Uutiset

Työkoneet

Suomen Rakennuskoneen Pohjois-Suomen toiminnot Kempeleen Zatelliittiin

Suomen Rakennuskoneen uusi palvelukeskus valmistuu Kempeleeseen Zatelliitin yritysalueelle kesäkuussa 2020. Keskus tulee työllistämään noin 15 henkilöä koneiden myynnin, huollon ja varaosapalvelujen parissa.

Huoltopäällikkö Jarno Oikarinen, varaosapäällikkö Markku Liikanen ja aluemyyntipäällikkö Veli-Pekka Hiltula palvelevat kesäkuusta alkaen asiakkaita uusissa tiloissa Kempeleessä.

Suomen Rakennuskone Oy (SR-O) on perustettu 1992 ja se on maailman toiseksi suurimman maarakennus- ja kaivoskoneiden valmistajan Komatsun valtuutettu maahantuoja Suomessa. Maahantuonnin lisäksi SR-O osallistuu huollon sekä varaosa- ja varustepalvelujen kautta koneiden elinkaarikustannusten ja parhaan tuottavuuden suunnitteluun asiakkaiden yhteistyökumppanina. Kumppanuuteen kuuluu konehankinnan ja jälkipalveluiden lisäksi erilaisten rahoitusmallien ja vakuutusratkaisujen löytäminen. SR-O:lla on palvelukeskukset Oulun seudun lisäksi Pirkkalassa ja Espoossa. Kempeleen keskus tulee palvelemaan kattavasti pohjoisen maarakennusasiakkaita sekä kaivoshankkeita.

”Tapasimme vuosi sitten Kempeleen kunnan elinkeinojohtajan kanssa ja keskustelimme tonttivaihtoehdoista. Saimme kunnan kautta kontakteja paikallisiin hankekehittäjiin ja hanke lähti nopeasti liikkeelle. Uusi palvelukeskus on helposti saavutettavissa, mikä on meille tärkeää”, kertoo SR-O:n maajohtaja Kari Kokkonen. 

Uudessa palvelukeskuksessa on 2 093 neliömetriä lattianeliöitä ja tilavuutta 22 700 kuutiometriä Lisäksi katettua kylmävarastoa alueelle tulee ensivaiheessa 240 neliömetriä. Palvelukeskus sijaitsee näkyvästi uusien moottoritieramppien läheisyydessä Pohjois-Suomen tavaraliikenteen solmukohdassa, joka yhdistää meri-, ilma- ja maaliikenteen Oulun seudulle.

Korjaamotilat ovat läpiajettavat ja halliin mahtuu neljä isoa konetta yhtä aikaan. Lisäksi käytössä on iso läpiajettava pesuhalli. Varaosavarasto kasvaa ja hyllystä löytyvät kaikki tärkeimmät osat.

”Suomen Rakennuskoneen Komatsu-palvelukeskus on ollut haastava projekti. Huoltohallin lattia on mm. lujitettu paaluttamalla ja vahvalla betonivalulla siten, että halliin voi ajaa sisään 120 tonnia painavan tela-alustaisen kaivukoneen. Oviaukon leveys on seitsemän metriä. Kaivosten louhosautot mahtuvat aukosta sisään”, kertoo rakennuttajan, Rakennus Halte Oy:n Ossi Karsikas.

”Uudet toimitilat ovat vahva osoitus Suomen Rakennuskoneen sitoutumisesta Pohjois-Suomen alueelle. Nyt niin huolto-, varaosa- kuin myyntitoiminnot saadaan korkealle palvelutasolle myös Oulun alueella. Koulutuskäyttöön löytyy myös tiloja”, sanoo SR-O:n aluemyyntipäällikkö Veli-Pekka Hiltula.

Muuttoon asti Suomen Rakennuskoneen Oulun palvelukeskus palvelee osoitteessa Kaarnatie 28, Oulu, josta tavoittaa niin konemyynnin kuin jälkipalvelutkin.

Pohjoisen Suomen Komatsu-asiakkaita palvelee ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi myös kolme hyvin varusteltua huoltoautoa.

Lue seuraavaksi