

Kysyimme yhdeltä Suomen johtavista vuokraajatoimijoista, miten alkavaan kauteen on varauduttu ja millaiset ovat näkymät. Veho Oy Ab:n Rentin tuotepäällikkö Erno Tuomilahti kertoo maansiirtoajoon tarkoitetun kaluston kysynnän lisääntyneen. CharterWay Rentin palvelussa siihen on myös reagoitu.

Lisää kalustovalikoimaa


Vehon CharterWay Rent palvelee monipuolisesti ja lähes kaikkiin kuljetustarpeisiin räätälöidyt ajoneuvot löytyvät aina päiväksi, viikoksi, kuukaudeksi tai jopa vuodeksi.
”Olemme viime aikoina tasaisesti lisänneet vuokrattavaa maansiirtoajoon tarkoitettua kalustoa. Neliakselisen Mercedes-Benz Arocs -kiviauton rinnalle on saatu uudet viisiakselit nuppiautot. Myös 76-tonniset kasettiyhdistelmät sekä puoliperävaunuyhdistelmät ovat osa monipuolista valikoimaamme. Olemme panostaneet myös asfalttipuolen kalustoon tälle kesälle”, kertoo Tuomilahti.
Kysyntä on hyvää molemmissa segmenteissä ja trendi on, että myös perävaunujavaunuja ja kokonaisia yhdistelmiä tiedustellaan aikaisempaa enemmän. ”Kesä on pyörähtänyt mukavasti käyntiin ja uudet tuotteet ovat herättäneet mielenkiintoa asiakkaissa”, lisää Tuomilahti tyytyväisenä.
Maansiirtoajoon tarkoitetun kaluston kysyntä on kasvanut tasaisesti ja myös asiakaskunta on löytänyt vuokraamisen edut ja mahdollisuudet. ”Tarkoituksena on seurata tätä kehitystä ja tehdä tarvittavia liikkeitä pysyäksemme kehityksen kärjessä

CharterWay Rent tarjoaa vuokrattavaa kalustoa myös asfaltin ajoon.

Kaikkialle Suomeen


Vehon CharterWay Rentin päätoimipaikka on Vantaalla, mutta asiakkaalle pystytään toimittamaan ajoneuvo jopa vuorokauden sisällä aina Pohjois-Suomeen asti. Paikkakunnalla, jossa on Veho Hyötyajoneuvojen toimipiste, pystytään toimittamaan ajoneuvoja sopimuksen mukaan monipuolisemmin.
Asiakastarpeet vaihtelevat, on pitkiä vuokra-aikoja tarvitsevia käyttäjiä ja korjausten ajaksi sijaisautotarpeita. Kaikki asiakkaat ja ajotarpeet pyritään ratkaisemaan ja palvelemaan tasaisesti.
”Valttimme on monipuolisuus sekä nopeus. Aina kun asiakas kysyy meiltä lisäkalustoa tai sijaisautoa, pyrimme auttamaan. Pystymme räätälöimään laadukkaan, ympäristöystävällisen ja kilpailukykyisesti hinnoitellun vuokrausratkaisun, joten kannattaa rohkeasti olla yhteydessä asiakaspalveluumme”, päättää Tuomilahti.


Lue seuraavaksi