Uutiset

Autot

Sata vuotta sitten rikosetsivä perusti yrityksen

Vuonna 1918 Kaarlo Hakonen päätti perustaa kuljetusliikkeen kulkiessaan Helsingin Rautatientorilla tavaroita kuljettavien hevoskärryjen ohi. Vasta itsenäistynyt Suomi oli toipumassa sisällissodasta ja Kaarlo Hakonen oli rikosetsivänä kyllästynyt yhtenään selvittelemään kansalaisten välejä. Ensimmäiset vuodet helsinkiläisten tavarat kuljetettiin hevosilla, mutta 20-luvulla hevoset vaihtuivat autoihin.

Sadan vuoden aikana Hakosen liiketoiminnan vetovastuu siirtyi sukupolvelta toiselle, ja 90-luvulla Hakosen perhe myi yrityksen Kortmanin perheelle. Hakonen on kasvanut helsinkiläisestä kuljetusliikkeestä valtakunnalliseksi palveluyritykseksi ja on Suomen vanhimpia logistiikka-alan toimijoita.

Yrityksen toimialaa on vuosien saatossa laajennettu ja mukautettu vastaamaan kunkin aikakauden haasteita. Hakosen historiaan on mahtunut niin flyygeleiden siirtämistä kuin Suomi-Filmien kuvauskaluston kuljettamista. Sodan aikana Hakosen kuljettajat autoineen palvelivat isänmaata. 70–80-luvun vaihteessa kuljetuskalustoa uusittiin voimakkaasti. Omistajuusvaihdon myötä 90-luvun lamavuosina Hakonen erikoistui yritysten toimitilojen muuttoihin kuljetusten ohella.

Nykyään Hakonen tarjoaa asiakkaillensa monipuolisia kodin- ja toimistokoneiden elinkaaripalveluita kuten asennus-, huolto- ja kierrätyspalveluita perinteisten kuljetus-, muutto- ja toimitilapalveluiden rinnalla. Väestörakenteen muutos ja verkkokauppa ovat synnyttäneet tarpeen uusille kuljetusmuodoille.

Hakonen on vahvassa kasvussa oleva valtakunnallinen perheyhtiö. Se työllistää lähes 300 eri alan ammattilaista. Kotimainen perheyritys on helposti lähestyttävä ja sen joustavat asiakaslähtöiset palvelut ovat yhä liiketoiminnan ytimenä – aivan kuten sata vuotta sitten.

Lue seuraavaksi