Uutiset
YIT rakentaa Jätkäsaareen Atlantinsillan
YIT rakentaa Helsingin kaupungille Atlantinsillan Jätkäsaareen. Sopimuksen arvo on noin 23 miljoonaa euroa, ja se kirjataan vuoden neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan. Urakka alkaa loppuvuodesta 2019 ja sen arvioitu valmistumisaika on toukokuussa 2021.
Jätkäsaareen rakennettava silta on valmistuessaan näyttävän näköinen ja palvelee sekä alueen asukkaita, että Länsiterminaaliin saapuvia matkustajia.
”Atlantinsillan urakka vaatii urakoitsijalta monipuolista osaamista. Urakan aikataulu on tiukka välitavoitteineen. Urakka-alue on Länsisataman matkustajaliikenteen ja Jätkäsaaren suunnasta alkavien tonttihankkeiden välissä, mikä tuo lisähaasteita työvaiheiden aikatauluttamiselle ja yhteensovittamiselle. Urakan läpivieminen vaati hyvää yhteistyötä kaikilta osapuolilta”, sanoo projektinjohtaja Jukka Repo Helsingin kaupungin rakennuttaminen palvelusta.
YIT on aiemmin toteuttanut Helsingin kaupungille useita urakoita, kuten Pasilassa Triplan alta kulkevan Veturitien, lisäraiteen sillat ja uuden Pasilansillan sekä Capellanrannan, Koksikadun ja Sompasaaren esirakentamisen. Tällä hetkellä käynnissä olevia hankkeita on muun muassa Raide-Jokeri.
Rakennettava silta on vesistösilta, jossa tehdään vedenalaisia sukellus-, kaivuu- ja betonointitöitä. Sillan yhteydessä rakennetaan myös ranta- ja laiturirakenteita, sekä katuja ja kunnallistekniikkaa. Hankkeessa tehdään myös mittava määrä paalutuksia. Esimerkiksi porapaaluja paalutetaan yhteensä noin 14 kilometriä.
”Olemme innoissamme saadessamme toteuttaa tämän hankkeen yhteistyössä Helsingin Kaupungin kanssa. Pääsemme käyttämään siinä laaja-alaisesti teknistä osaamistamme. Työmaan sijainti ahtaassa kaupunkiympäristössä ja sääolosuhteiden suhteen herkällä rakennuspaikalla sekä kiivas toteutusaikataulu tuovat lisämausteensa hankkeen toteuttamiseen, sanoo YIT:n Maa-, silta- ja vesirakennusyksikön johtaja Mikko Möttönen.