Uutiset

Työkoneet

FinnMETKO 2024 -satoa, osa 6

Entistä selkeämpi rakenne ja maarakennuskoneiden laaja keskittymä alueen pohjoispään soramontulla keräsivät kiitosta niin kävijöiltä kuin näytteilleasettajilta FinnMETKO 2024 -messuilla. Tässä katsauksessa mukana eräitä tapahtuman mielenkiintoisimpia osastoja sekä tuoteuutuuksia Maatorilta, Volvo CE:ltä, Voitelukeskukselta, Ideachipiltä, John Deereltä, Keslalta, Norrhydrolta, Ponsselta ja Osamyynti Trucksilta.


Raskaan kaluston erikoisosaaja ja voimakkaassa kasvussa oleva Maatori oli FinnMETKOSSA mukana vahvaan tapaan, ja osastolla yrityksen asiantuntijat kertoivat tarkoin yrityksen palvelujen monipuolisuudesta ja valikoiman laajuudesta. Viime aikoina Maatori on panostanut voimakkaasti maatalouskoneiden tarjontaan, ja sektorin myyntipäälliköksi onkin valittu kokenut konemyyjä Ari Molander. Maatalouskonekauppa on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja Molander kertoo esimerkiksi traktoreille, kylvökoneille, lietekalustolle sekä lumityökoneille olleen runsaasti kysyntää.


Volvo CE:n osastolla koneiden kokoluokka herätti ansaittua huomiota, ja uutuuksista esillä olivat esimerkiksi L200 HighLift -pyöräkuormain, EC140ELM-kaivukone metsäalustalla sekä EC530EL-kaivukone vaikkapa murskauspuolen tehtäviin. Tukkikentille mainiosti soveltuva L200-kuormain on varusteltavissa todella isoilla tukkikourilla, mikä tuo tehokkuutta työskentelyyn. EC140ELM-kaivukoneen kestävyys rankoissakin metsätöissä on puolestaan varmistettu korkealla maavaralla, suksilla, kylkisuojilla sekä pohjapanssarilla.

EC530EL-kaivukone on varustettu laadukkaalla koneohjausjärjestelmällä ja halutessaan koneen voi myös vuokrata tarpeelliseksi ajankohdaksi.


Uudistunut Voitelukeskus esitteli FinnMETKOSSA erittäin mielenkiintoisen LubeCube-konseptin, joka lisää voiteluaineiden käsittelyn helppoutta ja turvallisuutta kustannustehokkaaseen hintaan. Konseptiin kuuluu eristetty 3×3 metrin kontti, johon saa sisällytettyä kaikki voiteluainepuolen tarvikkeet.

Täydennykset hoidetaan puolestaan innovatiivisella Lube Bar -laitteistolla, jolla myös jäteöljyjen sekä suodattimien kierrätys hoituu helposti ja ympäristöystävällisesti. Lue lisää tästä innovatiivisesta konseptista Konepörssin numerosta 10/24.


Loistavalla paikalla aivan FinnMETKON ykkösportin tuntumassa sijaitsi Ideachipin osasto, jossa huomion kohteena oli hulppea Jenz HEM593 -hakkuri.
Hakevuori Oy:n käytössä olevassa hakkurissa nopeat siirtymiset ja tehokkuus yhdistyvät saumattomasti laadukkaaseen lopputuotteeseen. Kaikessa on huomioitu myös kuljettajan pitkät työpäivät.

Konetta esitellyt Ideachipin toimitusjohtaja Jukka Humalainen kertoi hakkurin ominaisuuksista, jotka vastaavat nykypäivän urakoinnin koviin vaatimuksiin. Claasin kääntyvä ohjaamo on ergonominen, hallintalaitteet ovat helppokäyttöiset ja loistava näkyvyys joka suuntaan lisää tuottavuutta sekä turvallisuutta. Tehon tuottaa MAN:in 390 kilowatin yksikkö ja kuormauksen hoitaa Palfinger Epsilon S11F -nosturi.

Yhdistelmä on ollut Hakevuoren Jari Pursiaisen käytössä parin kuukauden ajan. Pursiainen on ollut erittäin tyytyväinen jättiläisen toimintatehoon ja käyttömukavuuteen. Katso Jarin esittelyvideo hakkurista tästä. Hakevuoren panostus laatuun näkyy myös lähitulevaisuudessa, kun yrityksen konekantaan liittyy vielä toinen vastaava Jenzin yksikkö.


John Deeren komean osaston vetonauloina toimivat uuden H-sarjan harvesterit ja kuormatraktorit. John Deere 1270H -yleisharvesteri on varustettu 220 kilowatin moottorilla ja vääntömomentti on 1 445 Nm. Uutuuden merkittäviä ominaisuuksia ovat esimerkiksi vakaus, hyvä näkyvyys ohjaamosta, tarkka räätälöitävyys ja jopa tuhannen tunnin huoltoväli.

2510H-kuormatraktorissa on 25 tonnin kantavuus ja 8,5 kuutiometrin kuormatila. Traktorissa on järeä F10-
kuormain, ja 252 kilowatin moottori takaa etenemisen kaikissa olosuhteissa.


Keslan osastolla uusi toimitusjohtaja Pasi Nieminen kertoi yrityksellä olevan FinnMETKOSSA esillä runsaasti uusia nostureita, kouria, kahmareita sekä traktorivarusteita. Mielenkiintoa herätti esimerkiksi metsäpalotöihin suunniteltu HydraX-perävaunu, joka on varustettu Kesla 325T -nosturilla. Nosturin ulottuma on 8,8 metriä ja pääsäiliön nestetilavuus on 10,5 kuutiometriä. Täytön kapasiteetti on 1 500 litraa minuutissa ja vesisuihkun laajin ulottuma on komeat 54 metriä.

HydraX on suunniteltu erityisesti tiettömien taipaleiden takana tapahtuvat metsäpalotyöt huomioiden, ja HydraX käyttää hyväkseen luonnon vesilähteitä sieltä, mistä vettä on nopeitten saatavilla


Rovaniemeläinen Norrhydro keräsi FinnMETKON työnäytösalueelle runsaan yleisön, kun yhtiön kehittämä Norrdigi MCC Hybrid -järjestelmä esittäytyi Volvo EC300 E -kaivukoneessa. Norrdigi-järjestelmällä varustetun kaivukoneen polttoaineenkulutus voi jopa puolittua vastaavaan vakiokoneeseen verrattuna. Tämä tarkoittaisi merkittävää säästöä sekä polttoainekuluissa että CO₂-päästöissä. Järjestelmän toiminta perustuu monikammiosylintereihin sekä patentoituun ohjausjärjestelmään, jossa järjestelmästä palautuva energia otetaan talteen ja hyödynnetään uudelleen. Norrhydron teknologiaa voidaan käyttää hyvin monenlaisissa konetyypeissä ja niin diesel- kuin sähkökoneissa.


Ponssella oli perinteiseen tapaan jälleen yksi FinnMETKON upeimmista osastoista ja koneiden lisäksi esiteltiin esimerkiksi Ponsse Manager 2.0, joka on uuden sukupolven digitaalisten palvelujen alusta ja metsäkoneiden hallintajärjestelmä. Santtu Vartiainen ja Petteri Tuomisto kertoivat järjestelmän olevan asiakaskunnalle ilmainen, ja sen kehittämiseen on otettu edeltävien järjestelmien käyttäjien toiveet tarkoin huomioon. Ohjelmiston aloitussivu on räätälöitävissä tarkoin omien tehtävien mukaan, ja sen avulla on helppo saada tiedot esimerkiksi koneiden sijainnista, tuottavuudesta, polttoainetaloudellisuudesta sekä suunnitelmien edistymisestä.


Viitasaarelaisen Osamyynti Trucksin osastolla Niilo Kuulasmaa ja Guntis Bukalders esittelivät esimerkiksi Metsatekin uutta innovatiivista päällirakenneratkaisua, joka on kaksi senttimetriä edeltäjiään matalampi. Näin saadaan keveyttä sekä lisää lastaustilaa, ja samalla kestävyys säilyy kuitenkin korkealla tasolla. Päällirakenteet voidaan asentaa joko Metsatekintoimipisteessä Latviassa tai uuden yhteistyökumppanin Naaran Kuljetushuollon tiloissa Naarajärvellä.



Lue seuraavaksi