Uutiset

Työkoneet

SRV käynnistää Helsinki-Vantaan lentoaseman muutostyöt

SRV käynnistää Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n muutostyöt allianssihankkeena

SRV ja Finavia Oyj ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n muutoshankkeen käynnistämisestä. Muutoshankkeen allianssisopimuksen kokonaisarvo on noin 27 miljoonaa euroa, josta SRV:n osuus on noin 26 miljoonaa euroa. Toteutusvaiheen sopimuksen  myötä hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan elokuulle. Muutostyöt käynnistyvät välittömästi ja niiden on määrä valmistua vuoden 2023 aikana.

Noin 35 000 neliömetriä käsittävät muutostyöt ovat osa Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n laajentamista. Muutoshankkeessa nykyiset lähtö- ja tuloaulat uudistetaan täysin, ja ne sulautetaan osaksi lentojen porttialuetta ja keskitettyä matkatavara-aulaa. Rakenteilla olevassa uudisosassa sijaitsevat vuonna 2022 avattava näyttävä pääsisäänkäynti sekä uudet tulo- ja lähtöhallit. Terminaali 2:n laajennus- ja muutostyöt toteutetaan allianssina, johon Finavian lisäksi kuuluvat SRV, sekä suunnitteluryhmään kuuluvat Arkkitehtitoimisto ALA Oy, Arkkitehtitoimisto HKP Oy ja Ramboll Finland Oy.

”Terminaali 2:n laajennus- ja muutoshanke on meille kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen rakennushanke, sillä Helsinki-Vantaan lentoasema on merkittävä kansainvälisen lentoliikenteen solmukohta. On ollut hienoa olla mukana toteuttamassa hanketta yhteistyössä allianssimallilla. Hankkeen ensimmäinen virstanpylväs saavutettiin syksyllä 2020, jolloin hankkeeseen kuuluva yhdeksänkerroksinen 1800 auton parkkihalli valmistui”, kertoo Ossi Inkilä, yksikönjohtaja SRV:ltä.

Terminaali 2:n edustalle parhaillaan rakentuva uudisosa on uudenlainen lentomatkustajia palveleva alue, jossa sijaitsevat uusi lähtöselvitys, turvatarkastus, matkatavaroiden luovutus ja matkustajien vastaanottoalue. Laajennukseen kuuluu myös eri liikennemuodot yhdistävä matkakeskus. Uudisrakennuksen ja remontoitavan alan laajuus on yhteensä 75 000 neliömetriä, josta laajennuksen osuus on noin 40 000 neliömetriä.

”Terminaali 2:n laajennus- ja muutoshanke on merkittävä osa Finavian yli miljardin euron investointiohjelmaa. Tavoitteenamme on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa merkittävänä eurooppalaisena lentokenttänä ja lentoliikenteen solmukohtana. Helsinki-Vantaan vahvuuksia ovat sujuva ja mutkaton matkustaminen, ystävällinen henkilökunta ja innovatiiviset palvelut. Ne haluamme säilyttää myös matkustajamäärien kasvaessa. Finavian, SRV:n ja allianssikumppanien keskeinen tavoite on tukea hyvän asiakaskokemuksen toteutumista”, sanoo Finavian projektijohtaja Martti Nurminen.



Lue seuraavaksi