Uutiset
Mercedes-Benziltä turvajärjestelmiä pakettiautoihin
Nykyisin ajoneuvojen perusvarusteisiin lukeutuvat lukkiutumattomat ABS-jarrut edustivat vielä viime vuosituhannen loppupuolella uutta ja ennakkoluulotonta ajattelua eritoten pakettiautomaailmassa. Mercedes-Benz toi ensimmäisenä pakettiautovalmistajana ABS-jarrut Sprinter-mallistoon vuonna 1995 ja vuosituhannen vaihteen jälkeen Sprinterin turvavarusteiden joukkoa kasvatettiin muun muassa ESP-ajonvakautusjärjestelmällä. Tieltä suistumisia vähentävää järjestelmää kehitettiin aktiivisesti entistä älykkäämmäksi ja viime vuosikymmenen puolivälissä markkinoille talutettiinkin adaptiivinen ESP-järjestelmä, joka huomioi sekä kuorman, että perävaunun vaikutuksen auton ajettavuuteen ja ominaisuuksiin.
Tutkaan perustuva katveavustin taasen auttaa kuljettajia kaistanvaihdoissa ja ohitustilanteissa yli 30 km/h nopeuksissa. B-pilareihin ja auton takakulmiin sijoitutut tutkat tarkkailevat auton ympäristöä ja varoittavat kuljettajaa peiliin syttyvillä merkkivaloilla sekä äänimerkillä, mikäli peilien katveessa on auto, moottoripyörä tai muu liikkuva este. Nykyisissä pakettiautoissa on lähes poikkeuksetta varsin onnistuneet ja hyvän näkymän tarjoavat peilit, mutta nopean tutustumisen perusteella katveavustin puoltaa paikkaansa varsinkin umpipakettiautoissa, joissa näkyvyys takaoikealle on rajallinen.
Uusien turvavarusteiden kehittäminen on perusteltua, sillä pakettiautokaluston määrä lisääntyy jatkuvasti kaikkialla maailmassa muun muassa verkkokaupan kasvun myötä. Mercedes-Benzin pakettiautotoimintojen johtaja Volker Mornhinwegin arvioiden mukaan verkkokauppaan läheisesti liittyvien kuriiritoimitusten määrä kasvaa jopa kaksinkertaisesti normaaliin talouskasvuun verrattuna.
Tuotekehityksen resursseja ei ole pidetty joutokäynnillä tämänkään jälkeen, sillä pakettiautoihin esitellään nyt raskaammista ajoneuvoista tuttuja, mutta keveän kaluston ominaisuuksien mukaan viilattuja turvavarusteita.
Mercedes-Benzin pakettiautoihin tuodaan lähitulevaisuudessa Collision Prevent Assist –törmäysvaroitin, joka tutkan avulla seuraa edessä olevia ajoneuvoja. Nyt esitellyllä järjestelmällä ei pyritä estämään alhaisissa nopeuksissa tapahtuvia pikku kolhuja, vaan maantienopeuksissa tapahtuvia peräänajoja. Tutka seuraa aktiivisesti välimatkaa edellä olevaan autoon tai kiinteään esteeseen tarkkaillen samalla nopeuseroa. Järjestelmä varoittaa kuljettajaa mittaristoon syttyvällä varoitusvalolla, mikäli autojen nopeusero ja välimatka saattavat johtaa peräänajoon. Kriittiseksi muuttuva tilanne kerrotaan kuljettajalle äänimerkillä, jonka pitäisi herättää kuljettaja peräänajoa estäviin toimiin.
Myöhemmin tuotantoon päätyvä sivutuuliavustin nojaa toiminnassaan vakiovarustukseen kuuluvaan ESP-ajonvakautusjärjestelmään. Yli 80 km/h nopeudessa aktivoituva järjestelmä seuraa järjestelmään kuuluvien sensoreiden avulla muun muassa renkaiden pyörimisnopeutta, ohjauspyörän asentoa ja moottorin pyörimisnopeutta. Havaitessaan sivutuulen vaikutusta, hidastaa ESP-järjestelmä tuulen alapuolella olevien renkaiden pyörimisnopeutta, mikä edelleen auttaa ajoneuvoa pitäytymään oikealla kaistalla. Turvajärjestelmää esiteltiin moottoriradalla normaalissa maantievauhdissa. Ajoradan varteen oli puhaltimia, jotka synnyttivät 40 km/h nopeudella puhaltavan sivutuulen, joka sai pitkän ja korkean Sprinterin heilahtamaan ajoradalta sivuun, kun sivutuuliavustin oli kytketty toiminnasta. Järjestelmän ollessa toiminnassa oli tuulen vaikutus autoon huomattavasti alhaisempi.
https://www.youtube.com/watch?v=pFrmleqgQmM
Lue aiheesta lisää maaliskuun Ammattiautot -lehdestä.