Uutiset

Työkoneet

Silta jäästä – Hitachit avustavat

Tuskin Leonardo Da Vinci vuonna 1502 kivisillan rakenteita Istanbulin sulttaanille  suunitellessaan ajatteli, että 500 vuotta myöhemmin hänen piirustuksillaan tehtäisiin vastaava rakennelma jäästä. Leonardon 240 metriä pitkä siltasuunnitelma tosin jäi tulloin toteutumatta.

Näin on kuitenkin nyt tapahtumassa hieman pienemmässä mittakaavassa, sillä hollantilainen Eindhovenin teknillinen yliopisto on aloittanut projektinsa Juuan Nunnalahdessa. Valmistumassa on ainutlaatuinen rakennusprojekti, joka pituudeltaan tosin jää hieman Leonardon suunnitelmasta ollen 35 metriä.

Pinnaltaan kylmähkö silta tulee valmistumaan helmikuussa. Sillan lisäksi jäärakentajat tulevat pystyttämään alueelle Candela-paviljongin  tekstiileistä ja pykriitistä (jää+puukuitu).

Sen mallina taas on Felix Candelan vuonna 1958 suunnittelema Los Manantiales –ravintola Meksikossa (kuva). Paviljongin rakennusaineen tulee sillan tapaan olemaan myös selluloosalla vahvistettu jää eli pykriitti.

Viime vuonna samalla tekniikalla Juukaan valmistui jääkatedraali, jonka huippu kohosi 21 metriin.

Eindhovenin teknillisen yliopiston lisäksi hankkeessa on mukana kaksi muuta hollantilaista yliopistoa, Aalto-yliopisto sekä yliopistot Belgiasta, Englannista ja Skotlannista.

Tämä varsin kunniahimoinen projekti on jo käynnissä. Perustustyöt ja ankkurointi ovat jo valmiina. Ensimmäinen ryhmä kansainvälisiä jäärakentajia on ollut projektin kimpussa jo joulukuun lopusta saakka (video). Kaikkiaan siltaa pystyttämässä on yli sata jäärakentajaa ja huoltajaa seitsemästä eri maasta: Hollannista, Belgiasta, Puolasta, Portugalista, Englannista, Sveitsistä ja Suomesta.

Jääsiltaakaan ei nykypäivänä rakenneta ilman konevoimaa, vaikka keksijä Leonardon työvoimalla ei vipuvartta ja aasia kummempia työkaluja tainnut käytössä olla.

Hitachi-maahantuoja Rotator Oy onkin mukana hankkeessa, sillä lumirakennustöissä työskentelevät Hitachi-pyöräkuormaajat ZW150PL ja ZW180-5 sekä Rotarentin vuokraama Hitachi ZX135US-5 -kaivukone. Kylmäkäynnistyvyys on varmaan tullut viime päivinä tutkituksi tarkkaan.

Katso Thomas Meijermanin ottamia kuvia tämän vuoden silta- sekä viime vuoden katedraaliprojektista tästä.

Kivikeskus/Juuka in Ice avautui vierailijoille 4.1.2016 Tämän jälkeen yleisö pääsee tutustumaan Kivikeskuksen näyttelyihin ja jäärakentamiseen paikan päällä maanantaista perjantaihin kello 11-17.

Jääsillan avajaisia juhlitaan lauantaina 13.2.2016 kello 13-19. Avajaisten jälkeen kohde on avoinna yleisölle seitsemänä päivänä viikossa 13.3.2016 asti. Projektilla on omat netti– ja Facebook-sivunsa, joiden kautta voi seurata työn edistymistä muun muassa kahden livekameran avulla.

Lue seuraavaksi