Uutiset
Työmaavarkauksista mittavia vahinkoja vuosittain
Rakennustyömaat ovat houkuttelevia kohteita varkaille. Työmaa-alueet ovat usein laajoja ja niiden suojaaminen on haastavaa. Useimmiten varkauksien kohteena ovat erilaiset työkalut ja -koneet. Ennakointi vähentää varkauksien riskiä ja edesauttaa anastetun omaisuuden löytymistä.
—- Otsikkokuva: Facebook-ryhmään Varastetut Koneet ja Laitteet ilmoitetaan anastettua kalustoa. Osa jopa löytyy etsintäkuulutuksen jälkeen.
Siellä missä on työmaita, on valitettavan usein myös varkaita. Työmailla säilytetään arvokasta omaisuutta, mikä houkuttelee varkaita puoleensa.
Työmaavarkaudet voivat pahimmillaan aiheuttaa kymmenien tuhansien eurojen menetykset sekä viivästyttää töiden valmistumista, kun tarvittavia työvälineitä tai materiaaleja ei olekaan saatavilla silloin kun pitäisi. Työmaavarkauksia tapahtuu useita tuhansia vuosittain, ja niiden estäminen on haastavaa. Sama työmaa voi pahimmillaan joutua varkauden kohteeksi useita kertoja.
”Työmaavarkauksia tapahtuu paljon ympäri vuoden. Esimerkiksi kerrostalotyömailla säilytetään työkaluja, ja niitä viedään murtautumalla työmaalle. On myös tapauksia, joissa samalle työmaalle on murtauduttu useamman kerran, mutta nämä tapaukset ovat harvinaisempia”, kertoo Fennian vastaava asiantuntija Anne Salonen-Kakko.
Työkoneiden ja työkalujen varkauksien määrä laskussa
Työmaavarkauksien tarkkaa määrää on haastavaa arvioida, sillä niitä ei yleensä eritellä tilastoissa muista varkauksista. Lisäksi työmaavarkauksia saatetaan tutkia erilaisilla rikosnimikkeillä.
Työkoneet ja työkalut ovat varkaille hyvin houkuttelevia kohteita. Niitä ilmoitetaankin varastetuksi vuosittain keskimäärin 10 000. Määrä pitää sisällään kaikki varastetuksi ilmoitetut työkalut ja työkoneet, eikä siinä ole eritelty, onko varkaus tapahtunut työmaalta vai esimerkiksi yksityishenkilöltä. Kuitenkin nimenomaan työmailla käytetyt työkalut ovat yleensä arvokkaampia ja siten useammin varkaiden kohteena kuin kotitalouksien käyttöön tarkoitetut työkalut.
Etenkin paineilma- ja sähkötyökalut houkuttelevat varkaita. Ne ovat arvokkaita, mutta eivät liian suurikokoisia ja siten niiden vieminen on suhteellisen helppoa. Tällaiset työkalut menevät lisäksi helpommin kaupaksi pimeillä markkinoilla. Varastettujen työkalujen ja työkoneiden määrä on kuitenkin laskenut verrattuna kymmenen vuoden takaisiin lukuihin.
”Eniten työmailta viedään pientyökaluja, mutta kaikenlaiset työkalut ja koneet kelpaavat varkaille”, selventää Salonen-Kakko.
Rakennustarvikkeiden ja työkalujen varkauksien laskevasta trendistä huolimatta Fennian tilastoissa niistä maksettavissa korvauksissa on ollut viime vuosina hienoista kasvua. Tämä viittaisi siihen, että varkauksien kohteeksi valikoituu entistä arvokkaampia välineitä.
Työmaa-alue on varkaille helppo kohde
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna (2021) aloitettiin lähes 50 000 rakennushanketta. Lukuun on laskettu mukaan kaikenlaiset rakennushankkeet kerrostaloista maatalorakennuksiin ja eläinsuojiin. Erilaisia rakennustyömaita löytyy siis ympäri Suomen lukuisia määriä, varsinkin kun otetaan huomioon aloitettujen rakennushankkeiden lisäksi jo käynnissä olevat hankkeet.
Suuremmat rakennushankkeet voivat kestää jopa vuosia. Työmailla säilytetään arvokkaita työkaluja ja materiaaleja, ja suurien työmaiden suojaaminen on haastavaa. Pitkään paikoillaan pysyvää työmaa-aluetta on helppo tarkkailla etukäteen ennen varkauden tekemistä, mikä helpottaa varkaiden työtä.
Suurilla työmailla saattaa kulkea päivittäin satoja työntekijöitä ja kenen tahansa on vaikeaa erottaa, kuka on alueella oikealla asialla. Monilla työmailla vaaditaankin kulkukortin käyttämistä kaikissa tilanteissa, mikä vaikeuttaa varkaiden liikkumista alueella.
Varkauksien ehkäisyssä ennakointi on tärkeää
Työmaavarkauksiin kannattaa varautua jo etukäteen tarvittavin turvatoimin. Myös vakuutuksien on hyvä olla kunnossa ja vakuutetun summan on tärkeää vastata rakennustyömaan varusteiden todellista arvoa.
”Kaikenlaisilla työmailla olisi hyvä tehdä riskien kartoitusta. On tärkeää ottaa huomioon, että rakennuskohteen kehittyessä myös ympäristö muuttuu, ja työmaan riskit voivat olla hieman erilaisia eri rakennusvaiheissa. Vakuutusten näkökulmasta oleellisinta on, kuinka työmaa ja siellä olevat työkalut on suojattu. Erityisesti lukkojen on tärkeää olla asianmukaisia ja työmaa-alueen mahdollisuuksien mukaan aidattu”, muistuttaa Salonen-Kakko.
Valvontakamerat, lukot ja aidat ovat hyviä apukeinoja, mutta täysin työmaavarkauksia ei pystytä niilläkään estämään.
Poliisi neuvookin kirjaamaan työkalujen merkki- ja mallitiedot sekä valmistenumerot ylös. Näin anastettu omaisuus voidaan tarvittaessa etsintäkuuluttaa. Näiden tietojen avulla myös tutkintailmoituksen tekeminen poliisille on helpompaa samoin kuin mahdollisen korvauksen hakeminen vakuutusyhtiöltä.