Uutiset

Työkoneet

Vaikka läpi Kiinan muurin

CNN ja Helsingin Sanomat uutisoivat, että Kiinassa on pidätetty pariskunta, joka on vahingoittanut Kiinan muuria kaivukoneella. Pohjois-Kiinassa sijaitsevassa Shanxin maakunnassa muurissa oli havaittu poikkeuksellsien suuri aukko, josta raportoitiin paikallisviranomaisille.

Poliisi tutki asiaa ja reikämestareiksi paljastuivat 55-vuotias nainen ja 38-vuotias mies. Nyt alueella rakennustyöntekijöinä työskennellyttä pariskuntaa syytetään arvokkaan kulttuuriperinnön tuhoamisesta. Kiinasta välitetyn uutisen mukaan reiän laajentamiseen on käytetty kaivukonetta, merkistä ei ole tietoa tai kokoluokasta. Kuulusteluissa syytetyt myönsivät suurentaneensa muurissa ollutta aukkoa kulkemisen helpottamiseksi.

Kyseinen muurin osa on rakennettu välillä 1368–1644 ja Kiinaa hallinneen Ming-dynastian aikana.

Kiinan muurin pituus vaihtelee eri arvioissa, mutta yleisin osuu 6 000–9 000 kilometrin haarukkaan. Ensimmäiset muurin osat rakennettiin jo noin 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua suojaamaan Kiinaa paimentolaisheimojen hyökkäyksiltä.



Lue seuraavaksi