Uutiset
Suomen Rakennuskone Oy:n nimitysuutisia
Suomen Rakennuskone Oy:n nimityksiä 2.9.2024.
Heikki Haapakoski on aloittanut Suomen Rakennuskoneella jälkimarkkinointijohtajana. Suomen Rakennuskoneelle Heikki tulee Lännen Tractors Oy:ltä, missä hän on toiminut palveluliiketoimintapäällikkönä noin 7,5 vuotta.
”Olen todella innoissani päästessäni työskentelemään SR-O:n edustamien maailman hienoimpien maarakennus- materiaalikäsittely- ja kaivoskoneiden kanssa sekä tutustumaan SR-O:n ammattilaisiin ja heidän työskentelyynsä.”
Haapakoski on sitoutunut vahvistamaan asiakasyhteistyötä ja haluaa tavata asiakkaita myös henkilökohtaisesti.
”Tavoitteenani on edelleen kehittää asiakaskumppanuuksiamme, varmistaa asiakkaidemme tarpeiden huomioiminen ja tarjota heille parasta mahdollista palvelua kaikkialla Suomessa”, Haapakoski korostaa.
Haapakoski on toiminut uransa aikana useissa erilaisissa johtotehtävissä, kuten palveluliiketoiminta-, huolto- ja tuotetukipäällikkönä sekä teknisen tuen päällikkönä. Hänelle on kertynyt kokemusta niin maarakennus- kuin metsäkoneiden tekniikasta sekä ohjausjärjestelmistä.
Jimi Kuusi on aloittanut Suomen Rakennuskoneella huoltopäällikkönä (Pirkkala, Vantaa). Aiemmin Kuusi on toiminut erilaisissa jälkimarkkinoinnin tehtävissä henkilöautopuolella. Siellä hän on toiminut muun muassa huoltoneuvojana, takuukäsittelijänä sekä huoltopäällikkönä. Viimeisin työtehtävä on ollut työkonepuolella, missä hän on vastannut Wihuri Oy Teknisen Kaupan ja RealMachineryn Lempäälän toimipisteen jälkimarkkinoinnin toiminnoista palvelukeskuspäällikön roolissa.
”Hienoa päästä mukaan SR-O:n tiimiin edustamaan laadukkaita brändejä. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan paremmin henkilöstöön ja asiakkaisiin. Tavoitteena on, että asiakkaat tulevat saamaan parasta mahdollista palvelua ja saadaan tuotettua näiden kautta myös lisäarvoa asiakkaille.”
Timo Siironen on aloittanut Suomen Rakennuskoneella kuljettajakouluttajana. Siirosella on pitkä tausta koneenkuljettajana ennen käyttökouluttajan uran alkua. Käyttökouluttajana Siironen on ehtinyt toimia jo 16 vuoden ajan, kahdella eri konemaahantuojalla.
Suomen Rakennuskoneella Siironen tulee vastaamaan tarvittaessa koneiden perusperehdytyksestä luovutustilanteissa, koneiden esittely- ja koekäytöistä, lisäkoulutuksista perustuen koneen käyttöhistoriadataan, työskentelytekniikka- ja turvallisuuskoulutuksista sekä taloudellisen ajon koulutuksista. Siironen toimii pääyhteyshenkilönä valmistajan ja kuljettajan välillä.
”Kentällä tavataan”, Siironen kiteyttää.
Vuonna 1992 perustettu Suomen Rakennuskone Oy (SR-O) on maailman toiseksi suurimman maarakennus- ja kaivoskoneiden valmistajan Komatsun valtuutettu maahantuoja Suomessa.
”Maahantuonti meille merkitsee koneiden myynnin lisäksi osallistumista huollon sekä varaosa- ja varustepalvelujen kautta koneiden elinkaarikustannusten ja parhaan tuottavuuden suunnitteluun asiakkaidemme yhteistyökumppanina. Kumppanuuteen kuuluu konehankinnan ja jälkipalveluiden lisäksi erilaisten rahoitusmallien ja vakuutusratkaisujen löytäminen asiakkaillemme. Meille tuloksen tekeminen on yhteinen asiamme”, kerrotaan Suomen Rakennuskoneelta.
Toiminnan ydin Suomen Rakennuskoneella on tarjota asiakaslähtöinen kokonaisratkaisu maarakennus-, teollisuus- ja kaivosyrityksille. Suomen Rakennuskone Oy on osa vakavaraista kansainvälistä Sumitomo Corporation -monialakonsernia.
- Lue myös: Komatsulta uusi ohjaamo.