Uutiset

Työkoneet

Valikoima laajenee, palvelu kehittyy – SVK-Lift vauhdilla uuteen vuoteen

Tamperelainen SVK-Lift Oy on vuonna 1989 perustettu yritys, joka on tunnettu henkilönostimien huippuasiantuntijana ja Oil & Steel -henkilönostinten maahantuojana. Viime aikoina yrityksen toiminta on laajentunut huomattavasti ja esimerkiksi Everun-pyöräkuormaajat ovat osoittautuneet hyvin suosituiksi työkoneiksi Suomen olosuhteissa. Tänä vuonna SVK-Liftin valikoima laajenee entisestään, ja mukaan tulee runsaasti uusia maarakennusalan laatutuotteita.

SVK-Lift on hyvä esimerkki idearikkaasta ja monipuolisesta tulevaisuuteen panostavasta yrityksestä. SVK-Liftillä on vahva tukijalka henkilönostimissa, mutta samalla on tarkasti seurattu markkinoiden muutoksia ja uusia tuoteryhmiä on tuotu mukaan tilanteen kääntyessä sopivaksi. Viime vuoden huhtikuussa yritys aloitti Everun-pienpyöräkuormaajien maahantuonnin ja niiden menekki on ollut mainio.Asiakastoiveiden perusteella valikoimaa on nyt laajennettu ja yritys on aloittanut Juchao-kaivukoneiden sekä Everun-maantiivistäjien maahantuonnin. Samalla yritys on myös avannut uudet toimitilansa Tampereen Ruskossa ja sinne keskitetään kaikkien tuotteiden huolto sekä myynti. Kokonaisuuden täydentää samalle tontille vuoden loppuun mennessä valmistuva maalaamo, varaosavarasto sekä huollon uudet tilat.

 Everun vakuuttanut suomalaiset

SVK-Lift aloitti Everun-pienpyöräkuormaajien maahantuonnin viime huhtikuussa ja puolen vuoden aikana myytiin jo yli 30 konetta ympäri Suomea. Moni asiakas on koeajanut ensin koneen ja ostopäätös on syntynyt sen perusteella. Käyttömukavuuden lisäksi asiakkaita ovat miellyttäneet nopeat toimitukset, kattava takuu, varaosa- ja huoltopalvelun korkea taso sekä hyvä hinta-laatusuhde. SVK:lla on lisäksi kiinnitetty tyytyväisyydellä huomiota Everunin tehtaan nopeisiin tuotekehitysprosesseihin ja jatkuvaan tuotteiden modernisointiin.

SVK-Liftin maahantuomat kuormaajat ovat kokonaispainoltaan 3 500 ja 5 700 kiloa ja nämä kokoluokat soveltuvat meidän olosuhteisiimme mainiosti. SVK-Liftillä seurataan myös asiakaspalautteita hyvin tarkkaan ja reilun puolen vuoden aikana saatu palaute on osoittautunut erittäin rohkaisevaksi. Everunit ovat kestäneet Suomen kovia olosuhteita moitteettomasti ja kiitosta on saanut myös niiden luotettavuus sekä helppo huollettavuus. Koneen perusteknologian loogisuuden ja selkeyden ansiosta perushuollot onnistuvat jokaiselta, mikä takaa katkeamattoman toimivuuden. SVK-Liftillä on jatkuvasti muutamia kuormaajia varastossa ja lähiaikoina valmistuu myös tehtaan keskusvarasto Suomeen, mikä tehostaa merkin toimintaa meillä entisestään.

 Juchao rynnii markkinoille

SVK-Liftissä on tarkkaan seurattu Kiinan valtavaa maarakennuskonevalikoimaa ja SVK:ssa kiinnitettiin huomiota Juchao-kaivukoneiden laadukkuuteen ja hyvään hinta-laatusuhteeseen. Juchao-kaivukoneissa käytettävät komponentit ovat Suomessakin tunnettuja laatumerkkejä, joista esimerkkeinä toimivat Yanmarin, Cumminsin ja Fiatin moottorit sekä Rexrothin ja Kawasakin pumput. Juchao-kaivukoneita on tarjolla 1,8 – 36 tonnin painoluokissa ja koneiden varustelumahdollisuudet ovat erittäin monipuoliset. Juchaolla ollaan selvästi tosissaan Euroopan markkinoiden kanssa, mikä näkyy tehtaan erittäin vahvasta panostuksesta markkinointiin ja länsimaiseen tuotekehitykseen. Myös koneiden takuu miellyttää kuluttajaa, sillä Juchaon tuotteissa on 2 000 tunnin tai yhden vuoden täysi varaosatakuu.

 Maantiivistäjät täydentävät valikoiman

SVK-Lift on kehittynyt nopeasti todelliseksi maarakennusalan monitoimitaloksi ja Everunin maantiivistäjät soveltuvat mallistoon loistavasti. Everun-maantiivistäjät ovat edullisuudestaan huolimatta erittäin laadukkaita ja niiden kokovalikoima on tällä hetkellä 60 kilosta aina 750 kiloon saakka. Monipuolinen mallisto kehittyy myös jatkuvasti ja uusia kokoluokkia ja mallivaihtoehtoja syntyy reippaalla tahdilla. Samoin kuin muut SVK:n tuotteet, niin myös uutuuksiin on perehdytty hyvin tarkoin. Näin ikäviä yllätyksiä kesken urakoiden pääse harvemmin syntymään

 Uusia sopimuksia, uusia edustuksia

Toiminnan vilkkaudesta ja monipuolisuudesta näkee, että SVK-Lift on hyvässä vauhdissa ja uusien tuoteryhmien avulla yritys seisoo vankasti usealla tukijalalla. Yritys hakee jatkuvan kasvunsa ansiosta myös lisää yhteistyökumppaneita ympäri Suomea, sillä toiminta laajenee entisestään ja mukaan kuvioihin ovat tulossa myös omalla tuotemerkillä valmistettavat lumilevyt, -aurat ja -kauhat sekä monipuolinen pyöräkuormaajavaakamallisto. SVK:n porukalla on monta rautaa tulessa, mutta homma sujuu, koska käytettävä rauta on huippulaatuista.

www.nostimet.com

www.everun.fi

Lue seuraavaksi