Uutiset
Vt 5 Mikkeli–Nuutilanmäen ST-urakkasopimus allekirjoitettu
Vt 5 Mikkeli–Juva -hankkeen ensimmäinen urakka Mikkelin ja Nuutilanmäen välillä nytkähtää liikkeelle. Liikennevirasto ja Destia Oy allekirjoittivat urakkasopimuksen hankkeesta maanantaina 29.1.2018.
Hanke toteutetaan suunnittele ja toteuta (ST) -muotoisena urakkana. Urakka-alue alkaa Mikkelin Tuppuralan eritasoliittymästä ja päättyy Tuhkalan risteyksen eteläpuolelle. Varsinaiset rakennustyöt alkavat huhtikuun alussa ja urakka valmistuu vuonna 2021.
Urakkaan kuuluva rakennussuunnittelu alkaa välittömästi. Varsinaiset rakennustyöt alkavat Mikkelin kaupungin ja Juvan kunnan rajalla sijaitsevasta Huuhanahosta, missä sijaitsee pääosa urakan kalliosta. Työt Mikkelin kaupunkialueella alkavat kesän 2018 aikana.
”Missiomme luoda toimivampaa maailmaa käy toteen tässä urakassa; kyseessä on merkittävä parannus myös valtakunnalliseen ja alueelliseen infrastruktuuriin. Olemme innoissamme päästessämme aloittamaan työt ja hyödyntämään laaja-alaisesti Destian asiantuntijuutta sekä ammattitaitoa koko infran elinkaarelta”, kommentoi Destian Itä-Suomen tulosyksikön johtaja Pasi Kailasalo.
