Uutiset

Työkoneet

Viherrakentajan valttikortit

Ympäripyörivä kaivukone on maailman suosituin maarakennuskonetyyppi. Isot yli 10 tonnin painoiset tela-alustaiset kaivukoneet edustavat maailmanlaajuisessa myynnissä eri arvioiden mukaan noin 25–27 prosentin osuutta. Alle kuuden tonnin minikaivukoneet sekä 6–10 tonnin painoiset midiluokan mallit vievät 25 prosenttia maailmanlaajuisesta myyntikakusta. Kun tähän lasketaan vielä pyöräalustaisten kahden prosentin osuus, niin kaivukoneet edustavatkin yli 50 prosentin osuutta kaikesta maailmalla myydystä maarakennuskalustosta.

Muistan 90-luvun ajan, jolloin ensimmäisiä minikaivukoneita alkoi tulla markkinoille. Suomalainen senaikainen mentaliteetti oli, että oma kalusto pitää olla astetta suurempaa kuin kilpailijalla. Ylisuurilla koneilla tehtiin pikkuhommia. Minikoneita pidettiin leluina.

Myös ensimmäiset yritykset vuokrata minikaivukoneita kilpistyivät asiakkaiden ennakkoluuloihin.

Nyt on toisin. Minikaivukoneista on tullut merkittävä konelaji niin maailmanlaajuisesti kuin kotimaassakin. Viime vuonna Teknisen kaupan liiton jäsenyritykset toimittivat asiakkaille lähes 250 kappaletta alle kuuden tonnin painoista tela-alustaista kaivukonetta. Ennätysvuosia lähihistoriassa ovat olleet vuodet 2008 (347 kpl) ja 2018 (323 kpl).

Voidaan sanoa, että meillä minikaivukoneet ovat olleet merkittävä koneryhmä koko 2000- ja 2010-lukujen ajan. Ja sama tahti jatkuu vain yhä kiihtyvänä 2020-luvulla.

Painojen mukaan lajittelu on hyvin laaja käsite. Yleinen tapa on puhua minikaivukoneista alle kuuden tonnin painoluokissa, mideistä välillä 6–10 ja pelkistä kaivukoneista sitä suuremmissa painoluokissa. Usein kahdeksaa tonnia pidetään myös minikaivukoneiden ylärajana.

Kevät on minikaivukoneiden parasta aikaa. Konevuokraamoilla tätä pientä kuopankaivajaa on talvella pihoilla runsaasti, mutta kevätauringon ilmestyessä ja roudan sulaessa ne suuntaavat työmaille. Minikaivukoneesta onkin tullut konevuokraamojen takuutuote.

Viherrakentaminen on minikaivukoneille varsin erinomaisesti soveltuva työsarka. Niiden avulla on helppo kaivaa ja tasoittaa nurmikkojen, laatoitusten ja terassien pohjat. Kapealla kauhalla varustettuna syntyy kaapeli- ja putkikaivannot hellävaraisesti ympäristöä juurikaan rikkomatta. Maaporalla voi tehdä pylväskuoppia ja tärylevyllä tiivistykset. Minikaivukoneen työtehtävät ovat moninaiset.

Pyysimme konemaahantuojia listaamaan mallistostaan kaksi viherrakentajan keihäänkärkeä; yksi alle kolmen ja yksi noin 7–9 tonnin tela-alustainen ja dieselkäyttöinen minikaivukone.

Lähestyimme maahantuojia seuraavilla kysymyksillä:

  1. Miten varustelisitte täydellisen tela-alustaisen minikaivukoneen viherrakentajan käyttöön, millä peruskoneen lisävarusteilla ja millä työlaitteilla?
  2. Mikä on koko tela-alustaisten minikaivukonemallistonne, mallimerkinnät ja niiden työpainot ja moottoritehot?
  3. Onko mallistossa tapahtunut jotain muutoksia lähiaikoina, onko tullut uutta tekniikkaa, ominaisuuksia?
  4. Mitkä ovat täyssähkökäyttöiset minikaivukonemallit?
  5. Voitte luetella tähän loppuun kyseisten koneiden ominaisuuksia, joita pidätte tärkeinä ja jotka ovat hyödyllisiä käyttäjälle?

ECM 25ZT:n maksimi kaivusyvyys on 2 900 ja ulottuvuus maantasossa 4 960 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 50 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 4,3 km/h.

Minikone Oy/ECM

ECM 85SB:n maksimi kaivusyvyys on 4 150 ja ulottuvuus maantasossa 6 670 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 100 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 5,2 km/h.

ECM-malliston keihäänkärjet ovat Yanmarin moottoreilla varustetut ECM 25ZT (2 580 kg/13,7 kW) ja ECM 85SB (8 800 kg/53,7 kW).

Yksi. Viherrakentajien tarpeisiin varustelisimme jo vakiona kattavasti varustellut kaivukoneet pyörittäjällä pihtikasetin kanssa, automaattirasvarilla, laadukkailla led-työvaloilla, LA-puhelimella, tankkauspumpulla, takakameralla, ilmaistuimella, automaatti-ilmastoinnilla ja tietenkin asiakkaan haluamilla lisävarusteilla. Isommissa koneissa asiakkaalla on vaihtoehtoina kumitelat tai sitten rautatelat kumilapuilla, jotka lisäävät koneen painoa. Molemmat vaihtoehdot toimivat hyvin viherrakennustöissä ja asiakkaan mieltymykset ratkaisevat kummalla telavaihtoehdolla koneensa haluaa.

Kaksi. Dieselkäyttöinen minikaivukonemallistomme alkaa 1 200 kilogramman painoisesta mallista 12ZT (8,8 kW) ja päättyy malliin 90ZT (9 320 kg/53,7 kW). Niiden väliin sopii kaikkiaan 11 eripainoista mallia eli mallisto on erittäin kattava.

Kolme. Mallistomme kehittyy koko ajan. Konekokoja ja puomivaihtoehtoja on monenlaisiin mieltymyksiin. Taittopuomit lisäävät koko ajan suosiotaan ja tästä johtuen uusia malleja ulottuvammalla ja monikäyttöisellä puomivaihtoehdolla tulee lisää säännöllisesti.

Neljä. Täyssähköinen malli on noin 1 300 kilogrammaa painava 15X. Se on omiaan niin viherrakennus- kuin purkutyömaillakin. Kesän aikana saamme uuden 25X-mallin, jonka työpaino ohjaamon kanssa on noin 2 300 kilogrammaa.

Viisi. ECM:n malleissa on yleisesti ottaen tehokkaat ja polttoainetaloudelliset moottorit. Taittopuomilla varustellut mallit ovat erittäin kysyttyjä niiden monipuolisuudesta ja ulottuvuudesta johtuen. 8–10 tonnin kokoluokkaan koneita on tarjolla niin tyvitaitolla kuin monopuomillakin.

Vastaukset: Aleksi Lampinen


SK28 SR-7:n maksimi kaivusyvyys on 2 900 ja ulottuvuus maantasossa 5 000 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×28,8 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,1 ja 3,8 km/h.

KH-Koneet Oy/Kobelco

SK75SR-7:n maksimi kaivusyvyys on 4 800 ja ulottuvuus maantasossa 7 000 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×72,5 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,7 ja 5,0 km/h.

Kobelco-malliston keihäänkärjet ovat Yanmarin moottoreilla varustetut SK28SR-7 (2 950–3 270 kg/18,9 kW) ja SK75SR-7 (noin 7 800–8 950 kg/51,8 kW).

Yksi. Suomi-perusvarustelu viherrakentajallekin. Valovarustelu on kattava eli led-työvalot, led-paneelimajakka ja led-huomiovilkut. Puomin päähän kallistuva kauhanpyörittäjä pihdeillä, keskusvoitelu ja kauhat asiakkaan tarpeiden mukaan.

Kaksi. Kobelco mini- ja midikone mallisto kostuu 1 000–10 000 kilogramman painoisista koneista.

Kolme. Koko mini- ja midikonemallisto on juuri päivittynyt uuteen 7-sarjaan. SK26SR-7 koneesta eteenpäin ohjaamon ilmastointi on vakiovarusteena.

Neljä. Ei ole mallistossa.

Viisi. Koko Kobelco-mallisto tarjoaa käyttäjilleen taattua aitoa japanilaista laatua.

Vastaukset: Aki Tuominen


8MCR:n maksimi kaivusyvyys on 3 700 ja ulottuvuus maantasossa 6 750 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 90 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 5,0 ja 10,0 km/h.

RealMachinery Oy/Mecalac

Mecalacin keihäänkärki on Deutzin dieselmoottorilla varustettu 8MCR (8 000 kg/55,4 kW).

Yksi. Peruskone Mecalac on varustettu viherrakentajalle hyvin soveltuvalla offset-puomilla. Varusteina ilmastointi, rasvari, riittävät led-valot, led-vilkut ja muut Suomi-varusteet, kuten lohkolämmitin ja LA-puhelin.

Puomin päähän ehdottomasti hydraulinen pikalukitus pyörittäjälle tai kuormaajan kauhalle; joko Mecalacin oma Connect tai sitten S-liitin. Kuormaustyöhön kiinnitetään tehtaan kauha suoraan puomin päähän. Konetta voi käyttää myös liukuohjattuna kuormaajana. Trukkipiikit voi kytkeä suoraan puomiin tai myös kauhanpyörittäjään riippuen nostettavan materiaalin painosta. Proportionaalinen pihdillinen kauhanpyörittäjä riittävällä kauhavalikoimalla kaivutyöhön helpottaa viherrakentajan työtä. Työvälineinä on lisäksi tarjolla muun muassa kahmari, maapora ja tärylevy.

Kaksi. Mallistossa ei ole alle kolmen tonnin konetta. Alle yhdeksän tonnin luokassa on kaksi mallia 6MCR (6 100 kg/55,4 kW) ja 8MCR.

Kolme. Malleihin ei ole tullut muutoksia lähiaikoina.

Neljä. Ei ole mallistossa näissä kokoluokissa.

Viisi. Mecalac on rakennettu lyhytperäiseksi, monipuoliseksi, tasapainoiseksi, nopeaksi ja helposti huollettavaksi, moneen työhön soveltuvaksi koneeksi. Ohjaamo on erittäin kuljettajaystävällinen ja näkyvyys ympäristöön hyvä. Sitä on mahdollista edelleen parantaa kameroilla. Puomiston hallintaan on useita vaihtoehtoja. Mecalacin puomiston sijoitus, painojakauma 50/50 sekä koko koneen rakenne mahdollistavat seuraavat asiat: korkea siirtonopeus 10 kilometriä tunnissa, operoiminen ahtaissa tiloissa, kauhan voi nostaa koneen rakenteiden päälle ja puomin offset-rakenteella voidaan kaivaa esteiden takaa pitkittäisesti.

Mecalac 8MCR soveltuu erittäin hyvin painavien taakkojen nostoon. Nostokorkeus trukkipiikeillä on lähes viisi metriä. Trukkipiikeillä on mahdollista nostaa tavaraa myös esteiden taakse, esimerkiksi muurien yli ja syvälle kaivantoihin. Ulottuvuus on erittäin hyvä kolmiosaisen puomiston ansiosta. Vastavuoroisesti voidaan kaivaa aivan koneen vierestä. Kuormaustyössä voidaan käyttää kuormaajan kauhaa, jonka tilavuus on huomattavasti suurempi kuin kuokkakauhan.

Mecalac MCR -kaivukoneissa kuljettaja voi vaihtaa katkaisijasta työskentelytilaksi kaivukoneen tai liukuohjatun kuormaajan. Koneen huoltaminen tapahtuu sopivalta korkeudelta, joten vähemmän ajan menetystä ja enemmän tuottavuutta.

Vastaukset: Marko Kierros


302.7 CR:n maksimi kaivusyvyys on 2 710 ja ulottuvuus maantasossa 4 710 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 65 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 4,5 km/h.

Avesco Oy/Caterpillar

308 CR:n maksimi kaivusyvyys on 4 687 ja ulottuvuus maantasossa 4 710 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 131 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 3,0 ja 4,9 km/h.

Cat-malliston keihäänkärjet ovat Caterpillarin omilla moottoreilla varustetut 302.7 CR (noin 2 950 kg/17,6 kW) ja 308 CR (noin 8 025 kg/ 51,8 kW).

Yksi. Oletusarvo on toki koneeseen sopiva pyörittäjä ja normaali kauhakalusto, joilla pärjää pitkälle. Muutoin minikoneissa tarvittavat työlaitteet ovat käytännössä työtehtävästä ja -kohteesta riippuvaisia.

Kaksi. Cat-minikaivukonemallisto alkaa hieman alle 1 000 kilogramman painoisesta mallista 300.9D ja suurin on varustelusta riippuen 9 600–10 190 kilogrammaa painava 310. Tähän väliin sopii vielä 10 mallia, joista kuusi on lyhytperäistä (CR). Malli 308 CR on saatavana sekä kiinteällä että tyvitaittoisella puomilla.

Kolme. Minikonemallisto on käytännössä kokonaisuudessaan päivittynyt Next Gen -sukupolveen, joka tarkoittaa mm. hydrauliikan sähköistä esiohjausta, säädettäviä virtauksia, Stick Steer -joystick ajoa vakionopeussäätimellä varustettuna, puskulevyn kellutusta yms. monipuolisia käyttöominaisuuksia koko mallistossa.

Neljä. Mallistossa on täyssähkökäyttöinen CAT 301.9 noin 2 200 kilogramman työpainolla. Ensimmäisiä koneita saapuu Suomeen luultavasti vuoden 2025 aikana.

Viisi. Koneissa kautta linjan on kokoluokassaan erittäin suorituskykyiset moottorit sekä hydrauliikkajärjestelmät. Työskentely niillä on ergonomista ja tuottavaa erityisesti hytillisten mallien osalta, muun muassa ilmastoinnin, matalan melutason sekä suljetun ja paineistetun hytin ansiosta.
Koko mallistoa koskien mainitsemisen arvoisia asioita ovat lisäksi esimerkiksi alhainen polttoaineen kulutus sekä edellä mainitut sähköisen esiohjauksen mukanaan tuomat Next Gen -ominaisuudet ja -säädettävyydet. Lisäksi 302.7-malliin saakka koneissa on kaasujousilla käsivoimin ylös nostettava hytti, joka parantaa huollettavuutta merkittävästi ja on asiakkaiden keskuudessa erittäin arvostettu ominaisuus. Myös alavaunu on mahdollista valita hydraulisesti levitettävänä, mikä parantaa koneiden vakautta merkittävästi, mutta toisaalta ei rajoita koneen käytettävyyttä ahtaissa tiloissa.

Vastaukset: Olli Koistinen


EC27D:n maksimi kaivusyvyys on 3 080 ja ulottuvuus maantasossa 4 786 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 50 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 4,8 km/h.

Volvo CE Finland/Volvo

ECR88D:n maksimi kaivusyvyys on 4 530 ja ulottuvuus maantasossa 7 180 millimetriä. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 5,2 km/h.

Volvo-malliston keihäänkärjet ovat Volvon omilla moottoreilla varustetut EC27D (2 730 kg/14,8 kW) ja ECR88D (9 207 kg/41,0 kW).

Yksi. Viherrakentajalle koneet varustellaan kauhanpyörittäjällä tai kallistuvalla pikaliittimellä. Automaattinen keskusvoitelu, kaksi erillistä lisähydrauliikkaa, led-työvalot, majakka, sammuttimet. Puomin päähän kattava kauhavarustus eli kuokka-, luiska ja kaapelikauha. Koura on sekin hyödyllinen lisävaruste.

Kaksi. Tela-alustaisten minikaivukonemallistossa on 12 kokoluokkaa välillä 1 640–9 200 kilogrammaa.

Kolme. Noin reilu vuosi taakse tulivat ensimmäiset F-sarjalaiset. Ensimmäisenä ECR58F, sitten ECR50F jne. Ulkoinen muotoilu muuttui ja sähköjärjestelmä uudistui. Säädettäviä ominaisuuksia tuli lisää. Hydrauliikat kokivat hienosäätöä; muun muassa hallittavuuden parantamiseen keskityttiin.

Neljä. Täyssähköiset mallit ovat ECR25 Electric (2 780 kg/20 kWh), ECR18 Electric (1 870 kg/16kWh) ja EC18 Electric (1 960 kg/20 kW).

Viisi. Uudessa F-sarjassa on tilava, lämmin ja ilmastoitu hytti päivitettyjen hallintalaitteiden kanssa. Lisääntyneet säilytystilat, 12 V- ja usb-liittymät sekä monipuolisesti säädettävä istuin varmistavat kuljettajan viihtyvyyden ja tehokkaan työskentelyn.

Hydraulisten työvälineiden proportionaalisilla, sormenpäillä käytettävillä hallintalaitteilla voi käyttää tarkasti työvälineitä. Helppokäyttöinen valintapyörä ja viiden tuuman kokoinen värinäyttö mahdollistavat helpon navigoinnin.

Useat älykkäät toiminnot saavat yhdessä aikaan erinomaisen polttoainetalouden, kuten edistyksellinen kuormantunteva hydrauliikka ja virtauksen jako. ECO-tila vähentää polttoaineenkulutusta edelleen jopa 10 prosenttia ja automaattinen joutokäyntitoiminto eliminoi tarpeettoman kulutuksen. Automaattisella moottorin sammutustoiminnolla varustettu kone ei kirjaa niitä tunteja, joina ei tehdä työtä, mikä alentaa huoltokustannuksia ja parantaa jälleenmyyntiarvoa.
Volvon telematiikkajärjestelmän CareTrackin avulla voi valvoa koneen tilaa etäältä, muun muassa moottoria, polttonestetaloutta, tärkeitä turvallisuustietoja ja koneen kuntoa.

Vastaukset: Teijo Lähdekorpi


U27-4GLHI:n maksimi kaivusyvyys on 2 820 ja ulottuvuus maantasossa 4 740 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 48 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,5 ja 4,5 km/h.

Konesilta Oy/Kubota

KX085-5:n maksimi kaivusyvyys on 4 600 ja ulottuvuus maantasossa 7 330 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 100 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,7 ja 4,8 km/h.

Kubota-malliston keihäänkärjet ovat Kubotan omilla moottoreilla varustetut U27-4GLHI (2 700 kg/15,6 kW) ja KX085-5 (8 500 kg/49,0 kW).

Yksi. Viherrakennustöihin sopiva varustus on kallistuva kauhanpyörittäjä, rasvari, 3–4 kauhaa, valaistus ympärivuotiseen työskentelyyn sekä optiona pihtivarustus pyörittäjään.

Kaksi. Kubotan mallistossa on 15 erikokoista minikaivukonetta työpainoilla 1 000–8 500 kilogrammaa. Myös japanilaisvalmistajan mallisto alkaa tuhannesta kilogrammasta (KX008-5/7,6 kW) ja toisessa päässä on edellä mainittu KX085-5.

Kolme. Kubota päivittää mallistoaan vuosittain yksittäisten mallien osalta. Uusimpana mallina esiteltiin Kubota KX085-5 syksyllä 2023.

Neljä. Tulossa ovat vuoden 2024 retrokitit, joita on saatavilla Kubota KX019-4- ja Kubota U27-4-malleihin.

Viisi. Kubota tarjoaa laajasti tunnustetun, tarkan hydrauliikan. Koneet tunnetaan myös kestävyydestään. Jälleenmyyntiarvo säilyy hyvin. Mainita kannattaa myös pienet huoltokustannukset ja kuljettajan käyttömukavuus.

Vastaukset: Ville Kyllönen


DX27Z-7:n maksimi kaivusyvyys on 2 845 ja ulottuvuus maantasossa 4 720 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 63 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,4 ja 4,2 km/h.

RealMachinery Oy/Develon

DX85R-7:n maksimi kaivusyvyys on 4 670 ja ulottuvuus maantasossa 7 380 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 100 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,9 ja 4,8 km/h.

Develon-malliston keihäänkärjet ovat Develonin omilla moottoreilla varustetut DX27Z-7 (2 800 kg/18,4 kW) ja DX85R-7 (9 540 kg/48,5 kW).

Yksi. Viherrakentajalle peruskoneeseen voidaan varustella kumitelat tai rautatelat kumilapuilla, jotta liikkuessa pintaa rikkoutuisi mahdollisimman vähän. Pitkä kauhanvarsi ulottuman maksimoimiseksi ja liikkumisen minimoimiseksi. Ilmastoitu ohjaamo, koska välillä on tarve työskennellä ovi ja ikkunat kiinni pölyltä, sateelta, melulta ym. suojassa. Tarpeen tullen lisävastapaino, koska puomin päässäkin on paljon painoa. Isommat koneet varustellaan kameralla, koska usein työskennellään ahtaissa paikoissa ja ihmisten lähellä.

Runsas työlaitevalikoima maustaa peruskoneen. Ensinnäkin puomin päähän kauhanpyörittäjä, joka antaa koneelle paljon uusia käyttömahdollisuuksia ja lisää tehokkuutta. Luiska-, kynsi- ja kaapelikauha sekä asfalttileikkuri, jotta jokaiseen työtehtävään on sopivat työlaitteet. Seulakauha ja tärylevy materiaalien seulontaan, käsittelyyn ja tiivistämiseen. Koura puun ja putkien käsittelyyn sekä tontin/alueen raivaukseen. Hydraulinen iskuvasara pienimuotoiseen rikotukseen. Automaattirasvari päivittäisten huoltojen helpottamiseksi ja toimivuuden varmistamiseksi. Muutama lisätyövalo ja huomiovalosarja, jotta kone havaitaan, vaikka kesällä työskennellessä ei välttämättä lisävaloa tarvitsisikaan.

Kaksi. Develonin minikaivukonemallisto koostuu 12 mallista painoluokissa 1 000–10 000 kilogrammaa. Pienin on malli DZ10Z-7 (1 180 kg/7,4 kW) ja järein juuri tuo keihäänkärjeksi mainittu DX85R-7.

Kolme. Koko minikaivukonemallisto on uudistunut viimeisen noin kahden vuoden aikana. Mallisto on täydentynyt ja kattaa nyt myös 5–6 tonnin kokoluokan. Näkyvimmät muutokset ovat uusi muotoilu ja Doosan-nimen vaihtuminen Develoniksi. Tuntuvimmat muutokset ovat käyttömukavuuden ja suorituskyvyn parantuminen sekä tänä keväänä merkittävästi laskeneet myyntihinnat.

Neljä. Tällä hetkellä täyssähköisenä on saatavilla malli DX20ZE-7. Täyssähkömallisto laajenee seuraavien vuosien aikana siten, että ensiksi lanseerataan muutama alle 3-tonninen malli ja myöhemmin noin 3,5- ja 8-tonniset mallit.

Viisi. Develon minikaivukoneissa on kokoluokka huomioiden tilava ja mukava ohjaamo, jossa viihtyy pidempäänkin. Koneet ovat hyviä kaivaa ja tarkkoja käyttää myös kauhanpyörittäjän kanssa. Minikaivukoneissa on vakiona vähintään kahden vuoden takuu. Edullisten huoltosopimusten kanssa takuun saa jatkettua, vaikka viiteen vuoteen/6 000 tuntiin. RealMachinery myy, vuokraa, huoltaa ja korjaa minikaivukoneet luotettavasti ja ammattitaidolla.

Vastaukset: Timo Salin


EZ26:n maksimi kaivusyvyys on 2 803 ja ulottuvuus maantasossa 4 706 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 45 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 3,0 ja 5,0 km/h.

Edeco Tools Oy/Wacker Neuson

EZ80:n maksimi kaivusyvyys on 4 170 ja ulottuvuus maantasossa 7 040 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 113 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 5,2km/h.

Wacker Neuson -malliston keihäänkärjet ovat EZ26 (2 620 kg/13,8 kW) ja EZ80 (8 340 kg/42 kW).

Yksi. Kaksiletkuinen kallistuva kauhanpyörittäjä koneen päähän on mielestämme oikea ratkaisu tarkkaan ja monipuoliseen työskentelyyn. Se mahdollistaa tarkan käytön myös lisähydrauliikan osalta; esimerkiksi koura, jolla kiviä siirrellään. Hyvät led-työvalot ja vilkkumajakka ovat koneissa vakiona. 8-tonniset koneet varustellaan myös aina rasvareilla ja usein myös LA-puhelimella. Myös 2,5 tonnin koneisiin asennetaan ehkä noin puoleen rasvarit. Lisäksi ohjaamollisiin koneisiin laitetaan tietysti radio ja kaiuttimet. Lisäksi 8-tonniset on varusteltu automaatti-ilmastoinnilla, automaattisella joutokäynti-toiminnolla, peruutuskameralla ja ilmajousitetulla istuimella.

Kaksi. Wacker Neuson valmistaa kaivukoneita 1 000 kilogramman kokoluokasta aina 15-tonniseen koneeseen asti. Tehdas luokittelee 15-tonniset vielä ”minikaivukoneiksi”, koska ne on varustettu myös tyvitaitolla.

Kolme. EZ26 on juuri saanut päivityksen edelliseen EZ26-malliin nähden. Uutta on hydrauliikka, komponenttien sijoittelu ja ohjaamo. Myös viiden tonnin painoluokka on uudistunut, kun vanha EZ53 korvattiin kahdella mallilla. Nämä ovat EZ50 (lyhytperäinen) ja ET58 (lievällä peräylityksellä ja vastapainolla varustettu malli).

Neljä. Tällä hetkellä 1,8 tonnin painoinen EZ17e ja 2,5 tonnin malli EZ26e. Lisäksi loppuvuodesta on odotettavissa vielä täyssähköinen, noin 1 000 kilogrammaa painava malli. Kaikki edellä mainitut ovat lyhytperäisiä koneita.

Viisi. Wacker Neuson on panostanut valmistajana aina huoltoystävällisyyteen. Monissa malleissa on esimerkiksi kallistuvat ohjaamot. Erittäin suuret konepeitot mahdollistavat helpot päivittäiset tarkistukset ja huollot. Lisäksi meillä on suurin osa varusteista vakiona, mitä monessa muussa merkissä on lisävarusteina saatavilla. Merkillepantava valtti on itävaltalainen laatu ja loppuun asti suunniteltu kone.

Vastaukset: Tuomas Järvinen


AX 26U-7:n maksimi kaivusyvyys on 2 730 ja ulottuvuus maantasossa 4 070 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×30+16,3 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,9 ja 4,5 km/h.

Rinta-Jouppi Machine/Airman

Airman-malliston keihäänkärki on Yanmarin moottorilla varustettu AX 26U-7 (2 720 kg/15,6 kW).

Yksi. Varustelemme kaikki koneet asiakkaiden tarpeiden mukaan nopeasti käyttövalmiiksi. Kauhanpyörittäjä, rasvari, työvalot, majakka ja riittävä lisähydrauliikka ovat minikaivukoneisiin useimmiten listattuja tarpeita erilaisten kauhojen kera.

Kaksi. Airman-perheessä on kaikkiaan kahdeksan mallia välillä 1 000–5 000 kilogrammaa. Moottoritehot ovat välillä 9,5–29,1 kilowattia.

Kolme. Uudet AX 7-sarjan koneet ovat polttoainetehokkaita ja vähäpäästöisillä Stage V -moottoreilla varustettuja. Uusimmat mallit ovat AX48u-7 ja AX50u-7, joissa on myös partikkelisuodatin ja pakokaasujen takaisinkierrätys.

Neljä. Näitä ei vielä ole.

Viisi. Monipuolinen mallisto tarjoaa ketterät ja tehokkaat ratkaisut aina viiden tonnin painoluokkaan asti. Kyseessä on japanilainen valmistaja, joka on erikoistunut juuri minikaivukoneisiin. Ensimmäiset koneet on valmistettu jo vuonna 1982.

Vastaukset: Seppo Salomäki


TB325R:n maksimi kaivusyvyys on 2 540 ja ulottuvuus maantasossa 4 350 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 40/14,7 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,5 ja 4,3 km/h.

Honkatrading Oy/Takeuchi

TB280FR:n maksimi kaivusyvyys on 4 540 ja ulottuvuus maantasossa 7 045 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 148/59 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,7 ja 5,2 km/h.

Takeuchi-malliston keihäänkärjet ovat TB325R (2 422 kg/16,5 kW) ja TB280FR (8 650kg/51,8 kW).

Yksi. Kummatkin koneet varustellaan viherakentajallekin kallistuvalla kauhanpyörittäjällä, joissa pihdit. Koneessa edelleen rasvari sekä led-työvalot ja led-majakka. TB280FR on varustellaan dieselkäyttöisellä lisälämmittimellä, luiska-, tasaus- ja kaapelikauhoilla.

Kaksi. Lyhytperäisten mallistossa on seitsemän eri konetta painoluokissa 1 000–8 000 kilogrammaa. Normaaliperäisiä on kahdeksan eri mallia (1 000–9 000 kg).

Kolme. Lyhytperäisissä uusimmat kolmossarjan koneet ovat TB325R, TB335R ja TB350R. Normaaliperäisissä TB320 sijoittuu uuteen kahden tonnin painoluokkaan.

Neljä. Täyssähkökäyttöinen mallimme on TB20e (2 000 kg).

Viisi. Lyhytperäinen TB325R on suurin kone, mitä pystyy vielä kuljettamaan auton peräkärryllä. Ohjaamosta on hyvä näkyväisyys. Vakiona on kolme kappaletta lisähydrauliikoita ja pikakiinnikehydrauliikka eli voimme asentaa pyörittäjän ilman sähköä.

TB280FR on FR-puominsa ansiosta ahtaiden paikkojen kuningas. Kone pystyy pyörähtämään ympäri melkein omien kumitelojensa sisällä. FR-puomin sivusiirto auttaa koneen lastauksessa, koska sillä voidaan lastata kuorma-auton vierestä. Puskulevyn kellunta helpottaa pinnan tasausta FR-puomin ansiosta kuljettajalla on myös erinoimainen näkyvyys kauhaan. Vakiona molemmsisa koneissa on kolme kappaletta lisähydrauliikoita ja pikakiinnikehydrauliikka eli voimme asentaa pyörittäjän ilman sähköä.

Vastaukset: Tomi Ylipaasto


ZX26:n maksimi kaivusyvyys on 2 730 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 4 570 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 16,3 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,9 ja 4,5 km/h.

Rotator Oy/Hitachi

ZX95US:n maksimi kaivusyvyys on 4 650 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 6 720 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 56 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 3,1 ja 5,0 km/h.

Hitachi-malliston keihäänkärjet ovat Yanmarin moottoreilla varustetut ZX26U-6 CLR (2 700 kg/20,9 kW) ja ZX95US-7 (9 000 kg/50,4 kW).

Yksi. Koneisiin kallistuva kauhanpyörittäjä, sopivat kauhat asiakkaan tarpeiden mukaan sekä koura. Hyvät työvalot ovat myös tärkeät pimeässä Suomessa. Moottorin esilämmitin on sekin suosittu lisävaruste.

Kaksi. Hitachin minikaivukoneperhe koostuu kokoluokista 1 900–9 000 kilogrammaa. Pienin malli on ZX19-6 CLR ja järein on edellä mainittu yhdeksäntonninen. Väliin sopii seitsemän konemallia.

Kolme. Nykyiset 6-sarjan koneet ovat olleet markkinoilla muutaman vuoden. Tosin niihin on tullut pieniä parannuksia helpottamaan kuljettajan mukavuutta. Uusin tulokas on juuri edellä mainittu Hitachi ZX95US-7. Edellinen malli oli ZX85US-6. Tämä uusi malli on täysin uudistunut verrattuna vanhaan. Siinä on uusi hytti, vastaava kuin Hitachin suuremmissa koneissa, suurempi moottoriteho sekä korkeammat hydrauliikan paineet. 270 asteen lintuperspektiivikamera löytyy myös. Näyttöön voi ohjelmoida asetukset eri työlaitteille (l/min/bar).

Neljä. Täyssähkökäyttöisiä minikaivukoneita on kaksi eli ZX55U-6EB ja ZX85-6EB.

Vastaukset: Teemu Tourunen


HX19A:n maksimi kaivusyvyys on 2 540 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 4 040 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×17,3+10,4 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,1 ja 3,7 km/h.

Suomen Telakone Oy/Hyundai

HX85A:n maksimi kaivusyvyys on 4 640 mm ja ulottuvuus maantasossa 7 280 mm. Lisähydrauliikan (kuormantunteva) tuotto on 144 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 3,1 ja 5,1 km/h.

Hyundai-malliston keihäänkärjet ovat Kubotan ja Yanmarin moottoreilla varustetut HX19A (2 020 kg/12,1 kW) ja HX85A (8 480 kg/49,9 kW).

Yksi. Pienimmät (alle 3 t) koneet varustellaan joko kallistuvalla liittimellä tai kallistuvalla kauhanpyörittäjällä, suuremmat käytännössä aina kallistuvalla kauhanpyörittäjällä. Tarpeen mukaan voidaan varustella lisäksi integroiduilla pihdeillä, jolloin koneen käytettävyyteen saa maksimihyödyn. Monesti kolmesta tonnista ylöspäin asennetaan myös keskusvoitelujärjestelmä. Hyvät led-valot ja kauhoja tarpeiden mukaan. Luiska-, kaapeli- ja kuokkakauhalla pärjää jo loistavasti. Ja tarpeen mukaan muita työlaitteita kuten asfalttileikkuri, puukoura, iskuvasara jne. Varustelemme koneet täysin valmiiksi asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Kaksi. Hyundai-mallisto alkaa 1 087 kilogrammaa painavasta mallista HX10A (9,9 kW) ja järein on viherrakentajan keihäänkärjeksi tarjottu HX85A. Väliin sopii 10 erikokoista minikaivukonetta, jolloin malliston kokonaismäärä on 12.

Kolme. Käytännössä koko minikonemallistomme on juuri täysin uudistunut (artikkeli www.koneporssi.com). Monia uusia malleja jo saatavana ja loputkin malleista julkaistaan lähiaikoina. Suurin osa on täysin uusia malleja, osassa muun muassa kuormantunteva hydrauliikka. Uudet mallit ovat moderneja sekä helppoja ja miellyttäviä työskennellä.

Neljä. Tällä hetkellä keskitytään vielä näihin juuri julkaistuihin uusiin minikonemalleihin. Sähköversioita on tulossa lähitulevaisuudessa eli täyssähköisiä prototyyppejä on jo koeajettu asiakkailla.

Viisi. Täysin uudesta mallista HX48A Z odotamme myyntimenestystä. Se palvelee loistavasti viherrakentajaa noin viiden tonnin painollaan ja ”nollaperäylityksellä”. Lisäksi koneen hydrauliikka on kuormantunteva tehden käytöstä miellyttävän tarkkaa pienellä kulutuksella.

Uusissa konemalleissa tyyppimerkintä Z tarkoittaakin juuri Zero tailswing eli nollaperäylitys. Muutoin A-sarjan koneet ovat vaihtelevasti niin sanotulla perinteisellä tai lyhyehköllä perällä. Uudet mallit, muun muassa HX19A ja HX25A Z voidaan kuljettaa vielä kätevästi henkilöauton peräkärryllä, sillä vedettävä massa jää alle 3 500 kilogramman.

Vastaukset: Topias Rautionmaa


SWE25UF:n maksimi kaivusyvyys on 2 840 ja ulottuvuus maantasossa 3 000 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×28,8+19,2+6,5 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,6 ja 4,4 km/h.

Green Master Oy/Sunward

SWE90UF:n maksimi kaivusyvyys on 4 545 ja ulottuvuus maantasossa 7 445 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 160 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,0 ja 4,7 km/h.

Sunward-malliston keihäänkärjet ovat Yanmarin moottoreilla varustetut SWE25UF (2 650kg/14,6 kW) ja SWE90UF (8 900 kg/46,2 kW).

Yksi. Viherrakentajalle hyvä varustus on täysproportionaaliohjattu Easy Tilt -kauhanpyörittäjä, kuokka-, luiska- ja kaapelikauhat sekä kaksi metriä leveä tasoituskauha ja lajittelukoura.

Kaksi. Sunwardin minikaivukonemallisto koostuu yhdeksästä mallista painoluokissa 1 010–8 900 kilogrammaa. Pienin tuhannen kilogramman painoinen malli on SWE08F (7,4 kW) ja järein juuri tuo keihäänkärjeksi mainittu SWE90UF.

Kolme. Ohjaamoihin on tullut äskettäin uudet istuimet.

Neljä. Täyssähkömallit ovat SWE10FED, SWE20FED ja SWE60UFED.

Viisi. Hydrauliikan tuotto ja paine riittävät kaikkiin hydraulisiin lisälaitteisiin. Koneet ovat voimakkaita ja ulottuvia sekä helppoja huoltaa.

Vastaukset: Jonne Alakiuttu


CX19D:n maksimi kaivusyvyys on 2 830 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 4 120 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 31,1 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,3 ja 4,4 km/h.

Rentti/Case

CX85D:n maksimi kaivusyvyys on 4 630 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 6 890 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×74 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 3,2 ja 5,1 km/h.

Case-malliston keihäänkärjet ovat Yanmarin moottoreilla varustetut CX19D (1 990 kg/13,7 kW) ja CX85D (7 930 kg/50,7 kW).

Yksi. Viherrakentajalle varusteina tietenkin ohjaamo, kattavat lisähydrauliikat, kauhanpyörittäjä, rasvari sekä tehokkaat valot ja majakat.

Kaksi. Casen minikaivukonemallisto on laaja. Se alkaa 1 200 kilogrammaa painavasta mallista ja päättyy 8,5 tonnin koneeseen CX90D. Väliin mahtuu peräti 24 mallia.

Kolme. Minikaivurimallisto on uudistunut kokonaan, kun Case osti Eurocomacin. Kaikki mallit ovat uusia.

Neljä. Täyssähkökäyttöisiä minikaivukoneita on kaksi eli CX15EV ja CX25EV.

Viisi. Lyhytperäisyys, hydrauliikan tarkka hallinta ja tuntuma, ohjaamo, polttoainetaloudellisuus ja kaiken kaikkiaan mukavuus käyttää.

Vastaukset: Markus Lehtimäki


PC24-MR-5:n maksimi kaivusyvyys on 2 665 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 4 350 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 45 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,4 ja 4,0 km/h.

Suomen Rakennuskone Oy/Komatsu

PC80MR-5:n maksimi kaivusyvyys on 4 325 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 6 945 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 125 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,9 ja 4,9 km/h.

Komatsu-malliston keihäänkärjet ovat Komatsun omilla moottoreilla varustetut PC24MR-5 (2 490 kg/15,8 kW) ja PC80MR-5 (8 000 kg/46,2 kW).

Yksi. Viherrakentaja tarvitsee tietenkin ohjaamollisen version. Sen lisäksi koneisiin varustellaan kumitelat, lisähydrauliikka, kallistuva kauhanpyörittäjä ja siihen tarvittaessa syöttö lisälaitteille.

Kaksi. Komatsun alle 10 tonnin minikaivukoneperhe koostuu 17 mallista painolukissa 880–9 130 kilogrammaa. Pienin malli on PC09-1 (880–1 080 kg/6,8 kW) ja suurin PC88MR-11 (8 500–9 130 kg)

Neljä. Tuotannossa on jo malli PC33E. Tulossa ovat PC20E sekä PC26E.

Viisi. Komatsuissa on erittäin tarkka hydrauliikka, joka täyttää vaativammankin viherrakentajan vaatimukset. Koneet ovat myös hiljaisia niin ohjaamossa kuin ympäristössä.

Vastaukset: Tero Ala-Tala


SV19vt:n maksimi kaivusyvyys on 2 600–2 880 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 3 855–4 135 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×17,8+16,8+9,4 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,4 ja 4,4 km/h.

KH-Koneet Oy/Yanmar

SV100-7:n maksimi kaivusyvyys on 7 190–7 520 millimetriä ja ulottuvuus maantasossa 7 190–7 520 millimetriä. Lisähydrauliikan tuotto on 2×137,8+21 litraa minuutissa. Siirtonopeudet ovat 2,1 ja 4,3 km/h.

Yanmar-malliston keihäänkärjet ovat Yanmarin omilla moottoreilla varustetut SV19vt (1 840 kg/13,5 kW) ja SV100-7 (9 705 kg/53,7 kW).

Yksi. Viherrakentajalle varusteina kuokka-, luiska-, kaapeli- ja multakauha. Sen lisäksi oivia varusteita ovat lajittelu-/kivikoura ja vaikkapa kantoharakin.

Kaksi. Yanmar-mallisto alkaa 1 035 kilogrammaa painavasta mallista SV08-1C Essential ja järein on yllämainittu SV100-7 Style. Väliin sopii vielä 11 eri kokoluokkaa, jolloin malliston kokonaismäärä nousee lukemaan 13.

Kolme. SV100-7 on täysin uusi Yanmar-malli. Siinä on uusi tehokkaampi ja pehmeämpi hydrauliikka. Seitsemän tuuman värinäyttö taka- ja sivukameroilla. Koneen korkeus on ainoastaan 2,67 metriä.

Neljä. Näitä ei ole.

Viisi. Hyvä näkyvyys ohjaamosta, tehokas dieselmoottori, tarkka hydrauliikka, helppo käyttölogiikka ja ehdoton kestävyys.

Vastaukset: Simo Ahlgren

Lue seuraavaksi