Uutiset
YIT rakentaa Rail Baltican ensimmäisen sillan

Marraskuun lopulla muurattiin Rail Baltican pääreitin ensimmäisen kohteen eli Saustinõmmen sillan peruskivi, mikä merkitsee samalla Rail Baltican nopean junayhteyden rakennustöiden alkua.
Rail Baltican pääreitin ylittävä Saustinõmmen silta on Rail Baltic Estonian ja Viron tiehallinnon ensimmäinen yhteistyöprojekti Rail Baltican rakennushankkeessa. Lähivuosina tullaan rakentamaan useita kohteita, joissa Rail Baltica ja olemassa oleva infrastruktuuri kohtaavat. Näitä ovat muun muassa moottoritiesiltojen rakentaminen sekä suurjännitejohtojen ja kaasuputkien siirrot.
”Rail Baltica ‑projekti on edennyt Virossa hyvää vauhtia viime vuosina. Tarkkoja teknisiä suunnitelmia hiotaan parhaillaan, ja meillä on kolme erinomaista vaihtoehtoa RB Ülemisten yhteisterminaalille. Myös RB Pärnun terminaalin tekninen suunnittelu on käynnistymässä. On ilahduttavaa, että voimme tänään julkistaa Rail Baltican rakennusprojektin alkaneeksi Virossa ja muurata Saustinõmmen moottoritiesillan peruskiven yhdessä. Euroopan unioni antaa jatkossakin vahvan tukensa hankkeelle, mille saatiin vahvistus myös tämänpäiväisessä tilaisuudessa”, toteaa Rail Baltic Estonian johtaja Riia Sillave.
YIT rakentaa samalla 4,1 km pitkän, nelikaistaisen moottoritien yhdistämään Luigen ja Sakun liittymiä. Rail Baltican ylittävän Saustinõmmen sillan lisäksi osioon on suunnitteilla kaksikaistainen silta Sakun liittymän kohdalle sekä tunneli eläimille tien turvalliseen alittamiseen. Työt on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2021 toisen neljänneksen loppuun mennessä.
”Olemme ylpeitä voidessamme olla Rail Baltican ensimmäisen konkreettisen rakennuskohteen toteuttaja. Olemme tyytyväisiä hankkeella vallitsevaan positiiviseen yhteistyön henkeen. Kannustamme Rail Balticaa, yhtenä suurimmista infrahankkeiden rakennuttajista Virossa, olemaan suunnannäyttäjä tiukempien työturvallisuuskäytäntöjen tuomisessa myös Viron markkinoille”, toteaa YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.
Rakennustöiden verollinen arvo on noin 19 miljoonaa euroa. Moottoritien rakennustyöt rahoitetaan Viron tiehallinnon koheesiorahastosta ja ja Saustinõmmen silta ja sen lisätyöt rakennetaan Rail Baltic Estonia OÜ:n rahoittamana.
Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Taavi Aas toteaa, että projektin nopea eteneminen on tärkeää:
”Rail Baltica on Baltian maiden tärkein yhteistyöprojekti, joten projektin konkreettinen edistyminen on meille tärkeää. Yhtä lailla tärkeää on hyvä kotimainen ja eri virastojen välinen yhteistyö, ja uskon, että Rail Baltic Estonia, ja Viron tienhallinnon ja Baltic States RB Rail AS:n työyhteenliittymä pystyvät onnistuneeseen yhteistyöhön Rail Baltican tulevilla työmailla”, Aas kommentoi.
Tervetuliaispuheenvuorot tilaisuudessa käyttivät Viron pääministeri Jüri Ratas ja Euroopan komission liikenteen pääosaston pääjohtaja Henrik Hololei.
Rail Baltica on ympäristöystävällinen ja kätevä junayhteys, joka liittää Viron eteläisiin naapurimaihinsa ja Keski-Eurooppaan. Uusi infrastruktuuri mahdollistaa matkustamisen esimerkiksi Pärnusta Tallinnaan 40 minuutissa ja Riikaan 2 tunnissa.
