Uutiset

Työkoneet

Suomen kolmanneksi suurin tuulipuisto valmistui Pohjois-Pohjanmaalle

Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n toteuttama Metsälamminkankaan tuulipuisto on valmis luovutettavaksi pohjoismaisille energiayhtiöille Lundin Energylle ja Sval Energille. Tuulipuisto käsittää 24 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä 132 megawattia. Tuulipuisto on valmistuessaan Suomen kolmanneksi suurin.

OX2 ja Lundin Energy sopivat Metsälamminkankaan tuulipuiston toteuttamisesta Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevaan Vaalaan tammikuussa 2020. Sval Energi liittyi hankkeen omistajaksi rakennusvaiheen aikana.

”Olemme erittäin iloisia, että Metsälamminkankaan tuulivoimapuisto on nyt valmistunut ja otettu käyttöön. Tämä sijoitus on ollut keskeinen mahdollistaja Lundin Energyn hiilestä irtautumissuunnitelmassa, ja se on nyt entistäkin tärkeämpi keskittyessämme uusiutuviin energialähteisiin. Metsälamminkangas on huippuluokan tuulipuisto, ja se on tärkeä osa tulevaa liiketoimintaamme”, sanoo Lundin Energyn operatiivinen johtaja Daniel Fitzgerald.

”On hienoa, että hanke on saatu päätökseen. Sval Energi on uuden sukupolven energiayhtiö, ja olemme iloisia siitä, että Metsälamminkankaan tuulivoimapuisto on nyt osa portfoliotamme”, sanoo Sval Energin toimitusjohtaja Nikolai Lyngø.

Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto on 400 gigawattituntia, joka vastaa yli 80  000 kotitalouden vuosittaista sähkön kulutusta (5000 kWh/kotitalous). Vaalan kunnalle Metsälamminkankaan tuulipuistosta kertyy kiinteistöverotuottoja noin 700 000 euroa vuodessa, mikä on noin viisi prosenttia kunnan tuloista.

“Tämä on suurin valmistunut hankkeemme Suomessa, josta on tullut Euroopan yksi nopeimmin kasvavista tuulivoimamarkkinoista. Tuulivoiman johtavana rakennuttajana olemme ylpeitä ilman valtion tukia toteutettavista hankkeistamme, jotka tässäkin tapauksessa tuovat merkittäviä lisätuloja kuntaan”, toteaa OX2:n maajohtaja Teemu Loikkanen.

”Metsälamminkankaan hankkeella on Vaalan kunnalle suuri taloudellinen ja myös imagollinen merkitys. Tuulivoimaan panostaminen on ollut kunnalle strateginen valinta, ja iloitsen kovasti ensimmäisen tuulipuistomme valmistumista. Puiston valmistumisen myötä uusiutuvan energian tuotanto Vaalassa vahvistuu, millä on keskeinen merkitys myös alueemme kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Olemme nyt kuntana suuren harppauksen lähempänä kunnianhimoista päästövähennystavoitettamme”, sanoo Vaalan kunnanjohtaja Miira Raiskila.

OX2 on kehittänyt ja rakentanut Metsälamminkankaan hankkeen avaimet käteen
-periaatteella ja jää valmistumisen jälkeen vastaamaan tuulipuiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

OX2:lla on tällä hetkellä Suomessa rakenteilla 800 megawatin edestä uutta tuulivoimakapasiteettia ja operoitavana 12 tuulipuistoa. Yksi rakenteilla olevista hankkeista on Suomen suurin tuulivoimahanke Lestijärvelle.



Lue seuraavaksi