Uutiset

Autot

Näkymätön apukuski tukenasi – kuljettajaa avustavat järjestelmät tutuiksi

Mercedes-Benz Safety Truck

Kuljettajaa avustavat ADAS-järjestelmät varoittavat kuljettajaa vaarallisista tilanteista liikenteessä ja estävät onnettomuuksia tai vähentävät onnettomuuksien riskiä. Vaikka ne avustavatkin ajossa, kuljettaja on aina vastuussa auton hallinnasta ja turvallisesta ajamisesta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on koonnut tietopaketin videoineen ADAS-järjestelmistä, jotta niiden käyttö ja toiminta tulisivat autoilijoille tutuksi.

Autoissa olevat ADAS-järjestelmät (Advanced Driver Assistance Systems) vaihtelevat valmistusvuoden ja varustetason mukaan. Näitä järjestelmiä ovat esimerkiksi katveavustin, kaistavahti, mukautuva vakionopeudensäädin ja automaattinen hätäjarrutus.

”Avustimet ovat yleistyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana lisävarusteina ja osin myös lakisääteisesti. Kun tutustut oman autosi ADAS-järjestelmien toimintaan, hyödynnä ohjekirjaa ja auton käyttöliittymää. Siinä annetaan selkeät ohjeet ja varoitukset jokaisesta järjestelmästä. Pidä myös autosi anturit, kamerat ja tutkat puhtaina, jotta järjestelmät toimivat oikein”, muistuttaa Traficomin erityisasiantuntija Jukka Juhola.

Volvo Lane Keeping Support

Ennen ajoa, kuljettajan tulisi tietää kuljettajaa avustavista järjestelmistä ainakin seuraavat asiat:

  • Mitä järjestelmiä autossa on ja miten ne toimivat?
  • Missä järjestelmien sensorit sijaitsevat ja miten niiden toimintakyvystä huolehditaan?
  • Missä olosuhteissa ja liikennetilanteissa järjestelmät toimivat ja missä ne eivät toimi?
  • Miten järjestelmät saa päälle tai pois päältä ja miten niiden toimintaa voi säätää?
  • Mitä tulee huomioida erityistilanteissa – miten järjestelmät toimivat erilaisissa sää – ja keliolosuhteissa tai poikkeavien liikennejärjestelmien kohdalla?

”Monet kuljettajaa avustavat järjestelmät kytkeytyvät päälle automaattisesti, kun auto käynnistetään, sillä avustimet ovat tarkoitettu turvaamaan ajoa. Pääsääntöisesti kaikki avustimet kannattaa pitää aina päällä”, toteaa Juhola.

ADAS – näkymätön apukuski -videosarja tekee kuljettajaa avustavat järjestelmät tutuiksi

ADAS – näkymätön apukuski -sarjassa tutustutaan kehittyneisiin kuljettajaa avustaviin järjestelmiin. Verkkosivustolla ja videoilla esitellään katveavustimen, valoautomatiikan, kaistavahdin, älykkään nopeusavustimen, automaattisen hätäjarrutuksen, eCall-hätäviestijärjestelmän ja mukautuvan vakionopeudensäätimen toimintaa.

”Sarjan avulla haluamme lisätä kuljettajien tietoisuutta kuljettajaa avustamista järjestelmistä – mitä ne ovat, miten ne toimivat sekä antaa vinkkejä niiden käyttöön. Lisäksi haluamme muistuttaa, että kuljettaja kantaa aina ensisijaisesti vastuun auton hallinnasta ja turvallisesta ajamisesta, vaikka avustavia järjestelmiä on käytössä”, kertoo Traficomin johtava asiantuntija ja NordicWay 3 -hankkeen Suomen koordinaattori Anna Schirokoff.

ADAS – näkymätön apukuski -videot ovat osa EU:n osarahoittamaa NordicWay 3 -hanketta (2019–2023), jossa kehitetään ja tutkitaan tieliikenteen häiriö- ja olosuhdeviestien jakamista sekä tieliikenteen automaatioon liittyviä ratkaisuja. Videoiden teossa ovat olleet mukana Autotuojat ry, Audi, Hyundai, Nissan, Renault ja Riihimäen Ajoharjoittelukeskus.



Lue seuraavaksi