Uutiset

Autot

Kiinni on!

Kunnolla sidottu kuorma takaa turvallisen matkanteon paitsi itselle ja kanssa-autoilijoille, niin myös kuljetettavalle kuormalle. Varsinkin kevyemmässä kalustossa sidonta tehdään usein huolimattomasti – saattaa se jäädä jopa tekemättäkin, joko laiskuuden tai mahdottomuuden vuoksi. Hausjärveläisen Metallivalmiste A. Laaksosen henkilökunta kyllääntyi pakettiautonsa heikkoihin sidontavarusteisiin, minkä vuoksi he alkoivat kehittää yksinkertaista, edullista ja ennen kaikkea turvallista kiinnitysjärjestelmää.

”TAKI®-kiinnitysjärjestelmän prototyypit valmistuivat liki kymmenen vuotta sitten, joskin tämä lopullinen versio syntyi vasta muutama vuosi sitten”, kertoo idean isä Aulis Laaksonen.

TAKI®-kiinnitysjärjestelmä on varsin yksinkertainen, sillä se koostuu ajoneuvoon kiinnitettävistä sidontakiskoista sekä irrallisista sidontalenkeistä, joita voidaan liikuttaa kiskossa portaattomasti. Kiskot kiinnitetään ajoneuvovalmistajan ohjeiden mukaan ajoneuvon seiniin tai lattiaan – mieluummin molempiin, jotta kiinnityspisteitä saadaan riittävä määrä. Laaksosen mukaan valmiiksi porattujen reikien ansiosta kiinnitys on nopeaa joko vetoniittien tai poraruuvien avulla. Rakenteen ansiosta kisko voidaan upottaa seinä- tai lattiavaneriin, jolloin se ei syö arvokasta kuormatilaa.

Sidontaa varten kiskoon liu’utetaan TAKI®-kiinnike, joka kiristetään lautasta pyörittämällä paikoilleen kiinni kiskoon. Varsinainen sidontalenkki pyörii vapaasti lautasessa, mikä takaa hyvän sidontapidon.

”Pyörivän lenkin ansiosta ”löysät” otetaan heti pois, jolloin sidonta ei matkan aikana pääse löystymään”, muistuttaa Laaksonen.

Lain mukaan kokonaismassaltaan alle 3,5 tonnin ajoneuvojen kuormansidonnassa käytettävien, seinärakenteissa sijaitsevien kiinnityspisteiden on kestettävä 2,5 kN:n, eli 250 kilon nimellislujuus. Kiinnityspisteen tulee kuitenkin kestää nimellislujuuteen nähden kaksinkertainen kuorma, eli 5,0 kN:n lujuus. Yli 3,5 tonnin ajoneuvoissa vastaavat luvut ovat 5,0 kN ja 10,0 kN.

”Sekä VTT että HAMK ovat testanneet ja todenneet TAKI®-järjestelmän kestävän vaaditut kuormitukset vaivatta”, kertoo Petteri Laaksonen, jonka mukaan kiinnitysjärjestelmän markkinointi on alkanut toden teolla kuluvan vuoden alussa.

Alkuvaiheessa mallisuojatulle tuotteelle haetaan markkinoita lähinnä korivarustajilta sekä automaahantuojilta, joskin myöhemmässä vaiheessa tuote on tarkoitus saattaa myös jälkiasennusmarkkinoille.

”Hankintahinnaltaan kilpailukykyisen järjestelmän saama palaute on ollut erittäin kannustavaa”, jatkaa Petteri Laaksonen, jonka mukaan muun muassa VV-Auto on päättänyt ottaa TAKI®-kiinnitysjärjestelmän vakiovarusteeksi Suomessa vaneroitaviin Crafter-umpiautoihin.

TAKI®-kiinnitysjärjestelmän vähittäismyyntiä ja asennusta tekevät useat kevyen kaluston varustelua tekevät yritykset eri puolilla Suomea. Lisätietoa löytyy piirimyyjien ohella myös osoitteesta www.taki.fi

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi