Uutiset

Autot

Mercedes-Benz näyttää esimerkkiä kuorma-autojen turvallisuudessa ja liikennekuolemien puolittamisessa

Mercedes-Benzin raskaat kuorma-autot viime vuoden tahdissa

Ennen viimeistä vuosineljännestä Mercedes-Benzin yli 16-tonnisten kuorma-autojen menekki ja markkinaosuus Suomessa on viime vuoden tahdissa. Tammi-syyskuussa autoja on myyty yhteensä 420 kappaletta eli vain yhdeksän kappaletta vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Markkinaosuus on 19,2 prosenttia, ja Mercedes-Benz on maan 3. suosituin kuorma-automerkki. Kevyemmissä painoluokissa 6–16-tonnisia on myyty 9 kuukaudessa 63 kappaletta (mo. 31,8 %) ja 3,5–6-tonnisia 109 kappaletta (mo. 22,1 %).

Pakollinen kääntymisavustin on kuorma-autojen turvallisuusteknologian seuraava askel

Mercedes-Benz on kuorma-autojen turvallisuusteknologian pitkäaikainen markkinajohtaja ja tukee EU:n tavoitetta, jonka mukaisesti raskaan liikenteen kolareissa kuolleiden määrä on puolitettava kymmenessä vuodessa. Marraskuusta 2015 lähtien automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä on ollut pakollinen uusissa linja- ja kuorma-autoissa, ja järjestelmien tekniset vaatimukset tiukentuvat uudelleen marraskuussa 2018. Seuraavakin askel on jo näkyvissä: EU-komissio ehdottaa, että kaikki kuorma- ja linja-autot olisi varustettava pakollisella kääntymisavustimella vuodesta 2024 lähtien.

”Kun kääntymisavustinten tekniset vaatimukset on määritelty, kaikkien autonvalmistajien on seurattava Mercedes-Benzin esimerkkiä. Me toivotamme järjestelmän tervetulleeksi liikenneturvallisuuden parantamiseksi Euroopassa”, Daimlerin hyötyajoneuvojen turvallisuusjohtaja Dieter Schoch sanoo. Toistaiseksi Mercedes-Benz on ainoa valmistaja, joka tarjoaa automaattisen hätäjarruavustimen ja Sideguard Assist -sivuvalvonta-avustimen muuhun turvajärjestelmään integroituna varusteena kuorma- ja linja-automallistoissaan.

Logistiikkayhtiö Hermes aloittaa täyssähköisen eActrosin käyttötestit

Mercedes-Benzin eActros-sähkökuorma-auton testaaminen jokapäiväisessä käytössä on alkanut Saksassa. Ensimmäisen autoyksilön sai käyttöönsä logistiikkayhtiö Hermes noin 50 kilometrin pituiselle jakelureitille Hessenissä. Auton toimintamatka latauksella on noin 200 kilometriä. Testijakso kestää kaksi vuotta, ja siihen osallistuu yhteensä 20 kuljetusalan yritystä eri toimialoilta. ”Testiaika on tärkeä virstanpylväs matkalla kohti eActrosin sarjatuotantoa ja sen hyödyntämiseen kaupunkien sisäisessä jakeluliikenteessä dieselkuorma-auton kustannustasolla vuodesta 2021 alkaen”, Mercedes-Benz Trucksin toimitusjohtaja Stefan Buchner määrittää.

Tähtikeulaiset pakettiautot kirivät plussalle syyskuun myynnillä

Yhdeksän kuukauden jälkeen Mercedes-Benzin pakettiautot ovat Suomen myyntitilastoissa 4. sijalla. Syyskuun loppuun mennessä pakettiautoja toimitettiin asiakkaille yhteensä 1436 kappaletta eli 48 autoa enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2017. Markkinaosuus oli 12,2 prosenttia, ja menekki lisääntyi 3,5 prosenttia. Syyskuun 2018 myynti kasvoi peräti 35,5 prosenttia verrattuna syyskuuhun 2017, kun uusia pakettiautoja toimitettiin peräti 191 kappaletta.

Mercedes-Benz Vans ja BASF testaavat kyytipalvelua Saksassa 

Mercedes-Benz ja BASF tehostavat liikkumista BASFin tuotantolaitoksilla Saksan Ludwigshafenissa. Yhtiöt käynnistävät yhteisen, reaaliajassa ja liikkumistarpeen mukaan toimivan kyytipalvelun, jossa hyödynnetään sähköisen liikkumisen, digitalisaation ja autonomisen ajamisen tuomia hyötyjä. Kyytipalvelussa toimivat autot ovat Mercedes-Benzejä, joita työntekijät ja vierailijat voivat tilata ja käyttää tarpeidensa mukaan tehdasalueella liikkuessaan puhelinsovelluksen avulla. Palvelun tarjoaa ViaVan, joka on Mercedes-Benz Vansin ja yhdysvaltalaisen startup-yritys Vian yhteisyritys. Palvelu toimii Amsterdamissa, Lontoossa ja Berliinissä, ja BASFin tehdas on ensimmäinen siihen liitettävä yksittäinen teollisuuskohde.

Joka neljäs uusi linja-auto on merkiltään Mercedes-Benz

Syyskuun loppuun mennessä Suomessa myytiin 151 uutta Mercedes-Benz-linja-autoa, mikä toi 38,6 prosentin markkinaosuuden ja alan selkeän markkinajohtajuuden. Setra-linja-autoja on ensirekisteröity tänä vuonna 15 kappaletta (mo. 3,8 %).

Madridin liikenneoperaattori tilaa 276 kaasukäyttöistä Citaro NGT -linja-autoa lisää  

Madridin kaduilla liikennöi pian kaikkiaan 672 ympäristöystävällistä tähtikeulaista bio- ja maakaasubussia. Madridin kaupunkiliikennettä hoitava EMT on tilannut 276 kappaletta lisää Citaro NGT -mallin 12-metrisiä kaupunkilinja-autoja. Tilaus on jo neljäs peräkkäinen lyhyen ajan sisällä, ja kaikki tilatut autot ovat liikenteessä vuodesta 2020 alkaen. EMT:llä on yhteensä noin 2000 linja-auton kalusto. Citaro NGT:ssä hyödynnetään OM 936 G -kaasumoottoria, jonka aiheuttamat päästöt alittavat Euro VI -tason. Esimerkiksi CO2-päästöt ovat (maakaasulla) jopa 10 prosenttia dieselmoottoria pienemmät ja ohiajomelu 4 desibeliä alhaisempi. Biokaasua käytettäessä Citaro NGT toimii lähes ilmastoneutraalisti.

Tourismo keräsi kilpailussa viisi voittoa seitsemästä kategoriasta

Mercedes-Benz Tourismo on selvä voittaja vuoden 2018 IBC-testissä. International Bus & Coach Competition vertaili linja-autojen ominaisuuksia kaikkiaan seitsemässä kategoriassa. Viime vuonna esitelty Tourismo voitti sarjoista viisi. Tourismon jatkuva polttoaineenkulutus oli alhaisin suhteessa hyötykuormaan, auto oli käsittelyominaisuuksiltaan paras, ilmastointilaite oli vertailuryhmän tehokkain, viimeistelyn laatu ylivoimainen ja avustinjärjestelmiä tarjolla enemmän kuin kilpailevissa malleissa. Tourismo keräsi yhteensä 1685 pistettä – yli 100 enemmän kuin kilpailijansa.

Unimog: yhtä tehokas sekä radalla että maantiellä

Unimog esitteli Berliinissä InnoTrans 2018 -messuilla kaksoiskäyttöajoneuvojensa uusimmat innovaatiot. Yhtä helposti junaraiteilla kuin maantielläkin liikkuvat Unimogit voidaan nyt jo tehtaalla varustaa myös momentinmuunninkytkimellä sekä hydrostaattisella vetolaitteella. Unimogin vetokyky on jopa 1000 tonnia, ja se sopii yhtä helposti esimerkiksi rata-alueen johto- ja kaapelitöihin, lumen aurauksiin kuin muihinkin huolto- ja kunnossapitotehtäviin. Lisäksi Unimogit voidaan varustaa peräti seitsemän hengen miehistöhytillä.

Lue seuraavaksi