Uutiset

Työkoneet

Telakonepäivät kutsuvat Humppilaan 20.–21.5.

Perinteiset Telakonepäivät järjestetään Humppilassa perjantaina ja lauantaina 20.–21. toukokuuta. Tapahtumassa on ollut vuosittain mukana kymmeniä alan toimijoita, ja sama meno jatkuu myös tänä vuonna. Telakonepäivät onkin saanut vuosi vuodelta enemmän vieraita ja näytteilleasettajia.

Tänä vuonna Suomen Telakone Oy:n edustamien tuotemerkkien lisäksi mukana on muun muassa samaan konserniin kuuluvien Finnsiirto Oy:n Hyundai-vastapainotrukit ja Simeri Oy:n edustamat henkilönostinmerkit.

Aiempaa laajempi esiteltävä konekalusto houkuttaa kävijöitä lähtemään paikanpäälle myös pidemmän matkan takaa. Kaksipäiväisillä konepäivillä on mukava verkostoitua uusien ihmisten kanssa ja jutella vanhojen tuttujen kanssa.

Mukana kymmeniä yhteistyökumppaneita

Telakonepäivillä on nyt esillä kaikkiaan noin 70 rautaista lisälaite- ja palveluntarjoajaa esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan. Lisäksi uutta ja käytettyä konetta on luonnollisesti esillä kaikkiaan lähes 200 koneyksikköä.

Tapahtumaa kuvaa hyvin leppoisan rento tunnelma, maistuva ja monipuolinen ruokatarjoilu sekä monipuolisen laaja konetarjonta. ”Niin näytteilleasettajina toimivat yhteistyökumppanimme kuin tapahtuman kävijät ovat ilmeisen tyytyväisiä Telakonepäivien antiin”, todetaan Telakoneelta. ”Sen verran moni tulee joka vuosi uudelleen.”

”Lämpimästi tervetuloa mukaan. Tapahtuma on avoinna perjantaina klo 9–17 ja lauantaina klo 9–15.”

Telakonepäivillä mukana olevat yhteistyökumppanit:

Allu Finland Oy
Autotalo Pelttari
Aweko Ky
Danske Finance Oy
De Lage Landen Finans Ab
Dynaset Oy
Engcon Finland Oy Ab
Europörssi
Finnmammut Oy
Finnsiirto Oy
Fodio Oy Ab
Geolaser Oy
GEOS OM-Tekniikka Oy
Geotrim
Green Tread
Grippen Wheels
Hankintavinkit
Honkajoki Works Oy
Humppilan kunta/yrittäjät
Kaha Oy
Katveturva Oy
Kiviniitty
Kivirock
Kone Jare Oy
Konepörssi
Koneviesti
Koneyrittäjä lehti/Finnmetko Oy
KX-Treeshears OY
Laskone
Madforcars
Maranfix
Marttiini Metal Technics Oy
Mense Oy
Metsätyö Oy
MT-Tukku Ky
MultaVex Oy
NDI Finland
Novatron Oy
OP rahoitus
Rototilt Oy
RST-Steel
Simeri Oy
Siemens Finacial Services
SKF Oy Ab
SRH Service Oy
Steelwrist Ab
Suomen Euromaster Oy
Tamtron Oy
Teboil Oy
Tuomon pienkonehuolto
Wihuri Oy Autola
YTM-Industrial Oy

Lue seuraavaksi