Uutiset

Autot

Kajonille 21 uutta johtotähteä – Vito 4×4 Carsport kuljetusten tukijalkana

KehäVehon Espoon Lommilan toimipisteessä nähtiin syyskuun lopulla Suomen mittakaavassa harvinaislaatuisen iso luovutustilaisuus, kun Kajon Oy vastaanotti peräti 21 kappaletta Mercedes-Benz Vito 4 x 4 -pikkubussia Carsportin tyylikkäällä varustuksella. Viisi autoista siirtyy Kajon Exclusive -luokan palveluun ja loput 16 Kajon-takseiksi pääkaupunkiseudulle sekä Tampereelle.

Kajon jatkaa voimakasta kasvuaan maamme taksimarkkinoilla ja yritys onkin selkeästi ilmaissut kasvuaikeensa myös tuleville vuosille. Pääkaupunkiseudulta yritys laajeni ensin Lappeenrantaan ja nyt syksyllä alkoi toiminta Tampereen alueella. Loppuvuoden ja ensi vuoden alkupuolella vuorossa ovat Turku sekä Jyväskylä, joissa valmistelut ovat jo hyvin pitkällä. Nyt luovutetut ajoneuvot tukevat kasvuprosessia oleellisesti ja puolet Vitoista sijoitetaankin Tampereen alueelle.

Yhteistyökumppaneiden ammattitaito vakuuttaa

Kajonin kaltainen voimakas, mutta hallittu kasvu vaatii taustalleen myös hyvin osaavat yhteistyökumppanit. ”Olemme hakeneet mukaan toimijoita, joiden laatu ja arvot vastaavat Kajonin brändin korkeita kriteerejä. Viime vuonna suoritimme voimakkaan panostuksen 1 + 16 -paikkaisiin linja-autoihin ja Mercedes-Benz Sprinter Carsportin sisustuksella osoittautui toimivaksi kokonaisuudeksi niin laadultaan kuin aikataulujen puolesta. Tätä kautta tilataksien hankkiminen samoilta toimijoilta oli luonnollinen valinta ja näin projektin valmistuttua voi sanoa kaiken menneen jälleen juuri suunnitellulla tavalla”, kertoo Kajonin toimitusjohtaja Tapani Eronen.

Taksiuudistus toi mahdollisuuden

Heinäkuun taksilakimuutos on pääosin toteutunut maassamme ilman suurempia ongelmia ja investointien määrä on palaamassa normilukemiin. ”Usko alaan on palautunut ja suuremmilta mullistuksilta on vältytty. Meille laki on mahdollistanut uuden liiketoimintaympäristön, jonka kautta laajentuminen valtakunnalliseksi tekijäksi on saatu mukavaan vauhtiin. Suuri pullonkaula kehityksessämme on tietenkin pätevien kuljettajien saatavuus, mutta olemme pystyneet vastaamaan tilanteeseen oman voimakkaan koulutuksemme kautta niin pääkaupunkiseudulla kuin maakunnissa. Myös erilaiset kumppanuudet alan toimijoiden kanssa ovat lisääntyneet ja niistä kannattaa aina keskustella kanssamme tapauskohtaisesti”, Eronen korostaa.

Veho ja Carsport ylpeitä ammattitaidostaan

Hymyt ovat herkässä mittavan kaupan onnistua aikataulujen mukaisesti. Carsportin Ari Jonasson, KehäVehon Olli-Pekka Narvio sekä Kajonin Tapani Eronen 21 Mercedes-Benz 4 x 4 Viton luovutuksessa Espoon Lommilassa.

Yli 20 varustellun ajoneuvon luovuttaminen ei ole ihan arkipäivää Suomessa ja autojen myyjä Veho sekä varustelija Carsport ovat ansaitun tyytyväisiä projektin onnistumisesta aikataulujen puitteissa. ”Tämän kokoisen kaupan onnistuminen vaatii luonnollisesti hyvin toimivan koneiston ja myöhästymisiin ei ole varaa missään vaiheessa projektia. Saimme toimitettua ajoneuvot aikataulun mukaisesti Carsportille ja myös rekisteröinnit ja muut paperityöt hoituivat sujuvasti. Yli 20 ajoneuvon luovutusriviä katsoessa ei voi kuin olla ylpeä onnistumisesta ja oman organisaation osaamistasosta vaativissakin tilanteissa”, tiivistää KehäVehon myyntipäällikkö Olli-Pekka Narvio.

Myös Carsportin toimitusjohtaja Ari Jonasson oli mukana luovutustilaisuudessa tyytyväisin mielin. ”Kappalemäärällisesti tämä oli suurin yksittäinen luovutus Carsportin historiassa ja onnistuminen oli meille merkittävää monessakin mielessä. Se osoittaa, että voimakkaat panostukset tuotantotiloihimme ovat kannattaneet, sillä 21 ajoneuvon varustelu huippuluokan taksiksi sujui muutamassa kuukaudessa ilman merkittäviä ongelmia. Samalla oli hieno nähdä oman henkilökunnan ammattitaito ja sitoutumisen taso, kun iso tilaus hoidettiin virastoajat unohtamalla”, kiittelee Jonasson.

Vito-Ventti vauhdikkaasti liikenteeseen

Luovutustilaisuudessa Lommilassa oli ison maailman tuntua, kun 21 autoa siirtyivät tyylikkääseen paririviin. Autojen käyttötarkoituskin tuli selväksi heti tapahtuman päätyttyä, kun autoarmada aloitti siirtymisensä työtehtäviin pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. ”Kaikki ajoneuvot lähtevät suoraan ajoon joko taksikäyttöön tai premium-luokan exclusive-kuljetuksiin. Vitot Carsportin varustelulla täyttävätkin omat sekä asiakkaittemme korkean vaatimustason pitkälle tulevaisuuteen ja haluankin lopuksi kiittää sekä KehäVehon että Carsportin koko henkilökuntaa ison projektin tyylikkäästä hoitamisesta haluttuun lopputulokseen täysin aikataulujen puitteissa”, päättää Eronen.

Lue seuraavaksi