Uutiset

Työkoneet

Suomenlinnan tunneli peruskorjataan

Suomenlinnan hoitokunta on allekirjoittanut 19.8.2016 sopimuksen YIT:n ja Pöyryn kanssa maailmanperintökohde Suomenlinnan tunnelin peruskorjauksesta. YIT ja Pöyry muodostavat Suomenlinnan hoitokunnan kanssa allianssin, joka vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Hankkeen budjetti on 7 miljoonaa euroa.

Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja, käyttäjät, suunnittelijat ja toteuttajat ovat alusta alkaen mukana. Projektin osapuolet vastaavat yhdessä suunnittelusta, rakennuttamisesta ja toteutuksesta jakaen projektiin liittyvät riskit ja hyödyt.

”Hanke on pieni ja erityisesti tästä johtuen haastava allianssimallilla toteutettavaksi. Mallia on tähän mennessä sovellettu pääsääntöisesti suurissa ja monimuotoisissa hankekokonaisuuksissa ja nyt Suomenlinnassa pääsemme soveltamaan saatuja oppeja eri kokoluokan hankkeessa. Lisäksi toimiminen ainutlaatuisessa ympäristössä asettaa haasteita hankkeen toteuttamiselle. Olemme erittäin iloisia saamastamme mahdollisuudesta sekä Suomenlinnan tunnelihankkeen toteuttamisen että hankemallien kehittämisen näkökulmasta”, kertoo YIT:n kallionrakentamisesta vastaavan yksikön johtaja Ari Bergström.

Nyt alkaa hankkeen kehitysvaihe, joka kestää arviolta loppuvuoden. Kehitysvaiheessa suunnitellaan toteutuksen yksityiskohdat sekä hankkeen edellyttämät poikkeusjärjestelyt. Tunnelin korjaaminen alkaa keväällä 2017. Merilinnoitus Suomenlinna yhdistyy kaupungin kunnallistekniseen verkkoon meren alitse kulkevan tunnelin kautta. Tunnelia pitkin tulevat suomenlinnalaisille kaukolämpö, viemäröinti, vesi, sähkö sekä tietoliikenneyhteydet. Tunneli on tarkoitettu myös hälytysajoneuvojen käyttöön. Suomenlinna on Helsingin kaupunginosa, jossa asuu ympäri vuoden 800 ihmistä, työskentelee vuodenajasta riippuen 400–500 henkilöä ja käy vuosittain yli 930 000 vierailijaa tutustumassa maailmanperintökohteeseen. Tunneliremontilla varmistetaan heidän tarvitsemiensa kunnallisteknisten palveluiden jatkuvuus.

Lue seuraavaksi