Uutiset
FinnMETKO 2024 -satoa, osa 9
Tässä osassa esitellään tuotteita Volvon, Alucarin, Hiabin ja Mählersin osastoilta
Volvon uutuudet nähtävillä
Volvon osastolla esittäytyivät sekä maarakennuskoneet että kuorma-autot. Tammikuun lopussa esitellyt Aero-ohjaamo, D17-moottori ja CMS-kamerapeilit olivat kaikki edustettuna FH16 780 WoodPro -puuautossa.
Osastolla olivat esillä myös FMX-sora-auto tienhoitovarustuksella, FH-ritiläauto konekuljetuksiin sekä nestemäistä biokaasua polttoaineenaan käyttävä FH Aero -vetoauto.
Alumiinipäällirakenteita puuautoihin 40 vuotta
Puutavara-autojen päällirakentaja Alucar täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Julius Närvä (oik.) ei alusta asti ole mukana ollut, mutta miltei puolesta välistä kuitenkin, joten kokemusta ja tietoa puuauton varustamisesta riittää. Yhtään vähempää ei ole aiheesta tietoa Risto Väärälälläkään, se vain on karttunut kuljetusyrittäjänä. Noin kaksi vuotta sitten hän vaihtoi ratin takaa työnjohtajaksi Alucarin Rovaniemen toimipisteeseen.
Messukävijät saivat kaksikolta sekä koko Alucarin muulta paikalla olleelta henkilökunnalta asiantuntevaa palvelua puuauton hankinta-asioissa.
Hiabilta simulaattori koulutuskäyttöön
Hiabin osastolla oli esillä runsas valikoima Loglift- ja Jonsered-puunostureita. Nosturinkäytön World Crane Championship -kilpailun Suomen käytiin Metkossa, ja lauantaina käydyn finaalin päätteeksi ykköspokaalin otti vastaan Markus Karjalainen.
Nosturinkäytön koulutukseen Hiab on kehittänyt HiSkill-simulaattorin, jolla kuormausnosturin käyttöä voi opetella virtuaalisesti. VR-laseihin, ohjaimeen ja ohjelmistoon perustuva simulaattori kulkee mukana salkussa ja on myynnissä. Simulaattori on suunnattu erityisesti koulutuskeskuksille, mutta myös yritykset voivat hyödyntää simulaattoria uusien kuljettajien perehdytyksessä.
Tyylinäytteen simulaattorin käytöstä antaa Hiab Suomen Juho Virtanen
Mählers-tienhoitovarusteet myyntiin Suomessa
Vaikka ruotsalainen Ab Mähler & Söner on pian 130-vuotias yhtiö, Mählers-tuotemerkistään tunnettu tienhoitolaitteiden valmistaja on vasta tänä kesänä aloittanut virallisesti tuotteittensa myynnin Suomessa.
Mählers Finlandin osastolla oli esillä kuorma-auton etuaura ja sivuaura. Myyjä Jani Timoniemi kertoo, että Mählersin aurat ovat tukevia ja painaviakin, mikä on vain eduksi auroissa. Eri auramalleissa komponentit ovat yhteisiä ja mitat vakioituja, mikä helpottaa varaosahuoltoa.
”Esimerkiksi auton ja auran välinen valopistoke ei ole mikään erikoinen, vaan tavallinen seitsemännapainen henkilöauton perävaunupistoke. Jos se rikkoutuu, uuden sellaisen saa ostettua melkein maitokaupastakin”, Jani Timoniemi valottaa Mählersin tuotteiden toteuttamisen filosofiaa.
- Lue myös:
FinnMetko 2024 -satoa, osa 1
FinnMetko 2024 -satoa, osa 2
FinnMetko 2024 -satoa, osa 3
FinnMetko 2024 -satoa, osa 4
FinnMetko 2024 -satoa, osa 5
FinnMetko 2024 -satoa, osa 6
FinnMetko 2024 -satoa, osa 7
FinnMetko 2024 -satoa, osa 8