Uutiset

Autot

Volkswagen-konserni toimitti 10,74 miljoonaa autoa vuonna 2017

Volkswagen-konserni toimitti asiakkailleen 10,74 miljoonaa autoa vuonna 2017, joka oli 4,3 % enemmän kuin edellisenä vuonna ja kaikkien aikojen ennätys. Volkswagen-konserni oli vuonna 2017 tämän hetkisen arvion mukaan maailman suurin autonvalmistaja toimitettujen autojen määrässä mitattuna.

”Olemme kiitollisia asiakkaidemme luottamuksesta. Jatkamme työtä ja teemme kaikkemme, jotta pystymme täyttämään ja ylittämään asiakkaidemme odotukset jatkossakin. Kaikkien aikojen ennätys toimitettujen autojen määrässä on erityisesti jokaisen konsernimerkin ja heidän työntekijöiden tiimityön ansiota”, kertoo pääjohtaja Matthias Müller.

Vuonna 2017 Volkswagen-konserni toimitti Euroopassa 4,3 miljoonaa autoa, joka vastaa 3,3 % kasvua. Erityinen ilonaihe oli Venäjän autokaupan piristyminen, jossa kasvua tuli 13,2 %. Pohjois-Amerikassa kasvua oli 4,0 %, 976 400 toimitetulla autolla, ja joista 625 100 autoa luovutettiin Yhdysvalloissa, kasvun ollessa 5,8 %. Aasian ja Tyynenmeren alueella toimitukset olivat 4,5 miljoonaa autoa (+4,3 %). Etelä-Amerikassa kasvua tuli peräti 23,7 %, 521 600 toimitetulla autolla.

”Teemme ratkaisevia investointeja tulevaisuuden liikkumista varten ja käytämme siihen omia resurssejamme: sähköautot, autonominen ajaminen, uudet liikkumispalvelut ja digitalisaatio. Samaan aikaan jatkamme nykyisten teknologioiden ja autojen systemaattista kehittämistä. Erinomaiset toimitusluvut vahvistavat, että olemme oikealla tiellä”, sanoi Matthias Müller Wolfsburgissa. 

Volkswagen Hyötyautojen maailmanlaajuiset toimitukset vuonna 2017 olivat 497 900 kappaletta, joka oli 4,2 % enemmän kuin edellisenä vuonna. T-mallisarjan, Caddyn ja Amarokin toimitukset kasvoivat vuoteen 2016 verrattuna. Länsi-Euroopassa, sisältäen Saksan, kasvu oli 1,5 %, 332 000 auton toimituksella. Etelä-Amerikassa kasvu oli suurinta 28,1 % (41 300). Myös Pohjois-Amerikassa (Meksiko) +23 % (10 400) ja Aasian ja Tyynenmeren alueella +20,7 % (26 300) kasvu oli suurta. Epävakaasta markkinatilanteesta johtuen Afrikan (16 100) ja Lähi-idän (30 600) toimitukset laskivat.

Vuonna 2017 Volkswagen T-mallisarjaa toimitettiin asiakkaille 206 100 kappaletta (3,8 %), Caddyä 165 900 (2,2 %) ja Amarokia 78 900 (14,0 %). Viime vuonna lanseerattua uutta Crafteria toimitettiin puolestaan 47 000 (-1,8 %) kappaletta.

Lue seuraavaksi