Uutiset
Uudenlainen korjaamon valinta ja ajanvaraus palvelu autoilijoille
Autotoimiala on ottanut digiloikan nykyaikaan Autokorjaamo.fi-sivuston ansiosta. AD Finlandin julkaisema, uraauurtava verkkopalvelu hyödyttää sekä autoilijoita että korjaamoyrittäjiä, säästää kummankin osapuolen aikaa ja parantaa alan asiakaspalvelua. Uusi verkkopalvelu on herättänyt kiinnostusta jo ulkomaillakin.
Ajan varaaminen auton huoltoon tai korjaukseen on nyt vaivattomampaa kuin aiemmin. Autoilijat ovat saaneet avukseen palvelun, joka helpottaa korjaamon löytämistä ja nopeuttaa ajan varaamista. Verkkopalvelu Autokorjaamo.fi toimii samaan tapaan kuin hotellivertailusivustot eli se listaa valitun alueen autokorjaamoja ja tietoja niistä.
Mennessään sivustolle autoilija ilmoittaa autonsa rekisteritunnuksen ja ajokilometrit sekä haluamansa paikkakunnan. Sen jälkeen sivusto kertoo hänelle lähimpien korjaamoiden sijainnit sekä niiden tarjoamien töiden hintoja ja vapaana olevia aikoja. Lopuksi autoilija voi varata ajan haluamastaan korjaamosta.
Palveluun alkaa kertyä asiakkaiden arvioita autokorjaamoista, joten jatkossa kuluttajan valintaperusteena voi olla myös muiden antama palaute.
Ajanvarauksia 24/7
Tähän saakka autonkorjaajaa on voinut olla vaikea tavoittaa puhelimitse, koska hän työskentelee valtaosan päivästä autojen parissa eikä toimistossa. Uuden verkkopalvelun ansiosta autoilija saa varattua itselleen mieluisan palveluajan ilman, että hänen tarvitsee jonottaa puhelimessa tai käydä korjaamossa. Samalla autonkorjaajan aikaa vapautuu tuottavaan työhön.
Autokorjaamo.fi-sivusto avattiin toukokuun alkupuolella. Muutamassa viikossa autokorjaamojen tietoja on näytetty sivuston kautta jo satojatuhansia kertoja, ja autokorjaamot ovat tehneet noin 70 000 kustannusarviota tai mekaanikoille suunnattua työohjetta. Autokorjaamo.fin on luonut autokorjaamo-, autohuolto- ja varaosaketju AD. Palveluun voivat halutessaan liittyä kaikki autokorjaamot.
”Toimiala tarvitsi tällaisen palvelun. Alan toimintatavat ja -mallit ovat tyypillisesti hyvin perinteisiä. Asiakkaat ovat kuitenkin jo ottaneet digiloikan ja nyt autokorjaamoilla on mahdollisuus tehdä sama. Autokorjaamo.fi yhdistää kuluttajien ja korjaamoyrittäjien tarpeet ja parantaa koko alan asiakaspalvelua”, kertoo AD Finlandin toimitusjohtaja Antti Valtavaara tyytyväisenä.
Apua yrittäjille
Autokorjaamo.fi-palvelu on korjaamoille samalla kevyt toiminnanohjausjärjestelmä, joka auttaa liiketoiminnan kehittämisessä.
”Päätimme, että myös pienyrittäjien pitää saada kaikki tarvitsemansa työkalut käyttöön. Autokorjaamo.fi mahdollistaa koko yritystoiminnan pyörittämisen. Avainsana on pilvipalvelu”, Valtavaara sanoo.
AD:n yhteistyökumppanin Poplapayn ja sen pilvikassa APIn ansiosta korjaamoyrittäjä saa halutessaan esimerkiksi helppokäyttöiset ja luotettavat, integroidut maksupäätteet. Ne ovat heti valmiita käyttöön. Yrittäjän tarvitsee vain laittaa virtajohto pistorasiaan ja odottaa muutamia minuutteja, minkä jälkeen hän voi vastaanottaa korttimaksuja.
”Tehtävämme on avustaa jälleenmyyjiämme, kuten AD:tä, palvelemaan omia asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pilvikassa APIn kaltaista 100-prosenttista pilvipalvelua ei ole Suomessa muilla”, kertoo Poplapayn myyntijohtaja Jaakko Turunen.
Autokorjaamojen määrä Suomessa on – määrittelytavasta riippuen – noin 4000. Niistä yli 10 % on jo rekisteröitynyt Autokorjaamo.fin käyttäjäksi.
”Luulen, että palvelu otetaan Suomen jälkeen käyttöön ulkomailla. AD International toimii yli 40 Euroopan maassa, ja eurooppalaiset kollegani ovat pyytäneet minua esittelemään palvelua”, toteaa Antti Valtavaara.
LUE MYÖS Tarkasta rengaspaineet oikein