Uutiset
Turun raitiotien allianssihankkeen palveluntuottajat on valittu
Turun Raitiotie Oy on valinnut 19.3. GRK Suomi Oy:n, NRC Group Finland Oy:n, Ramboll Finland Oy:n ja Sweco Finland Oy:n muodostaman ryhmittymän Turun raitiotiehankkeen palveluntuottajaksi. Hankkeen alustava kokonaiskustannusarvio on noin 344 miljoonaa euroa.
Turkuun suunnitellaan 12 kilometrin mittaista raitiotietä satamasta keskustaan ja Varissuolle. Turun kaupunginvaltuuston on mahdollista päättää raitiotien rakentamisesta loppuvuonna 2025. Alustavan arvion perusteella raitiotien rakentuminen voisi ajoittua vuosille 2026–2031 ja liikennöinti käynnistyä 2030-luvun alussa. Kyseessä on mittava kaupunkikehityshanke, joka kasvattaa Turun joukkoliikenteen kapasiteettia, vauhdittaa kaupungin kasvua ja tukee kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttamista.
”Raitiotie on Turulle strateginen tulevaisuuden investointi. Tänään Turun tulevan kehityksen suhteen on otettu jälleen merkittävä askel eteenpäin, kun allianssikumppanit on valittu. Samalla ryhmällä voidaan jatkaa rakentamisvaiheeseen,” Turun Raitotie Oy:n toimitusjohtaja Juha Saarikoski sanoo.
”Turun raitiotien rakentaminen on toteutuessaan GRK:n kaikkien aikojen suurin liikenneinfraurakka. Se on hieno jatkumo menestykseemme yhteistoiminnallisten hankkeiden kilpailutuksissa”, toimitusjohtaja Juha Toimela GRK:lta sanoo.
Kehitysvaihe alkaa – sen aikana valmistellaan raitiotien toteutusta
Mittava hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsija muodostavat yhteisen projektiorganisaation. GRK ja NRC Group ovat mukana allianssissa rakentajina, Ramboll ja Sweco puolestaan suunnittelijoina. GRK toimii hankkeessa osin myös konsulttina ratateknisten järjestelmien osalta.
Hanke koostuu kahdesta vaiheesta, eli kehitys- ja toteutusvaiheesta. Turun Raitiotie Oy on 19.3. valinnut allianssin palveluntuottajat heti huhtikuun alussa käynnistyvään kehitysvaiheeseen, jonka aikana laaditaan toteutussuunnitelma ja valmistellaan hankkeen toteutusta.
”Allianssi laatii Satama–Varissuo yleissuunnitelman pohjalta tarkemman toteutussuunnitelman sekä määrittelee mahdollista rakentamisvaihetta ohjaavan tavoitekustannuksen, joka sitoo kaikkia allianssiosapuolia”, sanoo Turun Raitiotie Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Turun omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen.
Allianssiurakoille tyypilliseen tapaan toteutusvaiheeseen siirtymisestä tehdään erillinen päätös. Varsinaisiin rakennustöihin voidaan siirtyä, mikäli Turun kaupunginvaltuusto tekee hankkeesta investointipäätöksen loppuvuonna 2025. Valtuusto tekee päätöksen raitiotien toteutussuunnitelman, tarkentuvien vaikutusarvioiden ja vahvistuneen kustannusarvion perusteella.
”On inspiroivaa lähteä kyvykkäällä porukalla suunnittelemaan ja toteuttamaan kokonaan uutta raitiotiejärjestelmää Turun historialliseen kaupunkiympäristöön. Olemme luottavaisia, että allianssi yltää toteutussuunnitteluvaiheessa hankkeelle asetettuihin tavoitteisiin ja pääsemme yhdessä edistämään Turun kestävää kasvua raiteilla”, rataliiketoiminnan johtaja Mikko Nyhä GRK:lta sanoo.
Havainnekuvat lähde: www.turku.fi