Uutiset

Autot

4×4 Parts Finland varustaa maastoon ja metsään

Maastossa liikkuminen asettaa kalustolle monesti vaatimuksia, joiden täyttämiseksi ajokkia on varustettava jälkiasennettavilla komponenteilla. Tuusulassa sijaitseva, Jarno Halmeen luotsaama 4×4 Parts Finland on toiminut maastoautoilun parissa kohta viiden vuoden ajan.

Autoltaan etenemiskykyä myös pikitien ulkopuolella vaativa käyttäjäkunta on varsin laaja ja moninainen. 4×4 Parts Finlandin luotsaaja Jarno Halme jakaa käyttäjäkunnan karkeasti kolmeen osaan.

”Ammattikäyttäjäkuntaan kuuluu muun muassa kiinteistöhuollon parissa toimivia tahoja, jotka haluavat ajokilleen parempaa kantavuutta esimerkiksi hiekoitinta varten. Maastoon menevät metsästäjät ja metsäkoneen kuljettajat vaativat luotettavuutta ja etenemiskykyä lähinnä metsäautoteillä liikkumiseen. Nelivetoautoharrastajat taasen peräänkuuluttavat joustavaa alustaa, jonka turvin voidaan edetä myös kaikkein vaativimmissa oloissa”, valottaa Halme asiakaskunnan erityispiirteitä.

Jarno Halmeen mukaan hintatietoisille asiakkaille on tarjottava osien lisäksi myös vuosien aikana karttunutta osaamista ja tietotaitoa, jota ei välttämättä löydy internetin maailmasta osien tavoin. ”Hinnalla emme pysty kilpailemaan, sillä käytännössä kaikki osat on tilattavissa myös netin kautta suoraan maailmalta. Vahvuutenamme on palvelu ja osaaminen”, vakuuttaa Halme.

Ari Perttilä

Jarno Halme päätyi ajoneuvojen varustelun pariin harrastuksensa 4×4 off-road suunnistuksen kautta. Suomessa lajin harrastaminen on varsin suosittua, sillä vuosittain meillä järjestetään viisi osakilpailua, joihin kuhunkin osallistuu 50-90 autokuntaa.

Off-road suunnistuksessa haetaan kilpailualueelle sijoitettuja rasteja koordinaattien perusteella. Rastit eivät ole samanarvoisia, joten mitä vaikeammin noudettavaksi rasti on tarkoitettu, sitä suuremman pistesaaliin autokunta siitä saa.

Lue seuraavaksi