Uutiset

Työkoneet

Weidemann-kuormaajat – veljekset kuin ilvekset

HCP Finland on edustanut Wacker Neuson Groupiin nykyään kuuluvia Weidemann-koneita parisen vuotta. Aiemmin Konekeskon edustuksessa ollut merkki on perinteisesti tunnettu maataloussektorilla, mutta nyt uutta asiakaskuntaa tavoitellaan muun muassa kiinteistöhuollon ja viherrakentamisen koneita ja laitteita edustavan J-Trading Oy:n aloitettua yhtenä jälleenmyyjänä. Saimme koeajoon kaksi uuden malliston konetta eli runko-ohjatun Hoftrac 1390 -pienkuormaajan sekä nelipyöräohjatun teleskooppikuormaajan T4512.

Hoftrac-nimi esiteltiin jo 1970 alussa ja perheyhtiönä pitkään pysyneellä saksalaismerkillä onkin pitkä konerakennuksen historia. Wacker Neuson -perheeseen Weidemann liittyi vuonna 2005. Meilläkin tunnetaan Wacker Neuson Groupin kolme päämerkkiä hyvin, elikä koneita valmistetaan nimillä Kramer, Wacker Neuson ja Weidemann. Tästä syystä eriväristen koneiden perheistä löytyy hyvin samanlaisiakin malleja.

Kuten todettu, meillä Weidemann on ollut vahva ja tunnettu maataloussektorilla. Muilla väreillä maalatut koneet ovat taas perinteisesti tuttuja viherrakentajien ja kiinteistöhuoltoyhtiöiden palveluksessa. J-Tradingin mukaantulo diileriksi antaa odottaa muutosta.

”Tiedämme Juslinien perheyhtiön erittäin vahvaksi toimijaksi aloilla, missä me emme ole olleet niin tunnettuja. Heillä on valmiina vuosien aikana hankittu kontaktipinta ja luottamussuhde asiakkaisiin, joten odotamme tältä yhteistyöltä paljon”, toteaa HCP Finlandin myyntipäällikkö Saku Harju (kuva yllä).

”Weidemann on aloittanut uuden malliston lanseerauksen. Se luo suuntaviivat muidenkin vanhemman mallisarjan koneiden tuleville muutoksille. Stage V -tasoon päivitetyt Yanmarin moottorit sekä ajovoimansiirron monipuolistuminen ovat suurimpina uudistuksina. Ohjaamoon on tullut paljon lisää kuljettajan työtä helpottavia ominaisuuksia”, lisää Harju.

HCP on 150 vuotta vanha tanskalainen maahantuontiyritys, jolla on toimintaa ja jälleenmyyjiä myös Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Maahantuotavat merkit eroavat eri maissa hieman toisistaan, mutta Suomessa HCP Finland edustaa Weidemannin lisäksi traktorimerkkejä Deutz-Fahr ja Zetor. Pääpaikka on Seinäjoella.

Uutta mallistoa

Runko-ohjattu Weidemann 1390 on ulkomitoiltaan kompakti ja voimansiirroltaan varsin monipuolinen pyöräkuormaaja.

Hoftrac 1390 on pieni runko-ohjattu pyöräkuormaaja. Se painaa varusteista riippuen 2 900-3 300 kilogrammaa ja kaatokuormat kauhalla ovat 2 100 (ohjaus suorassa) ja 1 790 kilogrammaa (ohjaus linkussa). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 310 litran vetoisen kauhan voi ottaa kukkupäälle täyteen raskastakin materiaalia, eikä koneen vakaus kärsi.

Ulkomitoilta on kyse hyvin kompaktista koneesta. Peruskoneen korkeus on vain 2 320 ja leveys 1 124 millimetriä. Kippauskorkeutta saadaan valituista aisoista ja kauhasta riippuen noin 2 100–2 400 millimetriä. Koeajetussa koneessa oli niin sanottu PZ-aisasto, jolloin maksimi nostokorkeus on 3 200 ja kuljetuspituus 4 630 millimetriä.

Muotoilu uusissa malleissa on hieman muuttunut. Konepeitto takana viettää reilusti alaspäin ja kun ohjaamossa ei ole lasipintaa säästelty, niin näkyvyys ympäristöön on oikein hyvä. Koeajokoneeseen oli lisäksi asennettu Suomessa takanäkymää tarjoileva, liikkeestä hälyttävä kamera.

Ohjaamon molemmilla sivuilla on ovi, joskin vasemmanpuoleinen on se, mistä käynti on esteetön. Oviaukko on varsin suuri eli leveimmästä kohdasta noin 800 millimetriä. Vaikka kone on pieni, ei varsinaista pujottelua tarvita istuimelle pääsemiseksi.

Ohjaamossa on hyvin tilaa joka suuntaan. Leveys hartioiden kohdalta mitattuna on noin 810, pituus 1 130 ja korkeus 1 450 millimetriä. Ohjauspyörän kallistus- ja korkeussäädöt edesauttavat hyvän ajosasennon löytymistä.

Katkaisimet on värikoodattu, tosin värisokealle siitä ei ole hyötyä. Käytetyt väri kun ovat juurikin punainen ja vihreä. Toki värien lisäksi jokainen katkaisin on varustettu myös selkeällä symbolilla. Ohjauspyörän takana on pieni digitaalinen näyttö, josta voi lukea esimerkiksi ajonopeuden ja vallitsevan kierrosluvun. Näin ikänäöstä kärsivälle varsin pienikokoisten kirjaimien ja numeroiden lukeminen vaati kuitenkin eteenpäin kumartumista. Näytön ympärillä kiertää erilaiset merkki- ja varoitusvalot. Muutama katkaisijakin löytyy, muun muassa pikakiinnittimen lukitus/vapautus.

Kuormaajan hallintavivussa on paljon painonappeja ja kaksi peukalopyörää. Niistä toisesta valitaan ajosuunta ja toinen on lisähydrauliikan hallintaan. Myös muun muassa nopeusalueen valinta ja tasauspyörästön lukko on hallittavissa helposti kättä vivusta irrottamatta.

Pysäköintijarru on nyt automaattinen, mikä lisää edelleen käyttömukavuutta. Se aktivoituu päälle, kun ajosuunta on asetettu nollaan tai kun kuljettaja jättää istuimensa. Vastaavasti liikkeelle lähdettäessä se vapautuu itsestään.

Weidemann 1390 täyttää hallintalaitteidensa osalta hyvin tämänkokoiselle pyöräkuormaajalle asetetut vaatimukset. Sillä on mukava työskennellä ja pieniä yksityiskohtia on lisätty kuljettajan viihtyvyyden lisäämiseksi. Esimerkiksi häikäisysuojat tuulilasissa ja kattoluukussa sekä mukiteline ovat näitä mukavuusjuttuja.

Melutaso ohjaamossa on tavanomainen. Täysillä kierroksilla luukutettaessa mitattiin noin 80 desibelin lukemia. Tyhjäkäynnillä taso nousee, sillä ohjaamo resonoi mittariin lisälukemia muutamien desibelien verran.

Hitaasti tai nopeasti

Sähköisesti ohjattu hydrostaattinen voimansiirto (ecDrive) antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia itse työn tekoon. Koeajossa olleesta koneesta löytyi automaattiasetus, jolloin nopeuden säätö tapahtuu kaasupolkimella. ECO-tila on nimensä mukaisesti polttoainetta säästävä eli moottorin kierrosluku säätyy automaattisesti tehontarpeen mukaan. Lisälaitetila-asetuksella voidaan käyttää sellaisia työlaitteita, jotka vaativat maksimi tuottoa, mutta hitaan ajonopeuden. Tarkoittaa sitä, että työhydrauliikan täysi teho saadaan käyttöön aivan alhaisimmillakin nopeuksilla esimerkiksi harjalaitekäytössä.

Lisälaitetila valittuna kaasupolkimella säädetään ajonopeutta moottorikierrosten pysyessä samana. Mitä lujemmin jalkaa pedalille painottaa, sitä nopeammin kone liikkuu. Koneessa on myös nopeudenrajoitin, jolla eri töihin voidaan asettaa maksiminopeus.

M-Drive valinnalla y-syklin kaltainen lastaustapahtuma helpottuu.

Työhydrauliikkaan voidaan tehtaalta valita eri tuottoja. Koeajokoneen järjestelmän tuotto oli 58,5 litraa minuutissa.

Weidemann 1390:n kauha nousee alhaalta ylös 4,5 sekunnissa ja kauha tyhjenee alta kahden sekunnin. GPS-mittaus antoi tasaisella tiellä ajonopeuksiksi yhdeksän ja 27 kilometriä tunnissa.

Tehdas tarjoaa kolmea eri teholuokkaa. Koeajetussa versiossa peltien alta löytyi keskimmäinen eli 33,3 kilowatin tehoon viritetty Yanmar, josta on saatavana myös vielä tehokkaampi, 40 kilowatin versio.

Easy Coupler -pikanniittimessä tapin läpi (A) ohjautuu sen lukittuessa öljy suoraan työlaitteelle (B), tässä tapauksessa harjalaitteelle.

Päästöluokka on näissä uutuuksissa tietenkin päivitetty tasoon Stage V, jolloin pakokaasuja piiskataan partikkelisuodattimella (PDF) ja hapetuskatalysaattorilla (DOC). Ureaa ei siis tarvita. Regenerointi on automaattinen ja se voidaan myös estää katkaisijalla ohjaamossa.

Huolto- ja tarkastuskohteet löytyvät helposti ja ohjaamokin on kipattavissa nopeasti, mikäli asiaa sinne tulee. Mainittakoon, että pissapojan säiliön täyttökorkki löytyy yllättävästi mukitelineen alta.

Weidemanninkin varustelista on pitkä. Asiakas voi koota runsaasti erilaisia varusteita ja ominaisuuksia kaupantekovaiheessa mukaan autokaupastakin tutulla systeemillä. Listaan ruksattavana on ilmastointilaitetta, radiota, erilaisia led-valoja, lisähydrauliikan ulosottoja eteen ja taakse, moottorin esilämmitintä, peräkärryn vetokoukkua sähköpistokkeineen ym. Asiakas voi varustella koneensa täysin omien mieltymystensä (ja kukkaron) mukaan.

Ja kun rukseja ei säästele tilausvaiheessa, saa talliinsa hienosti varustellun pyöräkuormaajan.

Lisälaitevalikoima on myös merkittävän suuri, joten sen ja monipuolisen ajovoimansiirron ansiosta Weidemannilla hoituvat monenlaiset työt kätevästi ja taloudellisesti. Kauhan saa rintauksesta täyteen ujuttamatta ja maantieajokin on miellyttävää ja pomppimatonta kuormaajan jousituksen ansiosta.

Vielä pitää mainita Easy Coupler -pikakiinnike, jota kokeiltiin harjalaitteen kanssa. Lukitustapin mukana automaattisesti kytkeytyvä hydrauliikka ei vaadi letkujen kiinnittämistä, vaan harjalaitteenkin käyttökuntoon saattaminen tapahtuu ohjaamosta nousematta.

Teleskooppiaisalla ulottuvuutta

Teleskooppikuormaajalla varustettu Weidemann T4512 nostaa yli neljään metriin.

Toinen nopeasti koeajettu malli oli nelipyöräohjattu ja noin 3 000 kilogrammaa painava teleskooppikuormaaja Weidemann T4512. Sekin edustaa uutta mallisarjaa ja noudattelee ohjaamoratkaisuiltaan pitkälti edellä kerrottua 1390-mallia. Muun muassa digitaalinen näyttö, katkaisijoiden symbolit ja kuormaajan vipu ovat samat. Sijoittelu on ohjaamoiden kokoeroista johtuen poikkeava.

Ohjaamo onkin teleskooppimallissa jonkin verran ahtaampi, sillä oikealle sivulle asetettu moottori kaventaa ohjaamolle jäävää sivuttaistilaa. Hartialinjassa leveyssuunnan tilaa onkin vain 640 millimetriä.

Kun koneessa oli hieman ylisuuri kevyen materiaalin kauha, tyydyttiin sitä kokeilemaan vain hakekasalla. Teleskooppiaisa tuo kuormauskorkeutta lisää, joten tämäntyyppinen kone on omiaan esimerkiksi ahtaiden kaupunkimiljöiden lumitöissä. Maksimi nostokorkeudessa päästään noin 4,5 metriin.

Teleskooppimallin koneessa sivulle sijoitettu moottori kaventaa ohjaamoa.

Alakerta on siis kurottajatyyppinen eli kaikki kolme eri ohjaustapaa ovat valittavissa.

Myös teleskooppimalliin on valittavana kaksi eri teholuokkaa eli Yanmar 18,4 tai 33,3 kilowatin teholla. Koeajossa käyneessä mallissa oli tehokkaampi versio. Ja Stage V -päästöluokkaa takaamassa tässäkin mallissa on DPF+DOC. Voimansiirrossa on samat monipuoliset valintamahdollisuudet kuin 1390:ssä.

Ohjaamon melutaso oli työskenneltäessä täysillä kierroksilla noin 93 desibeliä ja maantieajossa sekä tyhjäkäynnillä 96–98 desibeliä.

Weidemann-mallisto on erittäin laaja ja siihen voi tutustua HCP-Finlandin kotisivuilla osoitteessa hcpetersen.fi.


Lisäkuvat Weidemann Hoftrac 1390


Lisäkuvat Weidemann T4512




Lue seuraavaksi