Uutiset

Kuljetuskalusto

Hiab avaa tilaukset puutavaranosturien HiVision(TM)-ohjausjärjestelmälle

Cargoteciin kuuluva Hiab on aloittanut LOGLIFT- ja JONSERED-puutavaranostureihin soveltuvan, kamerateknologiaan perustuvan HiVisionTM -ohjausjärjestelmän tilausten vastaanottamisen.  Ohjaustoiminnon kuorma-auton ohjaamoon siirtävä HiVisionTM -järjestelmä esiteltiin ensimmäisen kerran Bauma-messuilla huhtikuussa 2016, jonka jälkeen sitä on esitelty Euroopassa ja Japanissa. HiVisionTM-järjestelmän tilauksia on otettu vastaan lokakuusta alkaen, ja ensimmäiset toimitukset asiakkaille toteutuvat tammikuussa 2017. 

HiVisionTM -konsepti on alalla ainoa laatuaan. JärjesteImä sisältää neljä kameraa kiinnitettynä puutavaranosturin pylvääseen. Kamerat tarjoavat käyttäjälle realistisen 270 asteen näkymän. Näin nosturin käyttäjä voi nähdä koko työalueen ja käyttää nosturia virtuaalilasien avulla kuorma-auton ohjaamosta

”Noin 3 000 messukävijää testasi HiVisionTM -järjestelmää Bauma-messuilla. Siitä lähtien asiakkaiden kiinnostus tätä uutta teknologiaa kohtaan on kasvanut. Kahden viime kuukauden aikana olemme tehneet useita HiVisionTM -kiertueita, joiden aikana yli 1 000 asiakasta on päässyt testaamaan nosturia oikeissa olosuhteissa. Olemme saaneet erinomaista palautetta, ja asiakkaat ovat odottaneet myynnin aloittamista. Nosturin käyttäjille on luvassa selkeää parannusta turvallisuuteen ja mukavuuteen”, sanoo Hiabin puutavaranostureista vastaava johtaja Jon Lopez.

Kesäkuussa HiVisionTM palkittiin KWF-Vision-palkinnolla Saksan Rodingissa järjestetyillä KWF-messuilla. Palkintoraadin mukaan ”uudenlaiset 3D-kamerateknologiat parantavat merkittävästi toimivuutta, ergonomiaa ja turvallisuutta sekä tuovat täysin uusia ideoita nosturin ohjaukseen metsäolosuhteissa.”

Jon Lopez kertoo: ”KWF-palkintoa pidetään metsäalan ’Oscarina’ ja olemme siitä erittäin ylpeitä. Juhlimme tänä vuonna LOGLIFT-puutavaranosturien 50-vuotistaivalta, ja tämä palkinto yhdessä HiVisionTM -järjestelmän menestyksen kanssa kruunaa juhlavuoden upealla tavalla. Me toimme alan ensimmäisenä toimijana hytin puutavaranostureihin, ja nyt esittelemme jälleen mullistavan innovaation nosturin toiminnan kehittämisessä”, Lopez jatkaa.
 

HiVision -video

http://www.hiab.com/en/global/HiVision/

Lue seuraavaksi