Uutiset

Työkoneet

Wacker Neusonilta hyvä tulos

Sellaisia tuttuja konemerkkejä kuin Wacker Neuson, Kramer ja Weidemann valmistava Wacker Neuson julkaisee lopullisen tilinpäätöksenä tämän kuun lopussa. Julkisuuteen on kuitenkin annettu jo nyt ennakkotietoa vuoden 2013 luvuista.

Viime vuosi on monelle konevalmistajalle ollut miinusmerkkinen liikevaihdon suhteen, mutta W N tekee poikkeuksen. Se pystyi kasvattamaan liikevaihtoaan kuusi prosenttia eli 1160 miljoonaan euroon. Vuonna 2012 vastaava luku oli 1092 miljoonaa.

Käyttökate nousi vielä enemmän eli 153 (13,2 %) miljoonaan vuoden 2012 142:sta miljoonasta. Liikevoitto oli 95 miljoonaa vuonna 2013 eli kymmenen miljoonan ja 12 prosentin kasvu koettiin siinäkin.

Tätäkin vuotta 2014 yritys kertoo katsovansa varsin positiivisin mielin. Ensimmäisen neljänneksen ensimmäiset viikot ovat osoittaneet hyvän kysynnän jatkuvan.

Kasvua viime vuonna kertyi yhtiön kaikille eri konetyypeille ja merkeille. Eniten myynti nousi Euroopassa ja Amerikassa. Aasian ja Tyynenmeren alueilla sen sijaan yhtiön myynti taantui hieman. Tämä johtui pääasiassa valuuttakurssien muutoksista sekä kysynnän laskusta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Vuonna 1848 perustetulla Wacker Neuson Groupilla on 40 tytäryhtiötä, 140 myynti- ja huoltopistettä sekä yli 12 000 jälleenmyyjää maailmanlaajuisesti.Työntekijöitä on 4100.

Lue seuraavaksi