Uutiset

Autot

Koituvatko poikkeukselliset sääolot auton kohtaloksi?

Viime vuosina talvien sääolosuhteet ovat olleet Suomessa poikkeukselliset. Etenkin helmikuun lähes ennätyksellisistä sademääristä kertoi Helsingin Sanomissa eilen Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila.

Tänäkin vuonna talvi on ollut lauha ja lumi on tullut usein vetenä, jonka takia jo huonokuntoinen tieverkostomme on rapistunut entisestään. Tieverkosto ei kuitekaan rapistu yksin, sillä etenkin automme joutuvat normaalia kovemmalle rasitukselle talvien muuttuessa aina vain lauhemmiksi.

Jatkuvasti märkä auto, tiesuola, hiekoitushiekka ja lämmönvaihtelut. Nämä tekijät rapistuttavat tieverkoston lisäksi erityisesti autojamme. Kuluva talvi yhdessä edellisten lauhojen talvien kanssa ovat rasittaneet autoja erityisen paljon. Normaalisti talvisin on useampia pidempiä pakkasjaksoja, jolloin keli kuivuu, suolausta vähennetään ja etenkin ruostuminen hidastuu. Viime vuosina tälläiset jaksot ovat olleet suuressa osassa Suomea harvassa lauhan kelin takia.

Suomalainen pesee autonsa keskimäärin neljä kertaa vuodessa

Suomalaiset ovat tunnetusti niukkoja pesettämään autojaan etenkin tälläisinä aikoina, kun huonot kelit ovat jatkuneet kuukausia. Likainen auto on mitä parhain kasvualusta ruosteelle, kun epäpuhtaudet ovat pinttyneet pitkään pesemättömän auton maalipintaan.

Tilanne on kuitenkin vielä tätäkin huonompi auton alustarakenteissa, joita ei pestä senkään vertaa. Suola ja kosteus pääsevät tekemään tuhojaan auton alustassa, jota harva muistaa tai edes tajuaa pestä. ”Kuinka moni on edes kurkannut autonsa alle, peräänkuuluttaa Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunnan toimitusjohtaja Teemu Suovesi”. Monelle voikin tulla yllätyksenä viimeisten talvien aiheuttamat vahingot, koska ongelmat ovat hyvin piilossa normaalin auton omistajan katseilta.

Lue seuraavaksi