Uutiset

Työkoneet

Tampereen kaupunki myy omaisuuttaan nettihuutokaupalla

Kaikki alkoi uimahallin vanhoista pukukaapeista. Ne menivät kuin kuumille kiville. Sen jälkeen Tampereen kaupunki on myynyt nettihuutokauppa Huutokaupat.comissa lähes kaikkea ruokailuvälineistä kaivinkoneisiin.

Tampereen kaupungin käytössä on kaikkea, mitä ihmiset elämässään ja työssään tarvitsevat. Jossain vaiheessa tavaroiden, laitteiden ja koneiden elinkaari tulee siihen vaiheeseen, että ne poistetaan käytöstä. Siinä vaiheessa niiden kunto on sellainen, että tehokas työnteko ei enää onnistu.

”Joku saattaa saada esimerkiksi varaosia tai korjata rikki menneestä itsellensä sopivan. Joskus virkakäytöstä poistettu tavara palvelee yksityiskäytössä vielä mainiosti. Siksi olemme lähteneet myymään tavaraa eteenpäin”, sanoo Tampereen kaupungin kalustopalvelujen yksikön päällikkö Timo Aaltonen.

Myynnissä on ollut muun muassa ruokailuastiastoja, kangaspuita, linja-autoja, henkilöautoja, pakettiautoja ja paljon muuta. Aaltosen mukaan ei oikeastaan ei voi edes sanoa, mitä tuoteryhmää ei olisi laitettu myyntiin. Yksi tuoteryhmä on kuitenkin ylitse muiden.

”Autoille ja työkonekalustolle löytyy aina ostajia. Olen spekuloinut, mistä niiden menekki johtuu. Olisiko sitten kyse siitä, että ne eivät ole niin sanotusti saattohoidossa. Autot ja työkoneet ovat olleet ihmisten työkaluja, joten niistä on pidetty huolta viimeiseen asti. Ne on sitten laitettu myyntiin esimerkiksi kolarin tai muun vaurion seurauksena. Varsinkin isoilla työkoneilla on niin paljon ostajia, että kannattaa varautua tarjouskilpailuun.”

Märkäpukuja Särkänniemiestä

”Huutokaupat.com tuntui vaivattomalta meille helpolta ja joustavalta tavalta myydä. Olemme havainneet, että homma toimii. Kaupunkien omat järjestelmät ovat usein aika jäykkiä, mutta tämä taipuu hienosti meidänkin tarpeisiimme,” kertoo Aaltonen.

”Oli hienoa huomata, kuinka ne ensimmäisenä myyntiin tulleet kaksi sataa uimahallin vanhaa pukukaappia menivät kaikki. Ostajien joukossa oli sekä yksityisiä ihmisiä että pienyrittäjiä. Pian sen jälkeen meillä olikin myynnissä Tampereen kaupungilta jo kuutisenkymmentä hyvin erilaista kohdetta”, sanoo Huutokaupat.comin myyntipäällikkö Hannu Kuusiniemi.

”Siellä oli perunannostokonetta ja lumiauraa. Tulipa myyntiin myös Särkänniemen delfinaarion märkäpukujakin. Tämä on kyllä ollut mainio esimerkki siitä, kuinka meidän palvelumme toimii joustavasti kaupunkien ja kuntien myyntikanavana.”
Tarkkana kuin porkkana

Tampereen kaupunki pyrkii kertomaan myynti-ilmoituksessaan mahdollisimman tarkasti, mitä on tarjolla. Se tarkoittaa havaittuja vikoja, puutteita ja muita ostajan kannalta oleellisia seikkoja.

”Sanon aina, että käykää nyt katsomassa myytävänä olevaa tavaraa tai kalustoa, ennen kuin teette tarjouksen. Silti on paljon sellaisia, jotka eivät näin tee. He tekevät tarjouksen, ostavat ja toteavat noudettaessa, että tulipahan ostettua. Reklamaatiota tulee silti tosi vähän.”

Myynnissä olevan valikoiman tilanne elää jatkuvasti, Koska kaupunki muuttuu, rakentaa ja kehittyy. ”Joudumme tekemään välillä nopeitakin ratkaisuja myymisen suhteen, joten kannattaa käydä säännöllisesti katsomassa, mitä milloinkin on myynnissä,” sanoo Aaltonen.

Linkki tällä hetkellä myynnissä oleviin Tampereen kaupungin huutokauppakohteisiin: https://huutokaupat.com/fi/haku/#/?term=tampereen%20kaupunki

Lue seuraavaksi