Uutiset

Autot

Automatkailu 2020: McRent

McRentin Kaisa Kajannon (kuvassa) mukaan matkailuautojen vuokraus kasvaa koko ajan. McRent on nyt vuokrannut Suomessa matkailuautoja jo reilut viisi vuotta. Tällä hetkellä vuokrattavaa kalustoa on reilut 50 autoa, ja luku kasvaa koko ajan hiljalleen. Ajoneuvomerkkeinä ovat Sunlight ja Dethleffs. Kooltaan pääosin puoli-integroidut mallit mahtuvat pituushaarukkaan 6–7,5 metriä. Yhteistä kaikille McRentin ajoneuvoille on mahdollisuus kuljettaa niitä B-luokan ajokortilla. Kalusto on varsin uutta ja näin toiminnaltaan luotettavaa.

Ulkomaalaiset asiakkaat muodostavat jo noin 75 prosentin osuuden vuokraajista. Maakohtaisesti sveitsiläiset tekevät eniten vuokrauksia. Usein ulkomaiset asiakkaat suorittavat seuraavan kesän varaukset jo hyvissä ajoin syksyllä. Tyypillinen vuokrausaika on 1–2 viikkoa, niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin asiakkaiden osalta. Vilkkain vuokraussesonki on heinä-elokuussa.

McRentillä on toimipisteet Helsingissä ja Rovaniemellä, joista autot ovat noudettavissa ja jonne ne on palautettava. Tarkennettakoon vielä, että Helsingin toimipisteeksi mainittu liike sijaitsee tarkalleen ottaen Hyvinkäällä, moottoritien läheisyydessä. Rovaniemen pisteestä tehdyt vuokraukset ovat usein ajaltaan pidempiä kuin etelässä tehdyt.
Ajoneuvot huolletaan ja siistitään vuokrausjaksojen välissä, joten laite on aina luovutuksen yhteydessä valmiina pidemmällekin matkalle. Luovutuksen yhteydessä käydään läpi ajoneuvon toiminnot, mahdolliset poikkeavat keliolosuhteet (etenkin ulkomaisten kanssa) sekä muita huomioitavia seikkoja, joita tulee huomioida vähän totuttua isommalla laitteella liikuttaessa. Kajannon mukaan matkailuauton vuokraus palvelee myös niiden myyntiä. Viikon lenkki vuokra-autolla tuo hyvin esiin seikkoja, joita laitteelta vaaditaan. Näin ostopäätöstä on helpompi muokata. Taas kerran voidaan todeta, että suomalainen ei usko ennen kuin näkee, tai tässä kohtaa kokee. McRentillä on tarjolla pohjaratkaisultaan useita erilaisia vaihtoehtoja, joten siltäkin osin pääsee näin helposti tekemään vertailua hankintapäätöstä varten.


Lue myös: McRent avasi uuden vuokrausaseman Rovaniemelle


Lue seuraavaksi