Uutiset

Autot

Merceces-Benz eCitaro avaa tietä sähköiselle joukkoliikenteelle

  • Sähkövoimalla 150–250 puhdasta ja äänetöntä hyötykilometriä
  • Esimerkillistä lämmönhallintaa: jopa 40 prosenttia pienempi energiantarve
  • Akkujen teho kasvaa ja eCitaron käyttökohteet monipuolistuvat

Mercedes-Benz Driving Experience 2018 –tapahtuman tähti on täyssähköinen, puhdas ja käytännössä äänetön Mercedes-Benz eCitaro –kaupunkilinja-auto. Uutuus nostaa sähköisten linja-autojen energiatehokkuuden kokonaan uudelle tasolle. Nykyisillä akuilla auton toimintamatka on ajo-olosuhteista riippuen 150–250 kilometriä, ja eCitaroon sopivat sellaisenaan myös muutaman lähivuoden aikana kehitettävät entistäkin tehokkaammat ja taloudellisemmat akkuratkaisut. Ensimmäiset uudet eCitarot on jo luovutettu asiakkaille.

Mercedes-Benz eCitaro perustuu suosittuun Citaroon, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 000 kappaletta. Myös sähkölinja-auton ulkonäössä on paljon yhteistä esikuvan kanssa, mutta mukana on myös vaikutteita Mercedes-Benz Future Bus -konseptimallista. Kaareva tuulilasi on peräisin Citaro Ü -mallista, ja matkustamon valaistus on toteutettu vakiovarusteena kokonaan energiaa säästävillä led-valoilla. Yhteiset osat ja komponentit alentavat huoltokuluja ja nopeuttavat huoltoaikoja.

Sähkövoimalla 150–250 puhdasta ja äänetöntä hyötykilometriä

Uuden eCitaron voimalinja perustuu sähköiseen ZF AVE 130 -portaaliakseliin, jossa sähkömoottorit on sijoitettu pyörän napoihin. Moottorien huipputeho on 2 x 125 kW ja vääntö 2 x 485 Nm. Litiumioniakkujen yhteenlaskettu kapasiteetti on 243 kWh. Akut on jaettu jopa kymmeneen 25 kWh:n moduuliin. Vakioversiossa kaksi moduuleista on sijoitettu katolle ja neljä auton peräosaan. Asiakkaan tarpeiden mukaan loput kaksi tai neljä moduulia sijoitetaan auton katolle. Akkuineen eCitaro painaa 13 440 kiloa, ja suurin sallittu kokonaispaino on 19 500 kiloa. Kyytiin voi näin ottaa enimmillään 88 matkustajaa.

Akkujen lataus perustuu sarjatuotannon aloitusvaiheessa plug-in-lataamiseen sopivasta virtalähteestä. Virtapistoke löytyy kannen alta oikeasta etulokasuojasta. Myöhemmässä vaiheessa katolle voidaan asentaa valinnaisvarusteena virroittimet eli pantografit lataamista varten. Virroitintyypistä riippuen lataaminen onnistuu joko kiinteästä laturista esimerkiksi pysäkillä tai kadun yläpuolisista virtajohdoista ajon aikana.

Mercedes-Benz Citaro hybridissä on ennakoiva jarruavustin ja sivuvalvonta-avustin.

Haastavimmissakin ajo-olosuhteissa kesällä eCitaro yltää noin 150 kilometrin toimintamatkaan yhdellä latauksella, jolloin auto sopii sellaiseen noin kolmasosaan nykyisten kaupunkilinja-autojen tyypillisistä reiteistä ja tehtävistä. Ihanteellisissa oloissa autolla voi ajaa lataamatta jopa 250 kilometriä. Kuljettajan työympäristö ja mittaristo ovat lähes samat kuin perinteisissä Citaro-malleissa – vain kierroslukumittarin paikalla on akkujen varaustason ilmaisin. Ajaminen on niin ikään hyvin samanlaista: kun kuljettaja nostaa jalan kaasupolkimelta, eCitaro lipuu eteenpäin nollakulutuksella akkuja säästäen.

Esimerkillistä lämmönhallintaa: jopa 40 prosenttia pienempi energiantarve

Sähkölinja-auton lämmönhallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota niin jäähdytyksen kuin lämmityksenkin osalta. Kun ulkoilman lämpötila laskee –10 asteeseen ja matkustamoa on lämmitettävä, kaupunkilinja-auton energiankulutus kaksinkertaistuu. Tämä on huomioitu auton suunnittelussa niin, että perinteiseen Citaroon verrattuna eCitaro käyttää lämmitykseen, tuuletukseen ja viilennykseen noin 40 prosenttia vähemmän energiaa. Matkustamon lämmityksestä vastaa energiatehokas lämpöpumppu. Kylmänä vuodenaikana myös matkustamon katon ilmastointijärjestelmää voidaan käyttää lämpöpumpun tapaan.

Uuden eCitaron akkujen optimoitu jäähdytys takaa sen, että niiden latauskapasiteetti, käyttöikä ja suorituskyky säilyvät muuttumattomina mahdollisimman pitkään. Matkustamo voidaan esilämmittää tai jäähdyttää haluttuun käyttölämpötilaan jo silloin, kun akkuja ladataan. Tämä lisää matkustusmukavuutta ja pidentää auton käyttöaikaa ennen uutta latausta.

Akkujen teho kasvaa ja eCitaron käyttökohteet monipuolistuvat

Ajoneuvoakkujen odotetaan kehittyvän jo muutamassa vuodessa merkittävästi. Käyttöön tulevat litium-polymeeriakut, joiden käyttöikä on pidempi ja energiatiheys suurempi kuin nykyakuissa. Uusien akkujen kapasiteetti yltää ensin 330 kWh:iin ja siitä edelleen 400 kWh:iin saakka. Nämä ratkaisut takaavat, että eCitarolla voidaan yhdellä latauksella hoitaa jopa 70 prosenttia kaupunkilinja-auton päivittäisistä ajosuoritteista. Samalla avautuu mahdollisuus muokata eCitarosta myös nivelbussiversio.

Jatkossa eCitaro voidaan varustaa myös toimintamatkaa edelleen pidentävällä, sähköä tuottavalla polttokennolla (ns. range extender). Tällöin autolla voidaan hoitaa lataamatta koko päivän ajosuoritteet ja eCitaro sopii yksi yhteen kaikkiin nykyisten kaupunki-linja-autojen käyttökohteisiin ja –tehtäviin. Koska uusia litium-polymeeriakkuja ei voi pikaladata, tulevaisuuden eCitarot toimitetaan asiakkaalle tämän haluamalla akkutyypillä auton käyttötarpeen ja –kohteen mukaisesti.

Lue seuraavaksi