Uutiset

Työkoneet

Suomen suurin D&A-iskuvasara LM-Suomisille

Konevel Oy on toimittanut LM-Suomiset Oy:lle kooltaan malliston yläpäähän sijoittuvan, korealaisen D&A-iskuvasaran. LM-Suomisilla on ennestään jo parikin D&A:n pienempää vasaramallia. Niiden moitteeton toimivuus johti suuremman vasaran hankintaan. Uutta vasaraa tullaan käyttämään enimmäkseen sekalaisissa hankalien paikkojen hommissa, lähinnä räjäytyksen korvaajana.

DandA:n tai myös käytetty muoto D&A:n suurin Suomeen toimitettu hydraulinen iskuvasara, malliltaan Silence 700DX, saatiin käyttöön toukokuun lopulla, kun LM-Suomiset testaili sitä Rauman pohjoispuolelle valmistuvan toimipisteensä murskaustyömaalla. LM-Suomisten Markku Suomisen mukaan tämä iso vasara ei tule päivittäiseen murskausaseman syöttömateriaalin valmisteluun, vaan sitä tullaan käyttämään hankalissa paikoissa, joissa esimerkiksi räjäyttäminen ei ole mahdollista. Myös monesti maarakennustyömailla vastaan tulevien maakivien murentaminen tulee kuulumaan tämän jätin tehtäviin. Lyhyt kokemus on jo osoittanut, että tämä homma onnistuu hyvin. Murskausasemallakin törmätään räjäytyksen jäljiltä usein ylisuuriin kiviin, joita tällä uudella vasaralla sitten rikotaan pienempien D&A-vasaroiden keskittyessä jatkuvaan syöttötavaran tekoon.

Suomen suurimman D&A-iskuvasaran käskyttäjänä toimii Volvo EC480DL. Tässä ollaan LM-Suomiset Oy:n ”omalla pihalla” eli työmaalla, johon on valmistumassa yrityksen uusi LM-Parkiksi nimetty toimipiste Rauman pohjoispuolelle.

D&A vakuuttanut

Markku Suominen ja Konevelin Ari Kärkkäinen solmivat ensimmäisen vasarakaupan vuoden 2020 Metko-messuilla. Tuolloin LM-Suomisille toimitettiin D&A 450DP -vasara (paino 3,3 t). Jo pian tuo vasara sai kaverikseen toisen samanlaisen. Suomisen mukaan nämä pikkuveljet ovat toimineet sen verran vakuuttavasti, että saman merkin isompi vasara oli helppo valinta. LM-Suomisten Niilo Vainio on rikkonut kiveä monen merkkisillä iskuvasaroilla. Hänen mukaansa D&A:n vasaralla ei ole mikään kivi jäänyt rikkomatta. Lisäksi hän korostaa, että D&A:n vasarat ovat pelanneet aina koko huoltovälin ilman remontteja.

D&A 700DX -iskuvasara painaa 5 880 kilogrammaa. Lisäksi puomin päässä on tonnin verran soviteosia. Hydrauliikan tarve on 310–370 litraa minuutissa. Automaattisen voitelulaitteen rasvapatruuna näkyy ylhäällä, vasemmalla sivulla. Patruuna osoittaa ylöspäin, jolloin se ei putoa tärinästä.

”Murskausasemalta ei voi vasara puuttua, joten ylimääräisiä remonttitaukoja ei sallita. Lisäksi olemme aina saaneet Koneveliltä käyttöömme lainavasaran huoltojen ajaksi. Huollotkin ovat hoituneet yleensä nopeasti, 2–3 päivässä. Muutoinkin jälkimarkkinointi on toiminut hyvin. D&A:n osalta on todettava, että tuotteiden hinta/laatusuhde on hyvä. Voidaankin hyvin sanoa, että pienet vasarat myivät ison. Ja onhan Ari lupsakka savolainen kauppamies. Eikä mies ole jättänyt minua rauhaan kaupan jälkeenkään”, sanoo Markku Suominen.

D&A Silence 700DX

LM-Suomisten uusi 700DX-vasara on D&A:n suurin iskuvasara Suomessa, mutta ei kuitenkaan koko maailmassa. 700DX:n paino on 5 880 kilogrammaa ja sovite tuo vielä 1 000 kilogrammaa lisää puomin päähän. D&A:n suurin vasara painaa hulppeat 10 tonnia. LM-Suomisten 700DX on kytketty Volvo EC480DL -kaivukoneeseen, jonka ominaisuudet riittävät Niilo Vainion mukaan hyvin ison vasaran käyttämiseen. Hydrauliikan tarve on 310–370 litraa minuutissa, ja Volvosta se irtoaa helposti. Iskuvoimaa riittää ja kokemusten perusteella D&A tuntuu olevan hieman kilpailijoitaan nopeampi iskusyklissä. Myös fyysiset mitat ovat kokoluokassaan totuttua pienemmät. Vasarassa on erillinen keskusvoitelujärjestelmä omalla rasvapatruunalla varustettuna. Patruunan sijoitus sai Niilo Vainiolta kiitosta. Sen suljettu pää osoittaa ylöspäin, jolloin ”tuubi” ei irtoa tärinässä.

Konevelin Ari Kärkkäinen (vas.) kävi Raumalla luovuttamassa uuden iskuvasaran. Vastaanottajina LM-Suomisten miehet, veljekset Markku (toinen vas.) ja Ilkka (oik.) Suominen sekä Niilo Vainio takana.

14 000 vasaraa vuodessa

Konevel on tuonut D&A:n hydraulisia iskuvasaroita jo 12 vuotta Suomeen. Vuodessa yritys toimittaa suomalaisille asiakkailleen reilut 50 vasaraa. Aikaisemmin markkinointi suuntautui pääosin purkupuolelle, mutta nykyisin tavoitellaan entistä enemmän myös kiviaines- ja louhintapuolen asiakkaita. Myynnin tukena ovat kattavat varaosavarastot, jotka sijaitsevat Konevelin pääpaikalla Iisalmessa sekä Tuusulassa.

Ari Kärkkäisen mukaan hyllyssä on myös paljon alle neljän tonnin painoisia vasaroitakin pikaiseenkin toimitukseen. Isompien toimitusta joutuu odottamaan muutaman kuukauden. Myynnin ja huollon lisäksi Konevel myös vuokraa iskuvasaroita. D&A:n vasarapatteristo nähtiin myös Konevelin osastolla Maxpossa, eikä turhaan. Kärkkäinen sanoo myyneensä messuilla neljä vasaraa ja muutama kauppa on vielä vahvasti muhimassa.

D&A on korealainen laitevalmistaja, joka tekee noin 14 000 hydraulista iskuvasaraa vuodessa. Tuotannossa on myös paljon muitakin työkoneiden lisälaitteita. Vasaratuotanto on alkanut vuonna 1983. Malliston pienin vasara painaa 50 kilogrammaa suurimman painaessa tuon jo aikaisemmin mainitun kymppitonnin.



Lue seuraavaksi