Uutiset
IAA 2016 Osa 2
Maailman suurimmat hyötyajoneuvomessut järjestettiin 66. kerran syyskuun lopulla Hannoverissa, Saksassa. Joka toinen vuosi järjestettävillä messuilla vieraili yhdeksän päivän aikana 245000 kävijää tutustumassa tuotteisiin, joita esitteli 2013 näytteilleasettajaa 52 maasta.
Vuoden kuorma-auto.
IAA-messujen odotetuin kuorma-autouutuus oli Scanian uuden sukupolven mallisto. Uudet R- ja S-mallit esiteltiin ensimmäistä kertaa Saksan maaperällä ja ne keräsivät asiaankuuluvan huomion. Yleisöä parveili autojen ympärillä näyttelyn ensihetkistä alkaen. Mikään yllätys ei ollut, että kansainvälisen lehdistön muodostama raati valitsi uuden S-mallin Vuoden kuorma-autoksi 2017.
Päästöjä vähemmäksi.
Nesteytetty kaasu (LNG) näyttää nousevan yhä suositummaksi polttoaineeksi Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Etenkin biomassasta tuotettuna LNG on hyvinkin ympäristöystävällistä. Kaasumoottoreiden suorituskyky ja toimintasäde riittävät hyvin jakeluajoon ja jopa kaukoliikenteeseenkin. Kaasukäyttöinen Scania G 340 -puoliperävaunun vetoauto edustaa vielä ”vanhaa” sukupolvea.
Akseli ylös.
Yksi vielä uutuudeksi laskettava tuote Volvon osastolla oli teliveto nousevalla akselilla. Nousevan akselin avulla saadaan aikaa säästöä rengas- ja polttoainekuluissa. Ehkä tärkeämpää on parantunut ketteryys ja liikkumiskyky tyhjänä ajettaessa. Polttoainetaloutta on parannettu myös 13-litran moottoreiden muutoksilla ja parantamalla FH-mallien aerodynamiikkaa.
Hitaita välityksiä.
Euroopassa 95 prosenttia Volvon kuorma-autoista toimitetaan I-Shift-vaihteistolla. Ryömintävaihteilla varustettu versio on melko tuore lisäys Volvon I-Shift-vaihteistovalikoimaan. Raskaissa kuljetuksissa tai, jos tarve on liikkua todella hitaasti, vaihteistouutuus on hyvä valinta. Volvo Trucks:n toimitusjohtajan Claes Nilssonin mukaan voimalinjan optimointi onnistuu parhaiten, kun se kokonaisuudessaan suunnitellaan ja valmistetaan itse, niin kuin Volvo tekee.
Konsepti.
Hieman ehkä yllättäen Iveco veti verhon Z Truck -konseptiauton yltä. Nimessä Z kuvaa sanaa zero eli nolla ja sillä viitataan osaltaan nollapäästöihin hiilidioksidipäästöjen osalta. Siihen päästään käyttämällä polttoaineena nesteytettyä biokaasua. Kaasukäytön hallitsemisesta Ivecolla on jo nyt vahvoja näyttöjä. Sellaisenaan Z Truck ei tule koskaan tuotantoon, mutta varmasti se antaa jonkinlaisia viitteitä siitä, minkälaisia ratkaisuita tulevaisuuden kuorma-autossa tullaan näkemään.
Monitoimitila.
Iveco Z Truckin ohjaamo poikkeaa radikaalisti siitä, mitä nykyautoissa on totuttu. Ohjaamon suunnittelussa on otettu huomioon sen erilaiset käyttötilat: ajaminen, automaattinen ajaminen, toimistotyöt ja lepoajan vietto. Teknisillä ja muotoilullisilla keinoilla ohjaamosta on pyritty saamaan mahdollisimman käyttäjäystävällinen, jotta kuljettajan stressitaso, ajanhukka ja onnettomuudet saataisiin päästöjen tavoin nollatasolle. On kiintoisaa nähdä, millä aikavälillä konseptiauton ratkaisut tulevat aikanaan tuotantoon.
Etuvedolla.
Renault Trucks:lla on kattava valikoima autoja myös maarakennuskuljetuksien tarpeisiin, vaikka ne eivät Suomessa kuulukaan tuontiohjelmaan. C-sarja on kenties enemmänkin yleiskäyttöön kuin pelkästään maansiirtoajoon sopiva mallisarja, johon on tarjolla esimerkiksi hydraulinen etuveto. Järeämpi K-sarja sopii kovaan käyttöön esimerkiksi kaivosteollisuuteen.
Pimp my Truck.
Sven Punke ja Marcel Barth tiimeineen Truck Tuning Centeristä kustomoivat messukävijöiden iloksi viikon aikana Renault T High -vetoautoa sisältä ja ulkoa. Lehdistöpäivänä oli jo päästy hyvään vauhtiin tekemisessä. Sama työryhmä on rakentanut myös Renault T High ”Avatar” -auton, joka on käynyt näytillä myös Suomessa.
Hissukseen.
Euroopan metropoleissa tavaroiden jakelu kaupunkien keskustoihin on järkevintä hoitaa yöllä, jolloin liikenne muutoin on ehkä hieman vähäisempää. Yöllä täytyy kuitenkin olla hissukseen, että asukkaat saavat nukkua rauhassa. DAF tarjoaa erityisiä Silent-versioita, joidenka melutaso alittaa 72 desibelin rajan. Silent-malleja on LF:n lisäksi myös raskaammista CF- ja XF-malleista.
Leijonakuningas.
Jo aiemmin MAN:lla on ollut 15-litraisesta D 38 -moottoristaan 640-hevosvoimainen versio, mutta se on ollut saatavilla vain erikoiskuljetusten vetoautoihin, joissa on erilliset lisäjäähdyttimet. Nyt moottoreita on kehitetty eteenpäin ja tehokkain versio on saatavilla kaikki käyttötarkoituksiin, mikä Suomessa varmasti vahvistaa MAN:n asemia myös 76-tonnisten yhdistelmien vetoautona. Samassa yhteydessä D 38 -moottorin kesymmät versiot piristyivät 540- ja 580-hevosvoimaisiksi. Myös ulkonäköön on tullut hienoista päivitystä.
Sähkökäyttöinen prototyyppi.
MAN oli tuonut näytille myös täyssähköisen puoliperävaunun vetoauton prototyypin. Ajatus on kehittää vetoauto, jolla voitaisiin paikallisesti päästöttömästi suorittaa jakeluajoa pakko-ohjatulla akselilla varustettu jakeluperävaunu vetopöytään kytkettynä. Tällä hetkellä auton toimintasäde on olosuhteista riippuen 50 – 150 melkein äänetöntä kilometriä.
Syntymäpäiväsankari.
Mercedes-Benz Actros täytti mallinimenä kaksikymmentä vuotta. Malli on tuona aikana ehtinyt neljänteen sukupolveen ja sinä aikana on suuri osa autosta muuttunut tavalla tai toisella. Vuosien saatossa Actros on toiminut tiennäyttäjä monissa, erityisesti turvallisuuteen liittyvissä innovaatioissa.
Kaupunkilainen.
Mercedes-Benzin kaupunkijakeluun kehittämä täyssähköisen kuorma-auton prototyyppi on saanut nimekseen Urban eTruck. Se vastaa suorituskyvyltään samankokoista dieselkäyttöistä kuorma-autoa, mutta omapainoa on 1700 kilogrammaa enemmän. EU-komissio on ehdottanut, että vaihtoehtoisia voimanlähteitä käyttävät autot voisivat saada painokompensaatiota jopa tonnin, jolloin kantavuutta olisi vain noin 700 kilogrammaa vähemmän kuin vastaavalla tavallisella kuorma-autolla.