Uutiset

Kuljetuskalusto

Hailuodon jäätietä ei avata kuluvana talvikautena

Hailuodon jäätie

Jää- ja sääolosuhteet eivät mahdollista jäätien turvallista perustamista ja ylläpitoa kuluvana talvikautena. Jäätietä ei avata talvikaudella 2022–2023.

Jään kantavuus määräytyy jään tehollisen paksuuden mukaan. Jäätiestä vastaava urakoitsija on tehnyt säännöllisesti jäänvahvuusmittauksia talven aikana. Viimeksi mittaukset suoritettiin 13.2.2023, jolloin tehollinen jäänpaksuus oli heikoimmillaan noin 28 cm. Jäätien turvallinen perustaminen ja ylläpito edellyttävät kuitenkin vähintään 40 cm tehollista jäänpaksuutta.

Kuluva talvikausi on ollut leuto ja jatkuu sääennusteiden mukaan keskimääräistä lämpimämpänä. Lisäksi maaliskuussa kevätaurinko alkaa jo heikentää jään vahvuutta. Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat arvioineet jäätien perustamisen tilannetta yhteistyössä. Jää- ja sääolosuhteista johtuen edellytyksiä jäätien perustamiselle ei ole kuluvana talvikautena.

Jäätien avaamista arvioidaan kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon muun muassa sääolosuhteiden pitkän ajan ennusteet

Hailuodon jäätietä ylläpitää ELY-keskus, ja kunnossapidon toteuttaa hoitourakoitsija. Tienpitäjän tulee varmistaa hoitourakoitsijan tekemän työn turvallisuus ja riskien hallittavuus. Jäätien perustamispäätökseen vaikuttaa jään paksuuden seuranta, pitkän ajan ennusteet tuulisuudesta, lämpötiloista ja sateista sekä jäätien avaamisen ajankohta talven suhteen.

Viimeisen viiden vuoden aikana jäätie on ollut auki talvisin keskimäärin 20 vuorokautta. Vuosina 2015 ja 2020 jäätietä ei pystytty avaamaan lainkaan.



Lue seuraavaksi