Uutiset

Autot

Turvallista matkustamista uudella Mercedes-Benz Travegolla

Vuonna 1999 ensiesittelynsä saanut Mercedes-Benz Travego on kasvattanut turvallisen bussin mainettaan alusta asti. Jo alkuvaiheessa Travegon varustukseen kuului muun muassa elektroninen jarrujärjestelmä (EBS), tuuletetut ja lukkiutumattomat (ABS) levyjarrut kaikissa pyörissä, luistonesto (ASR) ja retarder-hidastin lisäjarruna sekä ergonominen ohjaamo.

Vuosien varrella turvallisuusvarusteiden määrä on vielä kasvanut entisestään. Nyt Travegossa on lisäksi elektroninen ajonhallintajärjestelmä (EPS), Distronic-etäisyystutka automaattisen vakionopeussäätimen (AICC) yhteydessä, kaistavahti (LA), jatkuva jarrurajoitin eli nopeudenrajoitin ja jarruassistentti (ABA). Uuden aktiivisen jarruassistentin myötä Travego tulee asettamaan jälleen yhden virstanpylvään bussien turvallisuuden kehittämisessä.

Ensimmäisenä Travegossa – ABA – aktiivinen jarruassistentti

Mercedes-Benz esitteli ensimmäisen kerran aktiivisen jarruassistentin (Active Brake Assist) Actros-kuorma-autoissa vuonna 2006. Järjestelmän tarkoituksena on estää peräänajoja ja sen myötä säästää ihmishenkiä. Myös vakuutusmaksuihin se vaikuttaa alentavasti. Nyt aktiivista jarruassistenttia on testattu tien päällä Actroksien omistajien toimesta yli 350 miljoonan ajokilometrin matkalla ja se on todettu hyväksi.

Näiden raskaan kaluston parissa saatujen positiivisten kokemuksien tuloksena se on nyt asennettu ensimmäisenä uuden sukupolven Mercedes-Benz Travego bussiin. Jos bussin jarruassistentti havaitsee äkillisen törmäysriskin hitaasti edellä ajavan ajoneuvon kanssa, se aloittaa hätäjarrutuksen, jos kuljettaja ei reagoi saamiinsa varoituksiin. Bussin pysähtyessä hätäjarrutuksen aikana kytkeytyvät varoitusvalot (hätävilkut) automaattisesti varoittaen muita tielläliikkujia.

Aktiivinen jarruassistentti perustuu Distronic-etäisyystutkaan, jonka on saanut lisävarusteena Travegoon muutaman vuoden ajan. Kolmella säteellä mittaava tutka havaitsee määrätyllä etäisyydellä edessä liikkuvan kohteen ja vertaa etäisyyttä suhteelliseen ajonopeuteen valvoen ja arvioiden sitä asetettuihin arvoihin. Törmäysvaaran ollessa olemassa kuljettaja saa ensin varoituksen kojelaudassa olevan punaisen valaistun kolmion sekä kuuluvan ja voimistuvan hälytysäänen välityksellä.

Kun törmäysriski vielä kasvaa kuljettajan tekemättä mitään, auto aloittaa osittaisen (30 % teholla) jarrutuksen. Jos kuljettaja ei vielä nytkään tee mitään, auto tekee täysjarrutuksen.Vaikka aktiivinen jarruassistentti ei aina pystykään estämään törmäystä, se kuitenkin vähentää vahinkoja pudottamalla törmäysnopeuden alas. Jos uusi Travego-bussi tilataan Distronic-etäisyystutkalla, tulee aktiivinen jarruassistentti samaan hintaan.

Passiivista turvallisuutta etutörmäyssuojalla

Travegon uusi etutörmäyssuoja (FCG – Front Collision Guard) on tarkoitettu suojelemaan kuljettajaa ja matkaopasta törmäystilanteessa. Törmäyssuojassa on poikittaispalkki, joka toimii alleajosuojana estäen esimerkiksi henkilöautoja ajamasta bussin alle. Tämän palkin takana on törmäyselementeistä koostuva rakenne, joka absorboi törmäysenergiaa ennalta määrätyllä tavalla törmäystilanteessa.

Lisäksi Travegon kuljettajanpaikka, sisältäen ohjauspyörän, polkimet ja istuimen on nyt asennettu yhtenäiseen vahvaan runkoon, joka törmäystilanteessa liukuu kokonaisena alaspäin lisäten kuljettajan tilaa ratkaisevilla 20–25 sentillä. Etutörmäyssuojan kehittämisessä on tietokonesimulaatioiden lisäksi tehty muutamia testejä todellisilla törmäyskokeilla. Etutörmäyssuoja mukautuu myös tulevaisuuden lakisääteisiin busseille tehtäviin heiluritörmäystestien standardeihin. Yhdessä aktiivisen jarruassistentin kanssa se lisää kuljettajan ja oppaan turvallisuutta todella paljon odottamattomissa törmäyskolareissa.

Edellisten lisäksi Travegossa on paljon muitakin turvallisuusvarusteita, kuten kääntymisvalot, sade- ja valotunnistimet, LED-kulmavalot tuulilasin yläpuolella sekä saattovalot.

Uusi kääntymisvalotoiminto kytkeytyy päälle, kun kuljettaja laittaa vilkun päälle ja kääntää ohjauspyörästä nopeuden ollessa alle 40 km/h. Tällöin sen puolen sumuvalo, jolle käännytään valaisee kirkkaasti koko alueen auton etukulman edessä. Sadetunnistin puolestaan käynnistää tuulilasinpyyhkijät sateen alkaessa ja säätelee niiden nopeutta tarpeen mukaan. Valotunnistin kytkee ajovalot (Suomessa pakolliset) valoisuuden vähetessä, jos valokytkin on automaattiasennossa. Tuulilasin yläpuolella olevat LED-valot puolestaan pitävät huolen, että kuljettaja ei epähuomiossa aja ilman valoja. Ajon jälkeen Travegon sumuvalot toimivat saattovaloina muutaman sekunnin ajan kuljettajan lukitessa ovet keskuslukituksella.

Travegon keulan piirteet

Uuden Travegon ulkoiset muutokset keskittyvät keulaan. Uusi etupuskuri on 40 mm pidempi kuin edeltäjässä, johtuen uudesta etutörmäyssuojasta. Uuden mallin tunnistaa helposti keulan vaakalinjoista, rekisterikilven syvennyksestä ja puskurin uudelleenmuotoilluista etukulmista, joihin on integroitu sumuvalot.

Uusi tuulilasi on liimakiinnitteinen ilman kumitiivisteitä, mikä osaltaan kohentaa ulkonäköä, vähentää ilmavirran aiheuttamia ääniä ja parantaa aerodynamiikkaa.

Täysin uusi ohjaamo ja matkustamo

Vaikka aikaisemman Travegon kojelauta oli sarjassaan varsin esimerkillinen, on uuden Travegon ohjaamon suunnittelussa ajateltu kuljettajaa vielä enemmän. Uudelleen suunniteltu, kaarevia ja pyöreitä muotoja noudattava kojetaulu on ergonomisesti todella miellyttävä ja käyttäjäystävällinen. Hallintalaitteet, katkaisijat, keskikonsoli ja jääkaappi oppaan istuimen edessä integroituvat kokonaisuuteen saumattomasti. Kromikehyksiset 3D-mittaristot ja merkkivalopaneeli ovat suoraan kuljettajan näkökentässä ja useita toimintoja voidaan käyttää myös monitoimiohjauspyörästä. Vaihdevipu on sijoitettu ergonomisesti mittariston oikealle puolelle navigaattorinäytön alapuolelle. Keskikonsoliin on sijoitettu audio- ja videojärjestelmän, lämmityksen ja ilmastoinnin säätimet.

Uuden Travegon sisustus on entistä mukavampi, istuimet ovat tyylikkäät ja mukavat istua, säätöjä on riittävästi. Isojen, 19” monitorien kautta matkustajat voivat katsella elokuvia, televisiota, maisemia tai vaikkapa navigaattorikarttaa. Hattuhyllyt ovat paremman näköiset ja kevyemmät kuin ennen.

Tehokkaampi kuusisylinterinen moottori

Uuden sukupolven Travegossa on optimoitu ja yhteen sovitettu voimalinja. Kuusisylinterinen, 12-litrainen OM 457 LA –moottori antaa tehoa 335 kW (456 hv) ja vääntöä 2200 Nm kierrosluvulla 1100 r/min. BlueTec-teknologian ansiosta moottori on entistä taloudellisempi ja sitä voi tilata joko Euro 4 tai Euro 5 versioina. Travegossa on myös uusi automatisoitu 8-portainen Mercedes GO 240-8 PowerShift –vaihteisto.

Vakiona autossa on i=3.909 perävälitys, jolloin moottoritienopeudessa 100 km/h kierrosluku on 1200 r/min. Nämä yhdessä pienentävät kulutusta ja vähentävät pakokaasu- ja melupäästöjä. Muita moottorivaihtoehtoja Travegoon on jo edeltäjässäkin ollut 12-litrainen 428-hevosvoimainen ja 2100 Nm vääntävä moottoriversio sekä 15,9-litrainen 476-hevosvoimainen OM 502 LA V8-moottori.

Uusi automatisoitu 8-portainen Mercedes PowerShift-vaihteisto

Vakiona Travegossa on 6-portainen manuaalivaihteisto GO 210-6 tai GO 230-6 joystick-vaihdevivulla, mutta optiona voi tilata uuden automatisoidun vaihteiston. Tämän bussikäyttöön suunnitellun uuden automatisoidun Mercedes GO 240-8 PowerShift –vaihteiston tavoite oli olla kompakti ja kevyt vaihteisto.

Tässä Mercedes on onnistunut hyvin, sillä vaihteisto on ulkomitoiltaan 6-portaisen vaihteiston kanssa identtinen ja siten helppo sijoittaa autoon. Automatisoidun 8-portaisen vaihteiston laaja välitysskaala progressiivisilla vaihtamisväleillä (6.57–0.62, pienempien vaihteiden vaihtamisvälit ovat pidemmät) takaa sopivan nopeuden sekä parkkeeraukseen että moottoritieajoon. Tasaisella liikkeellelähtövaihde on kakkonen ja vaihteet vaihtuvat pehmeästi ja nopeasti riippumatta onko auto tyhjä vai kuormattu. Tarvittaessa kuljettaja voi automaattiasennossakin vaihtaa manuaalisesti tai vaihtoehtoisesti voi ajaa täysin manuaalisesti.

Uusi jousituksesta riippumaton ohjaava taka-akseli

Yksi alustaa koskeva uudistus kolmiakselisessa Travegossa on uusi erillisellä jousituksella oleva hydraulisesti ohjautuva taka-akseli. Rakenteen myötä ohjautuvuus on parantunut ja jousitus toimii pehmeämmin, myös akseliston massa on pudonnut 150 kiloa.

www.veho.fi

Pikavuoro
Miika Nyrö

Lue seuraavaksi